Pre-detox lihapullat ja uskomaton omena-pekonihillo

Täällä on nyt pari päivää vedetty kasvis-hedelmälinjalla, kärvistelty päänsärkyä ja taisteltu leivänhimoja vastaan. Ei ole ehkä mikään paras hetki muistella näitä ihania lihapullia, joita Kulinaarimurulan ohjeella tein tovi sitten, mutta muistellaan silti. Mehän haastoimme Jaanan kanssa toisemme ravintolattomaan tammikuuhun, hän mielessään pakastimen tyhjennys, minä mielessäni kaiken roinan elimistöstä tyhjennys. Palataan tähän puhdistautumisprojektiin myöhemmin, nyt lihapullia!

Jaanan lihapulliin tuli Highlanderin jauhelihaa sekä pinjansiemeniä, meikäläisen versioon Laidun Herefordin jauhista ja auringonkukansiemeniä. Mutta aterian tähti oli lihisten kaveriksi kiehauttamani omenapekonihillo, jonka seuraan kelpaisi vaikka hieman tylsemmätkin lihispullat. Parhaimmillaan kombo oli seuraavana päivänä sämpylän välissä raikkaan salaatin ja majoneesitöräyksen kera.

lihapullat

Italialaismafioosolihapullat a la Kulinaarimuruja
300 g naudan jauhelihaa
1 muna
½ dl kermaa
50 g Parmesania
50 g pinjan- tai auringonkukansiemeniä
puntti persiljaa
suolaa
mustapippuria
voita ja öljyä paistamiseen
Sekoita jauheliha, muna, kerma, raastettu juusto, rouhitut auringonkukansiemenet ja silputtu persilja tasaiseksi seokseksi. Mausta taikina suolalla ja pippurilla.
Pyörittele seoksesta haluamasi kokoisia palleroita ja paista ne öljy-voiseoksessa pannulla.

pekonihillo

Omenapekonihillo
1 pieni sipuli
160 g pekonia
tilkka öljyä
500 g omenaa kuutioina
½ dl omenaviinietikkaa
¾ dl sokeria
suolaa
viskiä
Hienonna sipuli ja pekoni, kuullota niitä miedolla lämmöllä tilkassa öljyä, kunnes sipuli alkaa karamellisoitua. Lisää omenat, omenaviinietikka ja sokeri. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes omenat pehmenevät ja koko komeus muuttuu hillomaiseksi. Mausta suolalla maun mukaan, lisää halutessasi tilkka viskiä. Anna jäähtyä ja syö kaiken kanssa.

tsekkaa myös:

More about Hanna

food blogging city hipster gone twin mom.

1 Comment

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *