kesän makuja
Tarkoitukseni oli tehdä parhaalle kaverilleni brita-kakku synttärien kunniaksi, mutta kaikki ei mene aina niinkuin suunnittelee. Uuden asunnon uuni ei ole vielä tullut tarpeeksi tutuksi ja marenki paloi karrelle eikä aineksia uuteen kakkuun ollut. Tein sitten ison kaurakeksin ja musertelin siitä palasia rahkakerman, raparperihillokkeen ja tuoreiden mansikoiden kanssa annosmaljoihin. Hyvin maistui aurinkoisessa säässä makean kuohuviinin kanssa :)
Kaurakeksit
(kotikokki.net)
’
50 g margariinia
1 dl sokeria
2 dl kaurahiutaleita
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 kananmuna
Sulata margariini ja sokeri kattilassa. Lisää loput aineet ja sekoita nopeasti. Jaa taikina pellille (minä levitin ohuelti vain yhden keksin, paistamiseen menee hetki kauemmin). Paista 200 asteessa 5-7 minuuttia.
*
Raparperihilloke
8 dl raparperipaloja
2 dl sokeria
tilkka vettä
Keitä aineksia kattilassa, kunnes raparperi on pehmennyt. Hilloketta voi maustaa maun mukaan esimerkiksi kardemummalla, kanelilla tai inkiväärillä.
Dea
29/06/2009Onpas teillä ahkeroitu ja paljon! Meillä on ollut kesäkiirut, blogi jäänyt vähemmälle. Ollaan sitten syksyllä samassa koulussa. :)
Hanna
02/07/2009Hei jee! Meidän pitääkin sitten sopia vaikka jotkut lounastreffit syksyllä :)
Kati
29/06/2009Voi herrane aika miten osaakin olla houkuttelevia annoksia! Tosi kauniita!
yaelian
30/06/2009Näyttää tosi hyvältä ja kuvassa tosi kauniilta!
Hanna
02/07/2009Kiitos paljon Kati ja yaelian :)
Dea
02/07/2009Tosin pitää kyllä myöntää, että olen aikuispuolella; koska opiskelu on monimuoto-opetusta, olen koululla vaan pari päivää kuukaudessa.
Hanna
02/07/2009minullakin ilmeisesti on syksyllä monimuoto-opiskelut edessä, sillä jäljellä on vain kursseja joita en siirron yhteydessä saanut hyväksiluettua :)