NUHANENÄN KURKUMALIEMI

11/11/2017

kurkumaliemi & paahdetut porkkanat / Hannan soppa

Sniif ja köh! Täällä on ollut tupa täynnä räkänokkia tänä syksynä, mutta nuhaa pahempaa ei olla onneksi sairastettu. Säiden kylmettyä mieli on alkanut tehdä höyryäviä patoja ja keittoja sekä lämmittäviä mausteita. En tunnu saavani kurkumasta tarpeekseni – niinpä ripottelen sitä melkein kaikkiin ruokiin ja lisäksi hörpin kurkumalattea lähes joka ilta. Yksi nuhaisten päivien lempilohturuokani on kirkkaan keltainen ja tiukan makuinen kurkumaliemi makeaksi paahdettujen porkkanoiden kanssa.

Kurkuma on tosiaan melko voimakkaan makuinen mauste, joten sitä kannattaa laittaa maltillisesti, jos sen makuun ei ole tottunut. Tuju liemi maistuu kuitenkin mahtavalta makeiden porkkanoiden kanssa. Myös muita juureksia voisi hyvin kokeilla, esimerkiksi punajuuri tai lanttu olisi varmasti aivan ihanaa kurkumaliemen kanssa. Kurkumalla on myös paljon lääkinnällisiä ominaisuuksia, tutkimusten mukaan se mm. ehkäisee tulehduksia, suojaa maksaa ja lievittää masennusta. Kurkuma kannattaa aina nauttia öljyn ja mustapippurin kanssa, jotta siitä saa parhaat hyödyt irti.

Alkuperäinen resepti kurkumaliemeen ja porkkanoihin on ihastuttavasta The First Mess -blogista. Kurkumaa on käytetty myös mm. Makuasioita-blogin kurkumahummuksessa ja Annekatariina-blogissa hapankaalin mausteeksi.

porkkanat & kurkumaliemi / Hannan soppa

kurkumaliemi & paahdetut porkkanat / Hannan soppa
Tulosta

KURKUMALIEMI PAAHDETTUJEN PORKKANOIDEN KERA

Mausteinen ja lämmittävä kurkumaliemi paahdettujen porkkanoiden kanssa on nuhakauden parasta lohturuokaa!

Monelle? 2
Reseptin laatija Hanna Hurtta

Raaka-aineet

Kurkumaliemi

  • 1 pieni sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 rkl raastettua inkivääriä
  • 1 rkl kookosöljyä
  • 2 tl kurkumajauhetta
  • 5 dl vettä
  • suolaa & mustapippuria
  • ½ sitruunan mehu

Paahdetut porkkanat

  • 4 porkkanaa
  • 1-2 rkl oliiviöljyä
  • tuoretta timjamia
  • suolaa & mustapippuria

Lisäksi

  • keitettyä riisiä tai esim. riisi-linssiseosta

Valmistusohjeet

Kurkumaliemi

  1. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Raasta inkivääri. Kuumenna öljy kattilassa ja freesaa sipulia miedolla lämmöllä muutaman minuutin ajan. Lisää valkosipuli, inkivääri ja kurkuma. Jatka freesaamista pari minuuttia (lisää öljyä tarvittaessa). Kaada vesi kattilaan ja kuumenna liemi kiehuvaksi. Anna muhia noin 15-20 minuuttia. Mausta suolalla, mustapippurilla ja sitruunamehulla.

Paahdetut porkkanat

  1. Kuori porkkanat ja leikkaa ne mukaviksi suupaloiksi. Pyörittele porkkananpalat öljyssä ja mausta hienonnetulla tuoreella timjamilla (myös kuivattu on ok!), suolalla ja mustapippurilla. Levitä porkkanat leivinpaperin päälle pellille ja paahda 250 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

  2. Tarjoile porkkanat keitetyn riisin ja kurkumaliemen kanssa.

♥ seuraa Hannan soppaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

PS. Kirjani KASVIS on ilmestynyt ja tilattavissa esim. Adlibriksestä*!

*affiliate-linkki

By Hanna

food blogging city hipster gone twin mom.

2 Comments

  1. Vastaa

    Juulia

    Täydellistä! Lähes kaikki samat raaka-aineet kun mun flunssantappojuomassa <3

    1. Vastaa

      Hanna

      Jos ei näillä aineksilla flunssa lähde niin ei sitten millään!

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *