RAPUJUHLAT TISKIVUORELLA

03/09/2017

rapujuhlat / Hannan soppa

Tiskivuoren emäntä -blogin Heidi on hurahtanut ravustukseen ja pääsimme eilen hänen pitkän uuden ruokapöytänsä ääreen nauttimaan kauden saaliista pienen ruokabloggaajaseurueen kesken. Tänä vuonna rapusaalis on ollut komea ja saksiniekat isoja. Heidi oli kattanut rapujen lisäksi pöytään paahtoleipää, voita, sipulia, tilliä ja sitruunaa.

rapujuhlat / Hannan soppa

Alkuun söimme Kokit ja Potit-Hannelen tekemiä ruusukaaliburgereita ja juurespanzanellaa, Vaimomatskuu-Jellan lakritsipikkelöityjä kukkakaaleja, Chocochili-Elinan juurisämpylöitä ja muhammaraa (itseasiassa pöydässä oli kaksi muhammaraa, myös Jellan tekemä!) sekä minun tekemiä vegaanisia juustoja. Rapujen parissa viihdyimme pitkään ja hartaasti – Elina söi niiden sijaan latva-artisokkia. Heidin ravut olivat heittämällä parhaita koskaan syömiäni ja aika monta rapuleipää tuli herkuteltua. Välijuomaksi Sillä Sipuli-blogin ginihurahtanut Merituuli pyöräytti Ron de Jeremy geeteet. Jälkkäriksi nautimme Avaruusaseman Mikon Budapest-kääretorttua sekä leipomaani porkkanakakkua. Huh mikä illallinen.

rapujuhlat / Hannan soppa

Meillä oli ihan hurjan hauska ilta, oli ihanaa nähdä blogikamuja hyvän ruoan ja juoman merkeissä. Vaihdettiin kuulumisia ja naurettiin kippurassa. Vanhempani olivat hoitamassa lapsia ja lähdimme melko hyvissä ajoin päästämään heidät kotimatkalle, vaikka iltaa olisi voinut jatkaa näiden tyyppien kanssa hamaan aamuun asti.

Kiitos Heidi ihan parhaista rapujuhlista, näitä lisää! Ja tyypit, ootte ihanimpia! Pistetään se ruokabloggaajien viinimatka suunnitteluun asap.

Ps. Kiitos Juomavinkki mainioista rapuviineistä!

By Hanna

food blogging city hipster gone twin mom.

5 Comments

  1. Vastaa

    Teija / Juomavinkki

    Olkaapa hyvät! Oi mikä kattaus ruokia, ja miten upeita rapuja! Ihanaa kuulla, että juhlat olivat onnistuneet.

    Autan mielelläni, jos tarvitsette apua ruokabloggaajien viinimatkakohteen valinnassa ja viinitilavierailuissa ;)

    1. Vastaa

      Hanna

      Hih Teija, voi olla, että käännymme puoleesi viinimatkan suhteen!

  2. Vastaa

    Heidi K.

    Ihana postaus Hanna! Pus pus!

    -Heidi

    1. Vastaa

      Hanna

      No ihanat juhlat oli! Pus itsellesi!

  3. Vastaa

    Rapujuhlissa » Avaruusasema

    […] se näkymä parvekkeelta oli upea. Kiitos vielä Tiskivuoren emäntä kutsusta ja Sillä Sipuli, Hannan Soppa, Kokit ja Potit, Vaimomatskuu sekä Chocochili […]

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *