[Tapahtuma järjestetty kaupallisessa yhteistyössä Santa Helenan ja Juomavinkin kanssa, tästä postauksesta ei kuitenkaan ole maksettu]
Kuvitelkaa aurinkoinen lauantaipäivä Helsingin kattojen yllä, grilli ritisee, viini virtaa ja paikalle on kokoontunut toistakymmentä ruokabloggaajaa tarjottavineen. Vaikka tuo asetelma kuulostaakin liian hyvältä ollakseen totta, tapahtui näin pari viikkoa sitten. Kokoonnuimme kollegoiden kanssa Juomavinkin upealle terassille grillaamaan, syömään, nauttimaan viinistä ja toistemme seurasta. Jokainen osallistuja toi mukanaan syötävää, joten herkkuja piisasi. Itse grillasin porkkanahodareita ja tein lisukkeeksi vegaanisen kurkku-fetasalaatin.
Kurkku-fetasalaatti onnistuu mainiosti vegaanisena. Olen vallan ihastunut Porlammin meijerin vuustokuutioihin, jotka maistuvat ihan vuohenjuustolle! Voit toki valmistaa tämän salaatin myös oikeasta fetasta. Salaatissa maistuu lisäksi paahdetut pistaasit ja tilli, raikkautta makumaailmaan tuo marinoitu punasipuli.
Voin kertoa, että näistä bileistä ei tarvinut lähteä nälkäisenä! Tarjolla oli mm. grillipizzaa, erilaisia vartaita, salaatteja, täytettyä hapanjuurileipää ja grillattua feta-vesimelonisalaattia. Jälkkäripöytä koostui hauskasti yksinomaan raparperiherkuista, saimme herkutella mm. raparperipiirakalla, raparperi-pastel de natoilla ja raparperikevätrullilla.
Tässä vielä linkkejä muiden bloggaajien herkkujen äärelle:
- Tiskivuoren emännän munakoiso-kaurapala-teriyakivartaat & meikäläisen porkkanahodarit löytyvät Juomavinkin sivuilta
- Taleggio grillipizza / Lumo Lifestyle
- Grillatut munakoisot vuohenjuustolla / Beach House Kitchen
- Persikka-mustikkasalaatti / The Queen of Delicious
Lisää salaatti-inspiraatiota löydät blogini arkistosta salaatit-kategorian alta. Tsekkaa ainakin kesäiset reseptit varhaiskasvis-fetasalaattiin, fenkoli-pinaattisalaattin ja höylättyyn parsasalaattiin.
KURKKU-FETASALAATTI
*
1 kurkku
hienonnettua tilliä
25 g pistaasipähkinöitä (kuorettomi & suolattomia)
oliiviöljyä
omenaviinietikkaa
suolaa & mustapippuria
n. 100 g vegaanista ”fetaa”, esim. Porlammin vuustokuutioita
marinoitua punasipulia (ohje alla)
Leikkaa kurkku ohuiksi siivuiksi. Hienonna noin puoli punttia tilliä. Paahda pistaasipähkinöitä muutama minuutti kuivalla kuumalla pannulla, anna jäähtyä ja rouhi karkeaksi rouheeksi.
Mausta kurkkusiivut lorauksella öljyä ja etikkaa sekä suolalla ja mustapippurilla. Laita tarjoiluastiaan kerroksittain kurkkua, tilliä, pistaasipähkinöitä, ”fetajuustoa” ja marinoitua punasipulia. Tarjoile heti.
~
Marinoitu punasipuli
Kuori punasipuli ja leikkaa se renkaiksi. Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Anna muhia pari minuuttia. Ota kattila pois liedeltä ja peitä kelmulla. Anna jäähtyä kelmun alla.
Kesän viilein pastasalaatti - Haarukkavatkain
01/07/2019[…] tai suosikiksi nousseen Kesän parhaan salaaatin. Myös muulla on salaatti-innostus iskenyt sillä, Hanna Soppa -blogissa on versioitu kurkku-fetasalaatti vegaanisena. Kokit ja potit -blogissa puolestaan on […]
Naiset joita ajattelen öisin | Lyhyenä hetkenä
03/07/2019[…] pääset tutkailemaan täällä: Grillattuja munakoisoja vuohenjuustolla / Beach House Kitchen Kurkku-fetasalaatti / Hannan soppa Munakoiso-kaurapala-teriyakivartaat / Tiskivuoren emäntä & Juomavinkki […]