kastikkeet

Category

PASTAA & SUPPILOVAHVEROPESTOA

suppilovahveropesto & pasta / Hannan soppa

En ole tänä syksynä onnistunut löytämään metsästä yhden ainoaa suppilovahveroa. Käyn selvästi väärissä metsissä. Onneksi sain äidiltäni suppislähetyksen, josta riitti hieman talven varallekin. Ihan ensimmäiseksi ryhdyin kuitenkin pestohommiin. Olin bongannut suppilovahveropestopastan reseptin Hannelen Kokit ja Potit -blogista ja se kuulosti aivan jumalaiselta. Suppilovahveropesto yllätti kyllä koko perheen, sillä sienistä piittaamattomat lapsetkin söivät pestossa pyöriteltyä spagettia aikamoiset annokset. Tämä kyllä vahvisti käsitystä siitä, ettei sienissä mätä niiden maku, vaan suutuntuma. Tein peston vegaanisena korvaamalla parmesaanin ravintohiivahiutaleilla ja ripottelemalla valmiin pasta-annoksen päälle...

SYKSYINEN SALAATTIBOWL

salaattikulho / Hannan soppa

Kaupallinen yhteistyö: Earth Control & Asennemedia Syksyn satokausi on tuonut mukanaan jälleen kerran uutta puhtia kokkailuun ja löydän itseni keittiöstä ruoanlaittopuuhista tavallistakin enemmän. Jääkaappi pursuilee vihanneksia ja omasta puutarhasta riittää vielä puputettavaksi mm. mangoldia ja selleriä. Viimeisen itse kasvattamani kyssäkaalin käytin syksyiseen bowliin, joka syntyi osana Earth Controlin blogikampanjaa. Ravitseva salaattikulho on helppo rakentaa oman maun mukaiseksi – tähän versioon tuli kyssäkaalin lisäksi paahdettua kurpitsaa, omenaa, mangoldia, kuivattuja karpaloita ja freekehiä. Salaattikulhoon kaava on yksinkertainen: pohjaksi jotain hyvää hiilaria, kuten...

GRILLATUT JÄTTIHERKKUSIENET & KIKHERNE-TZATZIKI

grillatut jättiherkkusienet / Hannan soppa

Grillikesä on vihdoin startannut säidenkin puolesta (tosin tällä hetkellä kun katsoo ikkunasta ei ihan siltä vaikuta, mutta luotto on kova tämän kesän suhteen). Uusimmassa Glorian Ruoka&Viini -lehdessä oli monta mainiota kesäreseptiä, joissa ensimmäisenä tartuin grillattuihin sieniin. Raisa Laineen alkuperäisessä ohjeessa käytetään portobelloja, mutta koska lähimarkettimme myi ei-oota, valmistin ruoan herkkusienistä. Grillatut jättiherkkusienet toimivat ihanasti, vaikka portobellot olisivatkin olleet ”lihaisampi” vaihtoehto. Herkkusienien kumppaniksi valmistin reseptin mukaan kikherne-tzatzikia, jota tulen varmasti kokkailemaan vielä usein erilaisten grilliruokien kaveriksi. Soossista tuli hirmuisen hyvää ja...

PÄÄSIÄISEN PARSAT SAVULOHEN JA GRIBICHE-KASTIKKEEN KERA

parsaa, savulohta ja gribiche-kastiketta / Hannan soppa

Kevään parsakausi on korkattu mitä herkullisimmalla tavalla pääsiäisen aikana. Bongasin uusimmasta Glorian Ruoka & Viini -lehdestä mainion kuuloisen kylmän kananmunakastikkeen reseptin, jota valmistin paistetun parsan ja savulohen kylkeen. Gribiche-kastikkeeseen tulee keitettyjä munia, kapriksia ja dijon-sinapista, etikasta ja öljystä tehty emulsio. Mainio kirpsakka kastike, joka sopi erinomaisesti pannulla paistettujen vihreiden parsojen ja isäni savustaman lohen kanssa. Parsaa, savulohta ja gribiche-kastiketta oli tosi oivallinen pääsiäisen alkuruoka, mutta sopii kyllä nautittavaksi läpi kevään ja alkukesän. Tästä saisi näyttävän vadin myös kevään juhlien noutopöytään!...

WHAT’S COOKING HELSINKI & HARISSA-PAPUPYÖRYKÄT

Harissa-papupyörykät / Hannan soppa

Viikonloppuna järjestettiin hauska ruokafestari What’s Cooking Helsinki, jonka keskiössä olivat ruokabloggaajien kokkausnäytökset. Kanssani näytöskeittiöön heti puolenpäivän jälkeen nousi ihana Hannele Kokit ja Potit ruokablogista, kenen kanssa kokkasimme mausteisia papupalleroita minttu-jogurttikastikkeen kera. Harissa-papupyörykät on yksi syksyllä ilmestyvän keittokirjani lempiresepteistä, mutta syyskuuhun asti ei tarvitse kärvistellä ilman ohjetta, sillä jaan sen nyt tässä! Pyöryköiden harissan määrää voi säätää syöjäkunnan mukaan – itse laitan tähän määrään yhden ruokalusikallisen, niin ne maistuvat lapsillekin. Tuplaa määrä mausteista pitäville aikuisille. Usein myös teen suoraan tuplamäärän taikinaa,...

TÄYDELLISTÄ RAKKAUSRUOKAA: VENUSSIMPUKAT JALAPENOVOISSA

Kaupallinen yhteistyö: Pirkka & Foodlover Ystävänpäivä lähestyy ja Hannan sopassa on luvassa parikin ihanaa ideaa rakastavaisten tai bestisten illalliselle. Ensimmäisenä luvassa on ihana näpertelyruoka: venussimpukat jalapenovoissa bataattiranskisten ja sinihomejuustodipin kanssa. Postaus on osa yhteistyötäni Pirkan kanssa. Rakastan kaikkia mereneläviä, mutta niiden saatavuus on tuottanut harmaita hiuksia. Tuoreita sinisimpukoita saa nykyään silloin tällöin kalatiskiltä, mutta pakastealtaastakin löytyy onneksi vallan kelpoa kamaa! Nyt Pirkka oli ottanut valikoimaansa iki-ihanat venussimpukat, ja nepä ovatkin mitä oivallisinta ystävänpäivädinnerin tarjottavaa. Maustoin pikkuruiset simpukat tällä kertaa jalapenolla...

ÖVERIT JUURESRANSKALAISET

överit juuresranskalaiset / Hannan soppa

Yhteistyössä Apetina & Foodlover Oletteko jo kuulleet överiranskalaisista? Kyseessä on nachopellin henkeen tehty ruokalaji, jossa maissilastujen sijaan käytetään ranskanperunoita. Yleensä överiranskalaiset (loaded fries) on melkoisen mättö sapuska, joten päätin tehdä siitä astetta terveellisemmän version Apetinan kampanjaan. Näin syntyi överit juuresranskalaiset. Juureksia meidän perheessä kuluu ihan kiitettävä määrä. Usein paahdan niitä lisukkeeksi ja Jaakko keittää vähintään kerran viikossa ison kattilallisen kasvissosekeittoa. Juureksista syntyy halpaa, hyvää ja terveellistä ruokaa! Näihin övereihin juuresranskalaisiin käytin tällä kertaa bataattia, palsternakkaa ja lanttua, mutta myös porkkana,...

HANNAN SOPPA GOES XMAS: JOULUINEN POSSUNKYLKI

appelsiininen porsaankylki / Hannan soppa

4. LUUKKU KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: HEIROL & FOODLOVER Tänä vuonna me vietämme joulua ensimmäistä kertaa omassa kodissa! Jaakko sai pyhät vapaaksi ja kutsuimme mun vanhemmat sekä veljet aatoksi meille – pääsen toisinsanoen emännöimään aika isoa joulupäivällistä! Jännittävää! Heirol pyysi mukaan blogikampanjaan, jonka myötä syntyi oivallinen tilaisuus hieman harjoitella joulua varten. Tutustuin heidän verkkokauppansa sisältöön, suunnittelin menun tuotteista inspiroituneena ja kutsuin yhden ystävän sekä pikkusiskoni poikaystävineen pikkujouludinnerille. Systeri karkaakin aatonviettoon poikaystävän mummolle, niin saimmepahan nyt istua kuitenkin yhdessä jouluruokien äärellä. Ihan ensimmäisenä Heirolin verkkokaupassa...

HERKKUSIENI-QUINOAPYÖRYKÄT & JALLUSOOSSI

Yhteistyössä VihreäKeiju & Champ Rakastan sieniä ja käytän niitä ruoanlaitossa viikoittain. Pakastimessa on ihan hyvä satsi suppilovahveroita, mutta aika usein kurvaan kaupan hevi-osaston kautta ja nappaan mukaani herkkusieniä tai siitakkeita, ne kun ovat niin monikäyttöisiä ja tykkään niiden mausta ja suutuntumasta. Olin siis superinnoissani päästessäni mukaan VihreäKeijun ja Champin blogikampanjaan, käytänhän näitä kotimaisia ja laadukkaita tuotteita muutenkin jatkuvasti. Asiakkaan toiveena oli resepti, joka edustaisi suomalaista ruokaa uudella twistillä – juuri tämänkaltaisista haasteista pidän ihan valtavasti! Päätin lähestyä haastetta suomalaisten lempiruoan...

IHANA KESÄLOUNAS: PARSAA, LINSSEJÄ JA ROMESCO-KASTIKETTA

parsaa linssejä / Hannan soppa

Saimme pari viikkoa sitten ihania vieraita, kun tässä lähistöllä asuva mammakaverini tuli lounaalle ja hiekkalaatikkoleikkeihin lastensa kanssa. Tuossa perheessä on Muikkuja päivän nuoremmat identtiset kaksostytöt ja kohta kolmevuotias isosisko. Vilinää siis riitti ja hiekkaa lapioitiin ämpäreihin ja suihin hirveällä tahdilla. Me äidit sen sijaan lapioimme suihimme skidien päikkäreiden aikaan ihanan salaatin, joka piti sisällään parsaa, linssejä ja romesco-kastiketta. Jälkkäriksi tein supernopeaa mangojäätelöä – siitä lisää huomenna. Uunissa paahdetut vihreät parsat saavat makua kookosöljystä ja sitruunasta. Parsat voi hyvin myös grillata...

EGGS BENEDICT PORTOBELLOPEKONILLA

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: TABASCO® Brand Pepper Sauce & BLOGIRINKI Tuo pieni punainen pullo on varmasti kaikille tuttu. Joillekin riittää pisara tai kaksi tuomaan ruokaan särmää, toisille puoli pullollista on sopiva kerta-annos. TABASCO® on syntynyt jo vuonna 1868 Ameriikan Louisianassa. Perheyritys McIlhenny Company valmistaa maailmankuulua chilikastiketta yhä samalla tavalla: tarvitaan vain chiliä, viinietikkaa ja suolaa sekä kolme vuotta kypsytystä tammitynnyrissä. Perinteinen TABASCO® kastike on saanut rinnalleen useita erilaisia makuvariaatioita, joista omiksi suosikeikseni ovat nousseet miedon hedelmäinen TABASCO® Green Sauce sekä savustetuista chileistä valmistettu TABASCO® Chipotle Sauce....

HALLOWEENIN PIZZABILEET

maailman paras pizzapohja

Kaupallinen yhteistyö: KWV Classic Collection -viinit & Blogirinki Syksy on jo pitkällä ja täällä ainakin nautitaan iltaisin siitä kliseisestä kombosta: tilkka punaviiniä viltin alla villasukat jalassa kynttilänvalossa. Yksi tämän vuodenajan hauskimmista juhlapyhistä on rapakon takaa rantautunut Halloween! Meillä ei Halloweenia vielä tänä vuonna sen kummemmin juhlita, ajattelimme nauttia pizzaa ja punaviiniä muovihämähäkkien juostessa keittiön pöydällä kauhuleffan pyöriessä taustalla. Tulevaisuudessa varmasti tulemme pukemaan kaksoset hassunhauskoihin naamiaisasuihin ja kutsumaan tuvan täyteen kavereita pelottavan kauhistuttaviin bileisiin. Meillä on kyllä viime aikoina syöty pizzaa...

JAMIE OLIVERIN HUMMUS

Otsikko on hieman harhaanjohtava. Koska ei Jamie Oliver ole tätä reseptiä kehittänyt. Tuskin kovin montaa muutakaan internetsivuiltaan tai kirjoistaan löytyvää reseptiä, mutta tämän yhteydessä ihan sanotaan, että sen on tehnyt Leyla Kazim. Kuka hän on – en jaksanut googlettaa, mutta leikitään, että vähintään Jamie Oliverin oikea käsi! Sieltä Jamie Oliverin nettisivuilta kuitenkin vähän mallia katsoin, että olis jotain, millä houkutella lukijoita.. Hummukseen ei kyllä oikeasti edes tarvitsisi mitään reseptiä, sopivassa suhteessa vaan kik-herneitä, valkosipulia, sitruunamehua ja tahinia. Ripaus savupaprikajauhetta tuo...

KANATAQUITOT JA TÖRKEÄN HYVÄ PICO DE GALLO

WTF is taquito? Taquito, myös flautana tunnettu meksikolainen ruokalaji, on useimmiten lihalla, kanalla tai juustolla täytetty ja tiukaksi rullaksi kääritty tortilla, joka paistetaan rapsakaksi sopivan reilussa määrässä kuumaa öljyä (ilmeisesti tänäkaloreitavälttävänäpäivänä jengi paistaa taquitoja myös uunissa, mutta mitäs hauskaa siinä on?). Törmäsin tähän jumalaisen herkulliseen ruokalajiin ihan sattumalta, kun pähkäilin, että minne käytän muutaman ylijääneen tortillalettusen. Lopulta aika monta reseptiä läpi googleteltuani päätin yhdistää yksinkertaiset kanataquitot kaalisalaatin, avocadosoossin ja simppelin-mutta-ah-niin-sairaan-hyvän pico de gallon kanssa. Onhan tässä vähän pilkkomista ja näpräämistä,...

CHERRY BBQ RIBS

Ensialkuun pieni hehkutus tämän reseptin kehittäneen Chef Jonesin Onko nälkä? -blogille, johon jokaisen lihansyöjän on syytä tutustua. Jones ei kokkaa mitään filettä päivät päästään, vaan estradilla ovat edukkaat ja mielenkiintoiset lihanosat eläimestä kuin eläimestä. Soossit ja tykötarpeet saavat veden kielelle ja kaiken kruunaa äijämäisen komiat kuvat. Mie tykkään! Noudattelimme grillimestari Jonesin reseptiä melkolailla tarkasti toissa viikonloppuna. Olimme Food Fetish -blogin Veeran kanssa mökkitunnelmissa Kaarinassa, jossa ribsit myydään nimellä rimpsuluut. Onko nälkä? -blogissa kirsikkakastiketta käytettiin possunkyljen glaseeraamiseen, me todistimme sen passaavan...

RAPARPERIKETSUPPIA KETSUPITTOMILLE

Myönnetään, metsästysblogeissa ei juurikaan tule pyörittyä. Top100-listalla huomioni kiinnitti kuitenkin Terveiset ravintoketjun huipulta -blogin otsikko ”raparperiketsuppi”. Whoaa! Pakko tehdä. Heti. Ketsuppi valmistui vaivatta ja maku on muikea. Mökillä sitä maisteltiin West Charkin luomugrillerin kaverina, hyvin pelitti. Luulen ketsarin olevan kelpokumppani myös possuruoille – minkä kanssa sä tarjoilisit raparperista ketsuppia? Meillä ei ole koskaan ketsuppia talossa, raparperi mut viekoitteli tässäkin, joten kaikki käyttövinkit vastaanotetaan ilomielin! Pistän ehkä Jaakon tekemään ison lootan makaronilaatikkoa (sitäkään tässä talossa ei koskaan näy), eikös sen sekaan aina...

KIKHERNELETUT CURRYKANALLA JA MANGOSALSALLA

En pääse yli siitä, miten ihanaa tämä ruoka oli, enkä keksi tarpeeksi osuvia ylisanoja sitä kuvailemaan. Hyvää se oli. Ja kaunista. Ja terveellistä. Kikhernejauhoista valmistettujen lättyjen sisään kääräistään currymarinoitua onnellista tipua ja raikasta mangosalsaa – eikä muuta sitten tarvitakaan. Ensi kerralla saatan tosin kyhätä tähän kylkeen jonkun kirpsakan jogurttikastikkeen. Yksi asia on nimittäin varma: näitä lättyjä tehdään tässä taloudessa toistekin. Kikhernejauhoista tehdyt letut ovat gluteenittomia ja rakenteeltaan lähes wrappimaisia, joten ne kestävät vähän tuhdimmankin määrän täytteitä. Jos valmistat täytteeksi jotain...

MM-FUTISHUUMAA / MEKSIKOLAISET TÄYTETYT CHILIT

Meillä Mulla meni jalkapallon MM-kisojen avausviikonloppu ihan ohi osaksi Taste of Helsingin ja osaksi hyvien ystäviemme häiden takia, joissa sain kunnian olla bestmäniöimässä. Juhlat on kuitenkin nyt juhlittu ja parina edellisenä iltana on jo ollut aikaa keskittyä olennaiseen eli jalkapalloon. Penkkiurheilu tarvitsee tottakai kunnon eväät ja kisafiilikseen pääsee hyvin hakemalla inspiraatiota kentällä olevien maiden keittiöistä. Tänään vuorossa on kutkuttava kamppailu Brasilian ja Meksikon välillä ja täällä kisafiilistä on nostattamassa meksikolaiset täytetyt chilit pähkinäisellä juustokastikkeella höystettynä. Rivien välistä voi lukea kumman...

LUOMUKANANRINTAA, PARMESANPOLENTAA & SUPPILOVAHVERO-PEKONIKASTIKETTA

Elin vuosia ilman siipikarjan lihaa törmättyäni Ross 508:an ja tutkittuani enemmänkin broilerintuotantoa niin Suomessa kuin ulkomailla. Tieto lisää tuskaa, enkä voinut tukea moista tuotantoa – tiput paisuvat kuudessa viikossa teuraspainoon, eivätkä todellakaan elä pikkuriikkisessä häkissään lajille ominaista elämää. Broisku ei enää maittanut, mutta välillä sitä oli kieltämättä ikävä. Pikkuhiljaa kauppoihin on onneksi löytänyt tiensä luomukana ja -broileri, joita voi syödä paremmalla omatunnolla. Tällä hetkellä parempien ruokakauppojen valikoimissa on suomalaistakin luomutipua. Luomulinnut elävät tehotuotettuja lajitovereitaan reilusti väljemmin (6000 lintua samassa hallissa...

HIPPIPUPPUHULLAANNUS: KESÄKURPITSA-FETASALAATTI VILLIVIHANNEKSILLA

Olen suhteellisen hurahtanut villivihanneksiin. Voitte kuvitella sen pettyneen huokauksen, kun Jaakko eilen aamulla kyseli pekonin perään ja avovaimo ilmoitti leveän hymyn kera, että tänään syödään aamupalaksi horsmaa. Mutta minkäs teet, villivihanneksissa on taikaa. Ilmaista ja ravintorikasta – parasta mahdollista ruokaa siis.  Kesäkurpitsa-fetasalaatti on kesän paras grilliruokien lisuke ja villivihanneksia voi vaihdella saatavuuden mukaan. Tässä keväisessä versiossa on nuoria voikukan lehtiä, siankärsämöä, vuohenputkea ja poimulehteä. Lisäksi sekaan voi napsia ikkunalautaviljelmältä tuoreita yrttien lehtiä. Nokkosvinegretti viimeistelee makunautinnon.   KESÄKURPITSA-FETASALAATTI VILLIVIHANNEKSILLA * 2...

KARITSANKARE vol. 1865

OivaPari-reseptikilpailun toisessa osassa etsitään täydellistä kattojuhlapurtavaa 1865 Singe Vineyard Cabernet Sauvignonille. Ensimmäisellä kierroksella Castillo de Molina Pinot Noirille parittamani possutacot ampaisivat finaaliin, ihan mieletöntä! Olivat ne kyllä juuri niin hyviäkin. Ei tässä auta muu kuin lähteä tavoittelemaan seuraavaakin finaalipaikkaa.. 1865 CS on roteva ja tanniininen viini, jolle jo kisaa edeltäneen virtuaalisen viinitastingin aikana haaveilin karitsaista kumppania. Tuhti punkku kestää hyvin myös voimakkaita mausteita, joten yhdistin karitsankareisiin pähkinäisen dukkahin ja hapokkuutta tuomaan romesco-kastikkeen, johon lihaisia tikkareita on hyvä dipata. 1865 Single Vineyard...