LAIVABUFFETTIEN KUNKKU: LEIF MANNERSTRÖMIN JOULUPÖYTÄ
Viking Line kutsui risteilemään ja maistelemaan ruotsalaisen mestarikokki Leif Mannerströmin suunnittelemaa joulupöytää. Eihän tuollaiseen kutsuun sanota ei, joten soitin ystävälleni Päiville ja niinpä nämä leidit ottivat paatin alle ja matkasivat Tukholmaan ja takaisin toissa viikonloppuna.
Mistään kovinkaan villistä reissusta ei nyt ollut kyse, ekana iltana painuimme unten maille ehkä kymmeneltä, eikä paluumatkallakaan jaksettu montaa tuntia myöhempään valvoa. Bailaamisen sijaan keskityimme hyvään ruokaan ja syvällisiin keskusteluihin (kuten ”näytänkö mä lihavalta tässä mekossa?” ja ”mitä karkkia ostetaan hyttiin?”). Menomatkan kohokohta oli tietenkin se koko risteilyn syy: Viking Linen buffet, joka oli saanut jouluisen ilmeen ja maun yhteistyössä Leif Mannerströmin kanssa. Buffa on katettuna kaikilla Viikkarin laivoilla aina 26.12.2014 asti.
Ruotsalaiseen tyyliin buffetin ehdoton ykkösjuttu oli kalaosasto ja erityisesti sillipöytä. M/S Mariellan pääkylmäkkö esitteli meille ylpeänä keittiön aikaansaannoksia: kaikki sillimarinaadit ja kastikkeet tehdään alusta alkaen itse ja sen kyllä myös mausta huomasi. Harvoin olen ollut niin hurmiossa silleistä. Ehdottomia suosikkejani olivat curry- ja glögisillit. Myös anjovista oli tarjolla monessa muodossa, puhumattakaan lohesta, mädistä ja katkaravuista. Jälkiruoan päälle hain vielä kierroksen sillipöydästä – niin hyviä ne olivat.
Leikkelepuolikin oli hienosti edustettuna ja sylttyä oli jos jonkinlaista. Salaattipöydästä suosikin tittelin nappasi luomuspelttisalaatti.
Yleensä laivabuffan heikoin lenkki on lämpimät ruoat, mutta tällä kertaa niistäkään ei pahemmin ole huonoa sanottavaa. Pestolohen olisin itse jättänyt menusta turhana pois, mutta kyllähän ne lihapullat ja prinssinakit pitää ruotsalaisesta joulupöydästä löytyä. Joululaatikot olivat erinomaisia ja erityismaininnan ansaitsee ihanan suolainen paistettu riimipossu ja Mannerströmin sinappi. Myös joulupata naudanrinnasta, porsaankyljestä ja joulumakkarasta ihastutti, samoin turskapyörykät sekä lipeäkala lisukkeineen.
Jälkkäripöydän kimppuun iskimme jo melko ähkyisissä tunnelmissa, mutta ainahan sitä muutama pala hyvää juustoa maistuu. Pidin kovasti myös piparkakku-luumuvaahdosta sekä puolukkamoussesta, vaikka ne mielestäni voisikin tarjota isoista astioista pikkuisten kertakäyttöisten muovikipposten sijaan.
Juomasaarekkeelle oli ilmestynyt myös ihanaa ruotsalaista joululimua, Julmustia, joten pitihän sitäkin lasillinen nautiskella. Ja tosiaan vielä vihoviimeinen kierros sillipöydän kautta – ei mikään ihme että muijia vähän tämän kaiken jälkeen väsytti..
Käyhän myös lukaisemassa, mitä Andalusian auringossa -tyypit diggasivat joulupöydästä!
***
Jael
10/12/2014Oh noita herkkuja…etenkin kadehdin tuota kalapöytää…
Hanna
11/12/2014Kalapöytä oli kyllä suorastaan taivaallinen :)