PAPUPYÖRYKÄT JA RUSKEA KASTIKE

16/05/2021

papupyörykät / Hannan soppa

Papupyörykät / Kaupallinen yhteistyö: Oatly

Onko mitään nostalgisempaa ruokaa, kuin mummin lihapyörykät ja muusi ruskean kastikkeen kera? Ei ehkä. Tämän reseptin myötä haluan luoda omille lapsilleni lapsuuden nostalgiaruuaksi kasvipohjaisen vaihtoehdon, jossa pyörykät valmistetaan pavuista ja ruskea kastike viimeistellään kermamaisella kauravalmisteella. Kylkeen lusikallinen puolukkasurvosta ja muutama suolakurkkuviipale. Mitenkäs se maku? Taivaallinen. Kelpaa myös muksuille, jopa sille nirsommalle.

Papupyöryköissä on toki hieman puuhasteltavaa. Massa pitää surautella melko tasaiseksi, joten hyvä tehosekoitin on kultaakin kalliimpi. Homma onnistuu myös sauvasekoittimella eikä loppujen lopuksi haittaa, jos massaan jää vähän enemmän sattumia. Pyöryköiden valmistuksessa on kaksi lepovaihetta, joita ei kannata ohittaa, jotta niiden pyörittely ja paistaminen kävisi helposti. Pyöryköistä kannattaa pyöritellä melko pieniä, jotta ne kypsyvät nopeasti ja myös pyörivät pannulla paremmin.

Ruskea kastike on klassikko, jonka tekeminen on monien mielestä vaikeaa tai jopa pelottavaa. Tärkeää on uskaltaa paistaa jauhoja tarpeeksi kauan sopivalla lämmöllä, jotta ne ruskistuvat, mutta eivät pala. Harjoitus tekee mestarin! Itse tykkään maustaa kastikkeen melko reilusti ja jätän sen aika paksuksi. Halutessasi voit lisätä hieman nesteen määrää, jos pidät juoksevammasta kastikkeesta.

Tämän reseptin voit myös kokata Instagramin puolelta stooreista löytyvän cookalongin mukana. Löydät vaihevideot tänään stooreista ja nostan ne profiilin kohokohtiin, jotta voit palata niiden pariin silloin, kun mieli tekee papupyöryköitä ja täydellisen ihanaa ruskeaa kastiketta.

The New Normal / Hannan soppa

Oatlyn The New Normal -kampanjan kantavana voimana on ajatus, että kasvipohjaisista vaihtoehdoista tulee tehdä uusi normaali. Ruokavalion muuttaminen kasvispitoisempaan on yksi helpoimmista ja eniten omaan hiilijalanjälkeen vaikuttavista toimista. Tänä päivänä kasvisruoka ei tarkoita kuivia raastepihvejä ja purkkiherkkusieniä, vaan lähestulkoon kaikki ruuat on mahdollista valmistaa tai ostaa herkullisina kasvisvaihtoehtoina.

Meillä ei yksinkertaisesti ole enää aikaa vatvoa. Ilmastonmuutos ja luontokato ovat tässä ja nyt. Itse mietin usein asiaa sen kantilta, että miten vastaan omille lapsilleni, kun he 20 vuoden päästä kysyvät “mitä teitte ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi?”. En kestä ajatusta, että heille selviäisi, että me emme vaan jaksaneet nähdä vaivaa, että emme välittäneet tarpeeksi siitä, millaisen maapallon jätämme jälkeemme. Että he tajuaisivat meillä olleen tilaisuus, mutta emme tarttuneet siihen.

Eläintalouden rooli ilmastokatastrofin aiheuttajana on jopa niin merkittävä, että jos kaikki maailman ihmiset siirtyisivät kasvisruokavalioon, teoriassa mitään muita toimenpiteitä ei välttämättä edes tarvittaisi, kirjoittaa tietokirjailija Risto Isomäki.

yle.fi

Siksi kasvipohjaisten ruokien on oltava uusi normaali. Niiden tulee olla ensimmäisinä vaihtoehtoina koulu- ja työmaaruokaloissa sekä ravintoloissa. Niiden pitää olla kaikkien saatavilla ja hinnaltaan kilpailukykyisiä. Kaikkea lihansyöntiä ei tarvitse lopettaa, mutta sitä pitää merkittävästi vähentää. Ilmaston, mutta myös terveyden ja eläinten takia.

Tämän takia tästä lähtien blogini reseptit ovat lähtökohtaisesti kasvipohjaisia, ilman asian sen kummempaa alleviivaamista. Käytän yhä satunnaisesti maitotuotteita, munia ja hunajaa, joten mikäli julkaisen niitä sisältäviä reseptejä, merkkaan ne selkeästi ja annan myös vaihtoehdot täysin vegaanisen annoksen tekemiseen.

Nappaa tästä repertuaariisi lisää ihania reseptejä, jotka nyt vain sattuvat olemaan kasvipohjaisia:

papupyörykät / Hannan soppa

PAPUPYÖRYKÄT & RUSKEA KASTIKE

4:lle

Papupyörykät:

  • 2 rkl chia-siemeniä
  • ½ dl Oatly iMat:ia
  • 1 prk mustapapuja (á 230 g)
  • 1 prk kidneypapuja (voit käyttää myös kaksi purkkia vain toista papulajiketta)
  • 1 sipuli
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 1 dl kaurahiutaleita
  • ½ dl auringonkukansiemeniä
  • 2 rkl tomaattipyrettä
  • 1 tl oreganoa
  • 1 tl juustokuminaa
  • 1 tl suolaa
  • ½ tl savupaprikaa
  • ½ tl maustepippuria
  • Mustapippuria

Ruskea kastike:

  • 2 rkl vegaanista margariinia
  • 2 rkl vehnäjauhoja
  • 2 dl kasvislientä
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 1 tl dijon-sinappia
  • 1 tl ruskeaa sokeria
  • 2 dl Oatly iMat:ia
  • (suolaa) ja mustapippuria

Papupyörykät:

  1. Sekoita chia-siemenet ja iMat keskenään ja jätä tekeytymään 10 minuutiksi. 
  2. Valuta mustapavut ja laita ne tehosekoittimeen. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet, lisää ne tehosekoittimeen. Lisää kaurahiutaleet, auringonkukansiemenet, tomaattipyre, chia-seos ja kaikki mausteet. Surauttele melko tasaiseksi massaksi. Pysäytä tehosekoitin välillä ja kaavi reunoilta. Anna pyörykkämassan tekeytyä tovi jääkaapissa. Voit sillä aikaa kuoria perunat ja laittaa ne kiehumaan muusia varten :) 
  3. Pyörittele massasta pieniä pyöryköitä kostein käsin ja laita ne hetkeksi (15-30 minuutiksi) pakastimeen. Paista pyörykät öljyssä pannulla keskilämmöllä sekoitellen noin 10 minuutin ajan.
  4. Tarjoile pyöryköiden kanssa muusia, ruskeaa kastiketta sekä puolukkasurvosta ja suolakurkkuja. Nam!

pssst! Valmista muusi luottoreseptilläsi, mutta vaihda voi vegaaniseen margariiniin ja maito Oatly Deluxe-kaurajuomaan.

Ruskea kastike:

  1. Sulata margariini pienellä pannulla. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja anna niiden ruskistua kaikessa rauhassa koko ajan sekoitellen. Älä menetä toivoasi, mutta älä myöskään päästä jauhoja palamaan. 
  2. Kun jauhot ovat selkeästi ruskistuneita, sekoita joukkoon vispilällä kasvisliemi. Lisää tomaattipyre, soijakastike, sinappi ja sokeri. Anna kastikkeen kiehua hissukseen 5-10 minuutin ajan. Sekoita lopuksi joukkoon iMat. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla sekä ripauksella mustapippuria.
  3. Jos pidät juoksevammasta kastikkeesta, lisää joukkoon enemmän nestettä.

♥ seuraa Hannan soppaa myös  Facebookissa,  Instagramissa  ja Pinterestissä!

∴ Kokeilitko reseptiäni? Tägää se Instagramissa #hannansoppa ja @hannahurtta, niin löydän luomuksesi! ∴

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.