Eilen oli jännät paikat, kun laskeuduimme hisseillä 350 metriä meren pinnan alapuolelle. Siellä kipattiin kurkkuihimme kaivosmiesten viinaryypyt ja noustiin hieman inhimillisemmille leveleille – vain miinus seitsemäänkymppiin – illalliselle. Kyseessä oli Muru Pops Down in Tytyrin ensi-ilta, ja illallistajien joukossa olimme minä ja BFF:ni Jaana Kulinaarimuruista.
Muru Pops Down in Tytyri on ravintola Murun pop-down-ravintola Tytyrin kaivoksessa Lohjalla. Mukana menossa on mm. WDC, Finlandia Vodka & Laboratorium, Iittala, Paulig ja Glorian ruoka&viini. Illalliskortit myytiin melkoisen nopeasti loppuun, joten onnittelut nopeimmille: illastanne tulee upea!
Lohjalle matkattiin luokkaretkimäisesti linja-autolla ja paikan päällä lyötiin kypärät päähän ja suunnattiin kohti maan keskipistettä. Vierailimme Kaivosmuseossa ja tosiaankin myös 350 metrissä.. Jaanaa pelotti saletisti enemmän ku meikäläistä! Vanhaan sepän pajaan oli rakennettu tunnelmallinen ruokasali ja ihan toimivan oloinen kyökki, jossa Murun pojat hämmentelivät meille sapuskaa.
Alkuun siemailimme laventeli martineita ja teimme tuttavuutta pöytänaapureihimme. Pöytään oli katettu monenmoista alkuruokaa ja kierrätimme kippoja kuten kaivosmiehet aikoinaan. Tarjolla oli savustettuja Kitkan muikkuja sitruunaöljyssä, jääkellarin lohta ja mainiota sinappi-akvaviittikastiketta, jokirapu-perunasalaattia, Bresaola-härkää, Mortadellaa, sienipikkelsiä, papu-maissisalaattia sekä maalaisleipää ja latva-artisokkatöhnää. Alsacelainen Trimbach Riesling toimi alkunaposteluiden kera mainiosti, eikä se huono kumppani väliruoaksi tarjotulle risotollekaan ollut. Fenkolirisotto Pernod’lla liekitetyillä etanoilla oli mielettömän hyvän makuista, vaikkakin riisi oli jäänyt hivenen raa’aksi. Annettakoon anteeksi ensimmäisenä iltana.
Pääruoaksi tarjoiltiin paahdettua vasikan sisäfilettä, yrttiliemessä haudutettua hanger steakia sekä bearnaise-kastiketta ja mahtavia paahdettuja palsternakkoja ja papu-sieniseosta. Hanger steak oli erinomaista, mutta oma viipaleeni sisuria oli ylikypsää ja kuivaa. Pohdimme vakavasti lautasten nuolemista, niin hyvää soossi oli. Cecilia Beretta Ripasso Valpolicella Superiore ei ihan natsannut safkalle, vaikka itsekseen olikin kelpo viini.
Omenacrumble tyrni-calvadoskeitolla oli maukas päätös illalliselle, puhumattakaan ihanan mansikkaisesta Louhi-drinkistä. Lopuksi vielä kupilliset kahvia ja tötsyt Jack Daniel’s Tennessee Honey:a. 128 euron illalliskortti oli ehdottomasti hintansa väärti. Mahtava kokemus. Kiitos kaikille asianomaisille ja ennenkaikkea Murun Timo ’Lintsi’ Linnamäelle mahtavasta illlallisesta ja vaivannäöstä koko tapahtuman järjestämiseksi.
PS. Jaanan bloggaus illasta löytyy täältä.
