UUDEN VUODEN JÄNES
Hyvää uutta vuotta teille kaikille vielä kerran!
Me juhlimme vuodenvaihdetta hyvässä seurassa. Ohjelmassa oli hyvää ruokaa, pelailua (kerrankin joku pelas mun kanssa Sybarittia!) ja puoliltaöin kävimme katsomassa pari väsynyttä rakettia. Kovin railakkaasti emme juhlineet, Jaakkokin meni töihin seuraavana aamuna puoli viiteen.
Kolmen ruokalajin illallisemme koostui isäntäparin valmistamasta alkupalasta, meidän työstämästä pääruoasta ja kolmannen ystäväpariskunnan hoitamasta jälkkäristä. Alkuun nautimme vuohenjuusto-pinaattipiiraat rucolan, pinjansiementen ja cantaloupe-melonin kanssa. Jälkkäriksi Mervi oli tehnyt aivan ihanaa maitosuklaabruleeta – olisin voinut syödä toisen ja vaikka kolmannenkin!
Minä nappasin uuden vuoden illallista varten kanin pakkasesta sulamaan. Olin sitä jemmaillut jo jonkun aikaa odottaen sopivaa tilaisuutta. Kanin hain viime syksyllä Kirkkonummelta, se on blogikollegoiden Chez Jasun ja Akviksen rakkaudella kasvattama. Aikaisempaa pupun kokkaamiskokemusta mulla ei ole, joten luotin Sillä Sipuleiden tapaan Onko nälkä? -blogin reseptiin. Maukkaan ja murean jänön kaveriksi valmistin risoton kuivatuista mustatorvisienistä. Olipa aika hyvää.
Niin ja tässä on tosiaan kyseessä kaniini, tuollainen vaalealihainen lemmikimpi tapaus. Alkuperäisessä reseptissä Chef Jones on käyttänyt jänistä, jossa on selkeä riistan maku ja paljon punaisempi liha. Epätrendikkäässä ruokablogissa on asiaa avattu enemmänkin.
Säästin kanista fileet seuraavan päivän ruokaan (reseptiä luvassa pian), mutta kaikki luulliset palat laitoin pataan ja hyvin riitti kuudelle aikuiselle syötävää. Kanin paloittelusta on juttua Ripaus tryffeliä -blogissa, josta löytyy enemmänkin kanireseptejä.
KANIPATA TOMAATILLA JA MANTELILLA
n. 4-6:lle
*
n. 1,5 kg kaniinia paloiteltuna, luineen
suolaa & mustapippuria
öljyä paistamiseen
1 pkt (140 g) pekonia
2 porkkanaa
2 varsisellerin vartta
1 sipuli
6 valkosipulin kynttä
2 rkl tomaattipyreetä
2 dl punaviiniä
3 dl kanalientä
200 g tomaattimurskaa
1 tl kuivattua oreganoa
1 tl kuivattua timjamia
1 tl savupaprikajauhetta
80 g kuorittuja manteleita
1 rkl voita
Pilko pekoni ja paista se kypsäksi. Siirrä pekonit sivuun, mutta jätä rasvat pannuun. Ruskista kaninpalat muutamassa erässä pekonirasvassa, lisää öljyä tarpeen mukaan. Mausta lihat suolalla ja mustapippurilla ja siirrä pataan odottamaan.
Siirrä pekonit takaisin pannulle. Lisää joukkoon tomaattipyre, savupaprikajauhe, kuivatut yrtit, silputtu sipuli, valkosipulinkynnet sekä pilkotut porkkanat ja varsisellerit. Freesaa muutamia minuutteja, kunnes hieman pehmenevät. Lisää joukkoon viini ja anna kiehahtaa. Lisää tomaattimurska ja kanaliemi. Anna poreilla noin kymmenen minuuttia miedolla lämmöllä. Lisää joukkoon mantelit ja aja kastike sileäksi blenderissä. Lisää lopuksi joukkoon voi.
Kaada kastike kanipalojen päälle, peitä kannella ja laita 100 asteiseen uuniin muhimaan noin neljäksi tunniksi. Tarkista maku, lisää tarpeen mukaan suolaa ja mustapippuria ja tarjoile.
~
MUSTATORVISIENIRISOTTO
4-6:lle
*
20 g kuivattuja mustatorvisieniä
100 g voita
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 dl risottoriisiä
2 dl valkoviiniä
2 dl kana- tai kasvislientä
n. 5 dl sienten liotusvettä
1 tl kuivattua timjamia
suolaa & mustapippuria
½ sitruunan mehu
100 g parmesania
2 rkl ranskankermaa
Laita kuivatut sienet kulhoon ja kaada päälle noin 5 dl kylmää vettä. Anna turvota noin tunti.
Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Sulata noin puolet voista kattilassa ja freesaa siinä sipulisilppua muutamia minuutteja. Purista sienistä ylimääräinen vesi ja hienonna ne. Säästä liotusvesi. Lisää riisi, sienet ja kuivattu timjami ja freesaa vielä minuutti-pari. Kaada joukkoon valkoviini ja anna imeytyä riiseihin. Kauho sitten kanalientä ja sienien liotusvettä kauhallinen kerrallaan riisien sekaan ja anna imeytyä jatkuvasti sekoitellen. Jatka, kunnes riisit ovat napakan kypsiä.
Sekoita kypsän riisin joukkoon loput voista, raastettu parmesan, sitruunanmehu ja ranskankerma. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Risoton pitäisi olla mukavan kosteaa ja löysähköä – ei kuivaa puuroa, joten lisää loppuvaiheessa tarpeen mukaan vielä nestettä. Tarjoile heti.
Merituuli
04/01/2015Sienirisotto on varmaan kyllä tosi passeli kaveri!
Hanna
04/01/2015Sehän sopikin kaveriksi paremmin kuin hyvin :)
Chez Jasu
05/01/2015Hauska nähdä omat kasvatit maailmalla!
Hanna
06/01/2015Niin varmasti :) Toivottavasti saadaan ens vuonnakin yks pitkäkorva!
Ansku
17/01/2015Hei olen uusi lukija ja ihastuin jo :) Paljon ohjeita jonossa kokeiluun. Jäi kuitenkin kaivelemaan tuo maitosuklaabrulee, millaista se olikaan? Kuulostaa niin syntisen hyvältä, että tekisi mieleni kokeilla :)
Hanna
17/01/2015Heippa Ansku ja tervetuloa :) Mäpä pyydän reseptiä Merviltä ja bloggaan ohjeen tänne muidenkin kokeiltavaksi!