Rakas ystäväiseni Hannele Kokit ja Potit -ruokablogista vieraili meillä alkusyksystä, jolloin potkaistiin käyntiin tämän vuoden blogijoulukalenterikuvaukset. Aloitimme viikonlopun vieton ihanalla lounaalla Porvoon Sicapellessä, jossa saimme syödäksemme mm. suorastaan jumalaista sienipuuroa. Tämä suppilovahveropuuro on vahvasti Sicapellen versiosta inspiroitunut – suolainen ja juustoinen sienillä rikastettu spelttipuuro makeiden ja rapeiden lehtikaalien kanssa oli niin mieleenjäävä makuelämys, että se oli pakko kokeilla toteuttaa kotioloissakin.
Ja voi hitsi miten hyvää tästä tulikin! Kunnon lohturuokaa syksyn sateisiin, joita totisesti on nyt piisannut. Gluteeniton versio syntyy vaikkapa tattarista tai riisistä ja vegaaninen versio ihan vain jättämällä cheddarin pois ja käyttämällä kerman sijaan kaurakermaa ja hunajan sijaan mieleistä siirappia.
Käytin tällä kertaa kuivattuja suppilovahveroita, sillä sain niitä purkillisen lahjaksi Sillä Sipulin Merituulilta ja Jukalta. Yhtä hyvin tähän passaa myös tuoreet sienet!

SUPPILOVAHVEROPUURO & KARAMELLISOIDUT LEHTIKAALISIPSIT
Suppilovahveropuuro on ihanan syksyinen ruoka, joka syntyy rouhean makuisesta speltistä. Syvän umaminen puuro viimeistellään makeilla lehtikaalisipseillä.
Raaka-aineet
Suppilovahveropuuro
- 15 g kuivattuja suppilovahveroita (tai n. 150 g tuoreita)
- 3 dl spelttisuurimoita
- 1 sipuli
- öljyä
- 2 dl (kaura)kermaa
- suolaa & mustapippuria
- ½ sitruunan mehu
- (n. 1 dl cheddar-juustoa raasteena)
Karamellisoidut lehtikaalisipsit
- 5-6 lehtikaalin ja/tai palmukaalin lehteä
- 2 rkl oliiviöljyä
- 1 rkl hunajaa (tai vaahterasiirappia)
- suolaa
Valmistusohjeet
Suppilovahveropuuro
-
Laita kuivatut suppilovahverot likoamaan kuumaan veteen noin 15 minuutiksi. Huuhtele spelttisuurimot tiheässä siivilässä ja keitä niitä suolalla maustetussa vedessä 15 min. Valuta ja jätä sivuun odottamaan.
-
Kuori ja hienonna sipuli. Kuumenna loraus öljyä kasarissa ja freesaa sipuleita miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Lisää suppilovahverot ja jatka paistamista muutama minuutti. Lisää kasariin esikeitetyt speltit ja sekoita joukkoon kaurakerma. Anna muhia noin kymmenen minuuttia ja mausta sitten suolalla, mustapippurilla ja sitruunamehulla. Sekoita halutessasi joukkoon raastettua cheddaria ja tarpeen mukaan lisää nestettä (vettä tai kasvislientä).
-
Tarjoile suppilovahveropuuro karamellisoitujen lehtikaalisipsien kanssa.
Karamellisoidut lehtikaalisipsit
-
Revi lehtikaalista mukavan kokoisia suupaloja ja irrota lehtiruoti. Laita lehtikaalit kulhoon ja sekoita joukkoon öljyä, hunajaa ja suolaa. Levitä lehtikaalit leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 175-asteisessa uunissa n. 10 minuuttia. Tarkkaile sipsejä paistamisen aikana, sillä ne palavat herkästi.
♥ seuraa Hannan soppaa myös Facebookissa ja Instagramissa!
PS. Kirjani KASVIS on ilmestynyt ja tilattavissa esim. Adlibriksestä!