Keskikesän juhla on käsillä, joten on täydellinen aika vähän muistella viime jussia ja tehdä suunnitelmia tämänvuotiselle.
Viime vuonna vietin ensimmäistä cityjuhannusta ikinä, mutten varmaankaan vikaa, koska oli superhauskaa ja stadi on parhaimmillaan tyhjänä, aurinkoisena ja seikkailuun kutsuvana. Tänä vuonna suuntaan vaihteeksi landelle, suunnitelmissa on grilliä, saunaa, viinipöniköitä, raparperipiirakkaa, veneilyä ja kaikkea muuta böndemeininkiä. Jos kävisi äitiä ja isiäkin moikkaamassa ja perinteistä juhannusrosvopaistia maistamassa. Raporttia tästä on luvassa mitä luultavimmin ensi vuonna, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa…
Männä vuonna siis roudattiin grilli Alppipuistoon. Aleksi teki sämpylää ja piirakkaa ja mitävielä ja minä iskin sinne grilliin pari munakoisosiivua ja halloumia ja hauduttelin oluessa nakkeja. Simppeliä ja maukasta.
Bratwurst in beer resepti on Epicuriouksesta ja se on nerokas.
Bratwurstia oluessa
4:lle
köntsä voita
1 sipuli ohuina siivuina
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
tölkki bisseä
4 bratwurstia tai muuta mieluista nakkimakkaraa
lisäksi sämpylöitä, sinappia, ehkä jopa suolakurkkua
Kuumenna grilli. Sulata voi grilliin kelpaavassa astiassa ja freesaa siinä tovi sipulirenkaita ja valkosipulihakkelusta. Lisää olut ja kuumenna poreilevaksi. Pidä seosta lämpimänä grillin sivulla makkaroiden grillaamisen ajan.
Grillaa brädärit kypsiksi aika ajoin käännellen. Laita sipuli-olutseokseen ja anna muhia hetki ennen tarjoilua.
Halkaise sämpylä ja laita väliin bratwursti, sipuliseosta, sinappia ja suolakurkkua. Maistuu kesältä!