Pari viikkoa sitten lauantaina suuntasimme illalliselle viime keväänä avattuun Raguun. Mietiskelimme siinä Ludviginkadulle kävelessämme edellistä hieman hienompaa ravintolakeikkaamme, kyllä melkoinen tovi on vierähtänyt sitten Jaakon huhtikuisen synttäri-illallisen Pastiksessa. Mahassa murisi ja odotukset olivat aikamoisen korkealla, varsinkin kun olimme kuulleet Ragusta pelkkää hyvää.
Otimme alkuun lasilliset sampanjaa ja tutkailimme menua. Kovin vaikea valinta ei ollut, kaikki mulle heti -mentaliteetin mukaisesti päädyimme viiden ruokalajin yllätysmenuun. Viinipaketin otimme puoliksi. Tarjoilijoilla tuntui olevan kädet täynnä hommia ja saimmekin odotella jo tyhjien sampanjalasien seurassa pienen tovin, ennen kuin pääsimme tilaamaan.
Lopulta homma lähti toimimaan ja alkuruokana söimme luomuhärästä tehtyä tartaria perunasipsien ja punajuuren kanssa. Hyvä ja raikas annos, mukava pari sen kanssa tarjotulle roseeviinille. Jaakolle tämä oli elämän ensimmäinen tartar, mutta veikkaisin, ettei missään nimessä viimeinen.
Ragun keittiö on italialaisesta gastronomiasta innostuva, mutta skandinaavinen. Tämä hieman erikoinen fuusio toimi kauniisti ensimmäisessä pääruoassa (niinpä, vain yksi alkuruoka oli kyllä hienoinen pettymys), jossa paistettu siika sai kaverikseen parsakaali-orzoa. Pastaa siis, ekaa kertaa ikinä fine dining -ravintolassa! Hitunen lisää suolaa olisi tehnyt annoksesta täydellisen.
Toinen pääruoka tarjoiltiin trendikkäästi purkissa, jonne oli sujautettu myös hönkäys tammisavua. Punajuuririsotto oli hullun hyvää ja sen kanssa tarjoiltu karitsanposki yybermureaa. Lihaa annoksessa oli yllättävän paljon ja vaikka se oli hyvää, olisi risotto päässyt paremmin oikeuksiinsa itsekseen. Laseihimme kaadettiin annosta mukavasti kompannutta San Rocco Ripasso 2012:ta (jota vähän tylsästi löytyy myös Alkon hyllystä hintaan 16,54 €). Kokonaisuus oli ehdottomasti illan vahvin lenkki.
Viiden ruokalajin yllätysmenun neljäs ruokalaji oli juustot, joka oli meikäläisille kyllä negatiivinen yllätys. Jätkäsaari ja Punaheidi toki edustivat kotimaista osaamista, eikä pecorinossa saati stiltonissakaan sinänsä mitään vikaa ole.. Jotenkin sitä on kuitenkin sillä tavalla pilattu, että toivoisi juustojen olevan ns. ylimääräinen ruokalaji, jota ei yllätysmenussa tarjoilla kysymättä. Vikahan voi hyvinkin olla vain minussa itsessäni – vai mitä mieltä siellä ruudun toisella puolella ollaan?
Kiitoksen sana kuitenkin rohkeasta viinisuosituksesta, tammitettu Chardonnay toimi juustojen kanssa mainiosti.
Valitettavasti myös jälkiruoka oli meille molemmille pettymys. En ole ikinä pitänyt suklaasta omenan kanssa ja annoksen pohjalla ollut (täysin turha) kuiva muscovadokakku maistui ei nyt vanhalta, mutta parhaat päivänsä nähneeltä. Lämpimän suklaamoussen ja omenakompotin yhdistelmä tuntui melko tunkkaiselta, vaikka herkullinen vaniljajäätelö kokonaisuutta yrittikin pelastaa.
Ragu saa siis meiltä vain arvosanan ”ihan hyvä”. Ruoassa ei ollut sinänsä mitään vikaa, maut olivat hyviä ja annokset kauniita, mutta se wow-elementti jäi puuttumaan. Viinit toimivat ihan mukavasti ruokien kanssa ja tarjoilu oli hitaudesta huolimatta todella ystävällistä ja asiantuntevaa. Meitä palvellut tarjoilija myös itse tiedosti palvelun hitauden ja pahoitteli asiaa illan päätteeksi. Pidin kovasti myös siitä seikasta, että ruoat toi pöytään aina keittiön väki. Päällimmäinen tunne on kuitenkin nyt hiukan pettynyt, yli sata euroa per naama on nimittäin illallisesta aika paljon. Annan varmasti Ragulle vielä toisen mahdollisuuden tulevaisuudessa, olenhan kuullut siitä niin paljon hehkutuksia ja soihan siellä taustamusana mm. The National. Ensin kuitenkin Lusikka, Passio, Pastor ja mitä näitä on.
***
RAGU
Ludviginkatu 3-5, Helsinki
