Kebabkiusaus on helppo muutaman raaka-aineen ruoka, joka valmistuu lähes itsekseen uunin lämmössä. Vegaaninen kiusaus valmistetaan seitankebabista ja kaurakermasta.
Savutofukiusaus on meidän perheen ikisuosikki, mutta hyvänä kiusauskakkosena tulee seitankebabista tehty kebabkiusaus. Kiusaukset ovat niin näppäriä: tarvitaan vain muutama raaka-aine ja tunnin verran aikaa, eli ihan huutavaan nälkään kiusaus ei ole paras vaihtoehto. Aktiivista valmistusaikaa on alle viisi minuuttia, uuni hoitaa loput. Kätevää, sanoisinko.

Käytän kiusaukseen useimmiten pakastealtaasta löytyvää valmiiksi suikaloitua peruna-sipulisekoitusta. Mikään ei estä suikaloimasta perunoita omin pikkukätösin, mutta harvoin ehtii tai jaksaa. Kyllä se tuoreesta potusta tehty kiusaus on ihan omassa luokassaan, mutta pakastepotuistakin tulee aivan hyvä. Silloin tällöin on enemmän kuin paikallaan helpottaa elämäänsä.
Vegekebabia tarvitaan myös näihin ihaniin resepteihin:

KEBABKIUSAUS
4-6:lle
- 1 kg peruna-sipulisekoitusta
- n. 230 g seitan-kebabia
- suolaa ja mustapippuria
- 4 dl kaurakermaa
- viimeistelyyn esim. tuoretta basilikaa
- tarjoiluun marinoitua punasipulia (helppo ohje täällä) ja säilykepunajuuria
- Sekoita peruna-sipuliseos ja seitan-kebab keskenään uunivuuassa. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
- Kaada kaurakerma tasaisesti vuokaan.
- Paista kebebkiusausta 200 asteessa tunnin ajan. Jos pinta meinaa tummua liikaa, peitä vuoka kannella tai foliolla paistamisen loppuvaiheessa. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua.
- Viimeistele ruoka tuoreella basilikalla ja tarjoile mainoidun punasipulin ja vaikkapa säilöttyjen punajuurien kera.
♥ seuraa Hannan soppaa myös Facebookissa, Instagramissa ja Pinterestissä!