LUUKKU 12: KINKKUTEMPPU

12/12/2017

persimon-bourbon glaseerattu joulukinkku / Hannan soppa

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Neste

Joulukinkkusesonki on täällä! Suomalaiset syövät joulun aikaan 7 miljoonaa kiloa kinkkua, eli yli kilon per kansalainen. Se on ihan kauheasti se. En ala nyt saarnaamaan tuosta järjettömästä kinkkumäärästä, vaan kerron, miten kinkun syömisellä voi saada herkuttelun rinnalla aikaan myös jotain hyvää. Sillä totta puhuen, kyllä se luomukinkku meidänkin joulupöytään taas tänä vuonna kuuluu. Ensimmäinen kinkku paistettiinkin jo, sillä tämä Nesteen kanssa yhteistyössä tehty postaus oli mainio syy testata uutta reseptiä.

joulukinkku / Hannan soppa

Tänä vuonna meidän kinkkumme saa ylleen persimoneista ja bourbonista tehdyn glasyyrin, jossa maistuu myös juustokumina ja neilikka. Tämä makea ja hieman mausteinen kuorrutus sopii rasvaiselle kinkulle loistavasti! Kinkun paistaminen on oma taitolajinsa, mutta myös ensikertalainen selviytyy siitä hienosti paistilämpömittarin avulla. Postauksen lopusta löytyy ohjeet kinkun paistamiseen – samat säännöt pätevät, oli kyseessä sitten pienempi luuton kinkku tai isompi luullinen.

Kinkun kaveriksi valmistin samaan henkeen nopean chutneyn persimoneista. Kun tähän vielä yhdistää ohuen sipaisun voimakasta itsetehtyä sinappia (tai dijonia), ollaan täydellisten makuelämysten äärellä.

kinkkutemppu / Hannan soppa

Kinkkua paistaessa siitä irtoaa melkoisen paljon rasvaa. Rasvaa, joka hyvinkin äkkiä tukkii viemärit, joten sitä ei missään nimessä saa heittää lavuaarista tai vessanpöntöstä alas. Kinkkutemppu kerää tänä vuonna toistamiseen kinkun (ja muidenkin jouluruokien rasvat) ja valmistaa niistä uusiutuvaa dieseliä. Yhden kinkun paistorasvoilla voi hurrutella autolla jopa kolme kilometriä. Viime vuonna kerätyistä 12 000 kilosta kinkkurasvaa Neste valmisti 10 tuhatta litraa dieseliä – sillä ajaisi maapallon ympäri neljä kertaa. I know, kuulostaa aika kreisiltä! Tällä jätteistä ja tähteistä tuotetulla Neste MY uusiutuvalla dieselillä on jopa 90 prosenttia pienempi hiilijalanjälki kuin fossiilisella dieselillä. Jos siis paistan kinkun, niin todellakin myös kiikutan paistinrasvat keräykseen! Tänä vuonna Kinkkutempulle tavoitellaan 100 000 osallistujaa, eventti löytyy Facebookista.

Mutta kuinka ne rasvat sitten saa kätevästi hoidettua sinne keräyspisteelle? Kaada hieman jäähtynyt rasva tyhjään ja huuhdeltuun maitopurkkiin, sulje se teipillä tai korkilla, anna rasvan hyytyä viileässä ja vie purkki lähimpään keräyspisteeseen 20.12.2017 ja 4.1.2018 välisenä aikana vaikka kauppareissun yhteydessä. Lähimmän keräyspisteen löydät Kinkkutempun nettisivuilta. Täällä Loviisassa ei keräyspistettä valitettavasti ole, mutta naapurikaupunki Porvoosta löytyy onneksi oikein kolme kappaletta – Porvoossahan se polttoainekin muuten valmistetaan.

Kinkkutemppu on hyväntekeväisyystempaus, jonka tavoitteena on saada kerättyä 100 000 talouden kinkkujen paistinrasvat keräykseen, jolloin Kinkkutemppu-organisaatio lahjoittaa Hope ry:lle 20 000 euroa. Keräykseen voi viedä myös muut eläin- ja kasvirasvajätteet, kuten kalarasvat ja uppopaistoöljyt. Tempauksen taustalta löytyvät yritykset löydät Kinkkutempun nettisivuilta. Kinkkurasvoista uusiutuvaa dieseliä valmistava Neste on maailman suurin jätteistä ja tähteistä valmistetun uusiutuvan dieselin tuottaja, joka luo vastuullisia vaihtoehtoja liikenteen, yritysten ja kuluttajien tarpeisiin.

kinkkuleipä / Hannan soppa

kinkkuleipä / Hannan soppa

Palataan vielä siihen itse kinkkuun. Tein nimittäin kinkkusiivuista ja persimon-chutneysta ihan huippuhyviä voileipiä! Sipaisin rapeakuoriselle juurileipäviipaleelle stydiä sinappia (kurkkaapa täältä bourbonsinappini resepti!) ja kasasin leivälle kinkkusiivujen ja chutneyn lisäksi vielä rucolaa ja Appenzeller-juustoa. Usko pois, maailman paras joulukinkkuleipä for sure!

persimon-bourbon glaseerattu joulukinkku / Hannan soppa

JOULUKINKKU PERSIMON-BOURBON GLASEERAUKSELLA

Joulukinkku saa tällä kertaa ylleen persimon-bourbonhunnun. Tarjoile se ennakkoluulottomasti etikkaisen persimon-chutneyn kanssa.

Reseptin laatija Hanna Hurtta

Raaka-aineet

  • 1 luullinen tai luuton joulukinkku

persimon-bourbon glasyyri

  • 1 kypsä persimon
  • ½ sitruunan mehu
  • ½ dl hunajaa
  • 1/4 tl jauhettua juustokuminaa
  • 1/4 tl jauhettua neilikkaa
  • ½ dl bourbonia
  • 1 rkl omenasiideriviinietikkaa

persimon-chutney

  • 3 kypsää persimonia
  • ½ sipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 rkl öljyä
  • 1 tl sinapinsiemeniä
  • 1 tl korianterinsiemeniä
  • 1-2 tl kookossokeria
  • 1 rkl omenasiideriviinietikkaa
  • suolaa
  • hieman tuoretta timjamia

Valmistusohjeet

joulukinkun paistaminen

  1. Ota kinkku sulamaan hyvissä ajoin - pienelle kinkulle riittää yksi vuorokausi jääkaapissa, isompi vaatii kahden-kolmen päivän sulatuksen. Ennen paistamista ota kinkku huoneenlämpöön muutamaksi tunniksi. Sisälämpötilan olisi hyvä olla noin 10 astetta siinä vaiheessa, kun työnnät kinkun uuniin.

  2. Asettele kinkku uuniritilälle nahkapuoli ylöspäin. Laita alapuolelle syvä uunipelti tai -vuoka, jossa on hieman vettä. Työnnä paistilämpömittari kinkun paksuimpaan kohtaan niin, että mittari on suurinpiirtein kinkun keskellä. Varo, ettei se osu luuhun.

  3. Paista kinkkua ensin 200 asteessa noin puoli tuntia, jotta se saa kunnon paistopinnan. Laske sitten lämpötila 120 asteeseen. Paista kinkku kypsäksi, maun mukaan n. 75-80 asteiseksi. Itse paistoin 77 asteiseksi. Aikaa tähän kuluu noin 60-70 minuuttia per kilo.

  4. Anna kinkun jäähtyä ja leikkaa sitten nahka sekä enimmät rasvat pois. Itse tykkään jättää hieman rasvaa kinkun pinnalle. Sudi kinkun pintaan runsaasti glasyyria (resepti alla) ja paahda kaunis paistopinta 200 asteisessa uunissa (n. 20-30 min). Koristele kinkku halutessasi kokonaisilla neilikoilla ja tarjoile ohuiksi viipaleiksi leikattuna persimon-chutneyn kanssa (resepti myöskin alla).

persimon-bourbon glasyyri

  1. Leikkaa persimonista kanta pois ja kuori se veitsen avulla. Leikkaa persimon pieniksi kuutioiksi ja laita kattilaan. Lisää kattilaan sitruunan mehu ja hunaja. Keitä muutaman minuutin ajan. 

  2. Mausta persimonit juustokuminalla ja neilikalla. Lisää kattilaan myös bourbon ja omenasiideriviinietikka ja keitä vielä pari minuuttia. Aja sileäksi. Anna jäähtyä. 

  3. Tämä määrä glasyyria riittää hyvin n. viiden kilon kinkun glaseeraamiseen.

persimon-chutney

  1. Leikkaa persimoneista kannat pois ja kuori ne veitsen avulla. Leikkaa persimonit pieniksi kuutioiksi. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet.

  2. Kuumenna öljy kattilassa ja freesaa sipulia muutaman minuutin ajan. Lisää sitten valkosipuli sekä sinapin- ja korianterinsiemenet. Jatka paistamista pari minuuttia. Lisää sitten kattilaan persimonit ja keitä seosta muutaman minuutin ajan. Mausta chutney kookossokerilla, omenasiideriviinietikalla, suolalla ja hienonnetulla timjamilla. Anna jäähtyä ja tarjoile joulukinkun kanssa.

 

KAIKKIEN AIKOJEN JOULUKINKKULEIPÄ

Tästä ei kinkkuvoikkari parane! Persimon-bourbonglaseerattua joulukinkkua, persimon-chutneyta, sinappia, rucolaa ja voimakasta juustoa rapeakuorisella leivällä. Oh mama!

Reseptin laatija Hanna Hurtta

Raaka-aineet

  • hyvää vaaleaa rapeakuorista leipää
  • vahvaa sinappia
  • joulukinkkusiivuja
  • voimakasta juustoa siivuina (esim. Appenzeller)
  • rucolaa
  • persimon-chutneyta

Valmistusohjeet

  1. Leikkaa leipä viipaleiksi ja voitele ohuelti sinapilla. Kasaa leivän päälle muut ainekset ja herkuttele!

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: NESTE

 

♥ seuraa Hannan soppaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

PS. Viime vuonna blogin joulukalenterin 12. luukusta löytyi kymmenen upeaa keittokirjavinkkiä pukinkonttiin. Teokset ovat edelleen ajankohtaisia, joten käyhän kurkkaamassa, jos vielä olet joululahjavinkkejä vailla!