Ihastuttava Kulinaarimuruseni täytti 27 tuossa tovi sitten, ja tätä kuudennettatoista kertaa toistunutta merkkipäivää juhlittiin ravintola Postresissa. Kyseinen kuppila on yksi niistä, missä on aina pitänyt käydä, muttei vaan ole jotenkin saanut aikaiseksi. Visiitti ei varmasti jäänyt viimeiseksi, sillä niin ruoka, juoma, kuin palvelukin oli aikalailla erinomaista.

Päivänsankari tarjosi alkuun lasilliset shampanjaa ja pöytään kannettiin keittiön tervehdyksenä juuressipsejä ja ruislastuja dippeineen sekä maanmainiota luumäkeläistä kuivattua possunniskaa. Seuraava setti amuseja piti sisällään peruna-anjoviskroketin, lohi-tuorejuustocorneton, kukkakaalivanukasta sekä maa-artisokkakeittoa pekonimurusilla. Ravintolan saaristolaisleivän suhteen meikälikoilla karkasi lievästi mopo käsistä, mitään niin hyvää leipää olen tuskin koskaan syönyt. Päälle pehmeää kirnuvoita, tässä lienee syyllinen illan päätteeksi vaivanneeseen megaähkyyn.

Ensimmäinen annos neljän ruokalajin menustamme piti sisällään Norjan vuonon lohta, tillimarenkia ja perunamysliä. Ihan sairaan hyvää! Sen sijaan luomulammas katkarapujen ja sipulin kera ei voittanut minua puolelleen: raaka lammas, raa’at ravut ja huonosti leikatut sipulinpalaset upposivat vasta reilun suolalisäyksen jälkeen. Annokselle mielikuvituksekkaasti paritettu alsacilainen Willm Riesling upposi sen sijaan mainiosti.

Ennen pääruokaa suut raikastettiin pikkutilkkasella ihanaa inkivääristä puolukkamehua. Illan ehdoton helmi oli musta porsas tryffelin ja fenkolin kera, sekä sen kanssa siemailtu Malviran San Michele Barbera d’Alba. Kyllä ihmisen on vain ajoittain saatava tryffelinsä.

Ennen varsinaista jälkiruokaa tarjoilijat hassuttelivat hiilihappojään kanssa, jolla saatiin aikaan höyryävä pesä tyrniselle jäämunalle. Tässä vaiheessa iltaa olimme jo melko täynnä, kiitos sen mahtavan mallasleivän, mutta suurin koitos oli vasta edessä. Jaana oli tilannut meille etukäteen Postresin klassikoksi muodostuneet Tarte Tatinit. Ennakko-odotukseni tuota omenapiirakkaa kohtaan olivat ehkä täysin mahdottomat, sillä vaikka jälkiruoka oli ehdottomasti to-del-la hyvää, niin jotenkin odotin, noh, enemmän. En missään nimessä enempää määrää, annos oli niin valtava, ettei kaikkea jaksanut millään syödä, mutta enemmän fine diningia, enemmän ooh-tekijää. Jälkkäriviininä lasiin kaadettiin Nittnausin Zweigelt Pinot Noir Beerenausleseä, joka oli kertakaikkisen ihastuttavaa. Jälkkäriviinin suhteen olen kyllä helppo, tykkään niistä kaikista kamalasti!

Espresson kera yritimme vielä maistella pöytään kannettuja pettareita, mutta mahat eivät oikein antaneet periksi. Viimeisenä suupalana toiminut maitosuklaakuorrutettu omenasorbetti jätti tympeän jauhoisen fiiliksen suuhun.

Meikäläisen lasku näytti neljän ruokalajin, puolikkaan viinipaketin ja kahvin jälkeen reilut 100 euroa. Ei paha tähtipaikassa, josta joutuu vyörymään kotiin. All in all, erinomainen illallinen erinomaisessa seurassa. Menen toistekin.

Postres

Eteläesplanadi 8, Helsinki