joulu

Tag

LUUKKU 20: TOFUKINKKU SINAPPIHUNNULLA

tofukinkku / Hannan soppa

Tässähän alkaa jo hieman jännittää! Jouluun on enää muutama hassu päivä. Onneksi suurin osa lahjoista on hankittu (muttei toki paketoitu) eikä tänä vuonna jakseta stressata mistään joulusiivouksista, sillä emme vietä joulua kotona. Jaakko on töissä ja minä reissaan lasten kanssa omien vanhempieni luokse, jonne tulee muutkin sisarukseni. Blogin joulukalenterissakin on siis pari luukkua jäljellä, tänään vuorossa on vegaaninen vaihtoehto joulupöydän kunkuksi, nimittäin tofukinkku! Bongasin tofukinkun reseptin pari vuotta sitten Jalotofun sivuilta, jonne Virpi Mikkonen oli sen taiteillut. Resepti löytyy myös...

LUUKKU 13: PIAN PIKKELÖITY PIPARJUURI

pikkelöity piparjuuri / Hannan soppa

Tänään joulukalenterissa on taas ihana luukku, nimittäin vieraspostaus! Tällä kertaa vieraskynää pitelee kädessään ihana Pia Lyhyenä hetkenä -blogista – sama leidi, jonka kanssa herkuttelin tovi sitten Glassikon brunssilla. Olen saanut kunnian tutustua Piaan näiden blogihommien merkeissä ja olen fanittanut hänen tapaansa ilmaista asioita kirjallisesti siitä asti, kun ensimmäisen postauksen hänen blogistaan luin. Pialla on taianomainen kyky kuvailla asioita niin elävästi ja herkullisesti, että usein tuntuu, kuin olisi imaistu mukaan seuraamaan tunnelmaa ihan paikan päälle. Ja hänen reseptinsä ovat kuten Pia...

LUUKKU 12: KINKKUTEMPPU

persimon-bourbon glaseerattu joulukinkku / Hannan soppa

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Neste Joulukinkkusesonki on täällä! Suomalaiset syövät joulun aikaan 7 miljoonaa kiloa kinkkua, eli yli kilon per kansalainen. Se on ihan kauheasti se. En ala nyt saarnaamaan tuosta järjettömästä kinkkumäärästä, vaan kerron, miten kinkun syömisellä voi saada herkuttelun rinnalla aikaan myös jotain hyvää. Sillä totta puhuen, kyllä se luomukinkku meidänkin joulupöytään taas tänä vuonna kuuluu. Ensimmäinen kinkku paistettiinkin jo, sillä tämä Nesteen kanssa yhteistyössä tehty postaus oli mainio syy testata uutta reseptiä. Tänä vuonna meidän kinkkumme saa...

LUUKKU 10: KARJALANPIIRAKAT TWO WAYS: PERINTEISET & GLUTEENITTOMAT + VEGAANISET

karjalanpiirakat / Hannan soppa

Toisen adventin kunniaksi leivotaan karjalanpiirakoita! Riisipuurotäytteiset piirakat ovat yksi suomalaisten lempparileipomuksista, joilla on myös etuoikeutettu paikka useimmissa joulupöydissä. Olen itse leiponut karjalanpiirakoita pikkutytöstä asti Säkkijärvellä syntyneen mummini kanssa. Rakasta mummia ei enää ole, mutta piirakkaperinteen haluan opettaa omillekin muksuille. Karjalanpiirakat onnistuvat myös gluteenittomina ja maidottomina, joten tässä reseptit sekä perinteisiin ruiskuorisiin, että vegaanisiin tattaripiirakoihin. Pistimme piirakkapajan pystyyn itsenäisyyspäivänä ystävien kanssa ja Olga jaksoi istua pöydän äärellä lähemmäs tunnin pikkuruisia piirakoita leipoen. Me leivoimme gluteenittomia piirakoita tattarijauhoista, ystäväni oli tehnyt tavalliset...

LUUKKU 8: CHRISTMAS MULE

christmas mule / Hannan soppa

Jei, perjantai! Viikonlopun kunniaksi tarjolla on raikas cocktail jouluisella henkäyksellä. Christmas mule on granaattiomenalla jouluistettu versio klassisesta moscow mulesta. Perinteisesti 1940-luvulla Amerikassa kehitelty moscow mule tarjoillaan kauniista kuparimukista. Omani rakensin nyt laseihin, toimii niinkin. Jos sinulla on kuparikupposet, niin varmistathan sen sisäpuolen olevan päällystetty jollain muulla metallilla, kuten ruostumattomalla teräksellä. Kupari nimittäin reagoi herkästi happamien ainesten kanssa, eikä kuparin liukeneminen drinksun joukkoon ole lainkaan toivottavaa. Vuosi sitten joulukalenterin kahdeksannessa luukussa oltiin myös hilpeissä cocktail-tunnelmissa. Silloin nautittiin lämpimästä karpalototista. Kurkkaapa myös...