hotellit

Category

DOLPHIN BAY RESORT, THAIMAA

Palataan taas hetkeksi Thaimaan auringon alle! Vietimme taannoisella lomallamme viikon Dolphin Bay Resortissa, joka sijaitsee Sam Roi Yotissa, noin tunnin ajomatkan päästä Hua Hinin kaupungista. Nimensä Dolphin Bay on saanut lahdessa asustelevilta delfiineiltä, joista muutama on pinkkejä. Me emme heitä valitettavasti nähneet, mutta emme kyllä kauheasti biitsillä hengailleetkaan. Dolphin Bay Resort on rento kolmen tähden perheresortti. Asustelimme pienessä “paritalossa” uima-altaan vierellä. Resortin keskellä on kaksi melko isoa uima-allasta, joista toisen yhteydessä on liukumäki. Lisäksi on pieni lastenallas. Suurella nurmikentällä on...

CHATRIUM HOTEL RIVERSIDE / BANGKOK

    Terveisiä Thaimaasta! Kirjoittelen tätä postausta matkalla pois Bangkokista, jossa vietimme reissumme ensimmäiset kolme yötä. Kolmessa päivässä emme kahden vauvan kanssa ehtineet tehdä edes pientä pintaraapaisua tähän miljoonakaupunkiin, joten lähinnä keskityimmekin nukkumiseen ja syömiseen. Asuimme viiden tähden Chatrium Riverside hotellissa, jossa oli erinomaisen siistit tilat ja ystävällinen henkilökunta. Vaikka kyseessä oli ns. luksushotelli, ei pönötyksestä ollut tietoakaan ja asukkaina oli monia muitakin lapsiperheitä. Huoneemme sijaitsi 22. kerroksessa ja suurista ikkunoista oli upeat näkymät joelle ja kaupungille. Hinta per yö oli...

MAATILAMATKAILU WANHA TUPA, LAPVÄÄRTTI

Vuonna 1821 rakennettu pohjalaistalo Lapväärtin kylässä Kristiinankaupungissa vei sydämeni. Sen on rakkaudella kunnostanut majapaikaksi ystäväni vanhemmat ja me vietimme siellä pikkujouluja mammaporukalla toissa viikonloppuna. Postauksen lopusta löytyy tarjous lukijoille, mikäli vaikka kaipaatte puolison kanssa pientä hengähdystaukoa arjen kiireissä. Vanhan ajan henkeä huokaileva Wanha Tupa majoittaa jopa 15 henkeä. Talosta löytyy viiden makuuhuoneen lisäksi pari kylppäriä, hyvin varusteltu keittiö, takka-/tv-huone ja juhlasali. Pihan perällä on tunnelmallinen ulkosauna, jonka yhteyteen on mahdollista vuokrata palju. Voin kertoa, ettei jäätävä tihkusade haitannut, kun yhdeksän...

HONEYMOON IN TURKU

Kuten Ludu-postauksessa paljastin, vietimme kreisiä loppuraskauden värittämää honeymoonia Suomen Turussa. Kokosin tähän vuorokauden mittaisen minilomamme tärpit – ehdoton kohokohta oli se illallinen Ludussa. Ja tietty käsikädessä jokirannassa käyskentely (toisin sanoen minä vaapuin liitoskiputuskissani ja Jaakko koitti jaksaa madella kanssani samaa vauhtia). Virallinen häämatka tehdään sitten, kun Muikut ovat hoitoonjättöiässä – mielellään jonnekin Hawaijille tai Fidzille kiitos. Ajatuksenamme oli mennä Mamiin lounaalle, mutta eihän sinne ollutkaan asiaa lauantaina ilman pöytävarausta. Suunnitelma B oli pizzat Tintåssa ja sinne onneksemme mahduimmekin lounastamaan. Viihtyisä ravintola,...

HÄÄYÖ KLAUS KOOSSA / OODI HOTELLIAAMIAISELLE

Muistellaanpas taas hieman meidän neljän viikon takaisia häitä. Ihana päivä rakkaiden ystävien seurassa brunssitteluineen ja illallisineen päättyi Klaus K Hotellin vällyjen väliin – olihan se luksusta päästä hotellilakanoihin pölyisen muuttokaaoksen keskellä olevan oman sängyn sijaan. Klaus K on designhotelli Helsingin keskustassa, ihan siinä Bulevardin alkupäässä. Aiemmin ei ole tullut paikassa yövyttyä – sitä kun omassa kotikaupungissa harvoin on majoitusta tarvinnut. Klaus K:n aamiaisesta olen kuitenkin kuullut hirmuisesti kehuja ja se onkin pitänyt testata jo ties kuinka monen vuoden ajan. Meille oli...