Yksi vahvimmista makumuistoista lapsuudestani on mummonkurkkujen etikkaliemi, jota kaadoin perunoiden sekaan ja muussasin potut haarukalla etikkaiseksi mössöksi. Näyttää siltä, että lapseni ovat kaltaisiani happaman ystäviä, niin äkkiä katoaa mummonkurkut purkista! Grillatut lohitacot mummonkurkuilla on meidän koko perheen uusi suosikkikesäruoka, tosin toistaiseksi olen tehnyt mummikset tavallisesta kurkusta lähikaupan myytyä vielä ei-oota avomaankurkkujen suhteen.
Inspiraation grillattuihin lohitacoihin sain Kananpoikien Bistro -blogista. Mummonkurkut ja tillikastike tuovat tacoihin hauskaa Suomi-twistiä. Grillattu lohi passaa tacojen täytteeksi loistavasti ja pienehkön kirjolohfileen grillaaminen on iiseintä ikinä: heittää vain fileen nahkapuoli alaspäin grilliin ja odottaa, kunnes kala on mieluisan kypsyistä.
Tein soossin maidottomana käyttäen kaurafraichea, mutta kermaviili passaa yhtä hyvin. Lisäksi poimin täytteeksi hieman nuoria vuohenputkia ja poimulehtiä, niiden sijaan voi hyvin käyttää esim. pinaattia tai salaattia. Kalatiskillä kannattaa kiinnittää huomiota, että valitsee kestävimmän vaihtoehdon, esimerkiksi kotimainen verkkoallaskasvatettu kirjolohi löytyy WWF:n kalaoppaan vihreältä listalta. Itse maustoin lohen Mill&Mortarin Mermaid’s Bite -mausteseoksella, joka sisältää mm. fenkolia, minttua ja korianteria. Käytä ihmeessä omaa lempparimaustettasi, jos juuri tuota kyseistä ei ole kaapissasi. Pelkällä suolalla ja pippurillakin pötkii pitkälle!

GRILLATUT LOHITACOT
Raaka-aineet
- 400 g kirjolohifilettä
- reilusti mausteita, esim. Mill&Mortarin Mermaid's Bite mausteseosta
- suolaa
- 1 nippu kevätsipuleita
- kourallinen nuoria vuohenputkia & poimulehtiä tai esim. pinaattia tai salaattia
- maissi. tai vehnätortilloita
- sitruunalohkoja
mummonkurkut
- ½ kurkku tai 1-2 avomaankurkkua
- 2 tl hunajaa (tai sokeria)
- ½ tl suolaa
- 2 rkl väkiviinaetikkaa
- reilusti hienonnettua tilliä
tillikastike
- 1 dl kaurafraichea tai kermaviiliä
- ½ dl majoneesia
- ½ sitruunan mehu
- 2-3 rkl hienonnettua tilliä
- suolaa
Valmistusohjeet
-
Mausta lohifilee reilusti suolalla ja muilla mieluisilla mausteilla. Grillaa nahkapuoli alaspäin, kunnes sopivan kypsää. Grillaa myös kevätsipulit nopsasti. Lämmitä tacot ja täytä tillikastikkeella, villivihanneksilla, grillatulla lohella ja kevätsipulilla sekä mummonkurkuilla. Tarjoile sitruunalohkojen kanssa.
mummonkurkut
-
Leikkaa kurkku ohuiksi viipaleiksi. Mittaa kaikki ainekset kannelliseen purkkiin ja hölskytä huolella. Anna makujen tasaantua jääkaapissa noin puoli tuntia ennen tarjoilua.
tillikastike
-
Sekoita kaikki ainekset keskenään ja mausta maun mukaan suolalla.
♥ seuraa Hannan soppaa myös Facebookissa ja Instagramissa!
PS. Kaipaatko vinkkejä viikon ruokalistan laatimiseen? Kurkkaappa uusi postaussarjani – jaan joka viikko 7+1 oivaa reseptivinkkiä!
PPS. Kirjani KASVIS on ilmestynyt ja tilattavissa esim. Adlibriksestä*!
*affiliate-linkki