Mustapapu-kurpitsa-chorizokeiton lisäksi ihanat työkaverini saivat syödäkseen hävikkilaarista pelastamistani hieman nahistuneista punajuurista valmistettua salaattia.
Aika harva pystyy vastustamaan punajuuren ja fetan liittoa, joten tämä salaatti on varsinainen crowd pleaser. Valmistuukin nopeasti ja helposti, punajuuret voi vieläpä kypsentää, pilkkoa ja laittaa kastikkeeseen marinoitumaan jääkaappiin jo edellispäivänä.
PUNAJUURI-FETA-
SALAATTI
10:lle
*
n. 1,5 kg punajuuria
n. 500 g fetajuustoa
2-3 punasipulia
100 g baby-pinaattia
150 g paahdettuja saksanpähkinöitä
mustapippuria
kastike:
2 appelsiinin mehu
1 dl oliiviöljyä
2 tl dijonsinappia
suolaa
Keitä punajuuret kypsiksi (koosta riippuen n. tunnin ajan) suolalla maustetussa vedessä ja anna jäähtyä. Kuori ja leikkaa lohkoiksi.
Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja kaada punajuurilohkojen päälle. Leikkaa punasipuli ohuiksi siivuiksi ja sekoita joukkoon. Kääntele sekaan murusteltu feta, pinaatinlehdet ja rouhitut, paahdetut saksanpähkinät. Rouhi vielä salaatin päälle hieman mustapippuria ja lorota hyvää oliiviöljyä.