BLOGIRINGIN JOULUKALENTERI / LUUKKU 4

_c_joulukalenteri2015.paraistenpiparkakut.jpg

Paraisten piparkakut / Hannan soppa

Piparkakkujen leipominen on ollut lapsuudesta asti yksi minulle tärkeimmistä jouluvalmisteluista. Piparitaikina on valmistettu samalla reseptillä niin kauan kuin muistan. Ohje on äitini ruokatahrojen ja irtosivujen täyttämästä raamatusta, Valittujen palojen Ruokavuosi -kirjasta. Paraisten piparkakut ovat juuri sopivan mausteisia ja raaka taikina syntisen hyvää. Eiköhän jo ensi joulun alla päästä nautiskelemaan piparihommista noiden omien lapsukaisten kanssa.

Hauska lapsuusmuisto liittyy yön yli verannalla levänneeseen piparitaikinaan: seuraavana aamuna taikinasta löytyi sormenjälki, tonttu oli käynyt tekemässä laadunvalvontaa.

Blogiringin joulukalenteri / Hannan soppa

Koska en tänä(kään) jouluna saanut aikaiseksi tehdä omaa blogijoulukalenteria, päätin ottaa osaa Blogiringin jengin yhteiseen kalenteriin. Huikean hienosti tämän homman nyt hoidinkin painaessani julkaise-nappulaa vain pikkuisen ennen keskiyötä, olin nimittäin merkinnyt postauspäiväni ihan väärin omaan kalenteriini. Mutta hei. Mulla on kaksoset. Se kortti on syytä vetää hihasta aina tällaisia noloja mokia sattuessa. Heh.

Joulukalenterin eilisestä luukusta paljastui maukas torttuvinkki a la Mistä on pienet pojat tehty. Huomisen luukusta vastaa Lempikakku.

Paraisten piparkakut / Hannan soppa

PARAISTEN PIPARKAKUT

n. 60 kpl

*

3/4 dl siirappia

1 dl sokeria

125 g voita

1 tl kanelia

1 tl inkiväärijauhetta

1 tl neilikkaa jauhettuna

0,5 rkl pomeranssinkuorta

1 muna

0,5 tl suolaa

0,5 tl ruokasoodaa

3,5 dl vehnäjauhoja

 

Kiehauta siirappi, sokeri, voi, kaneli, neilikka ja inkivääri. Sekoita ruokasooda ja suola vehnäjauhoihin. Sekoita jäähtyneeseen siirappiseokseen jauhoseos ja muna. Anna taikinan kovettua seuraavaan päivään.

Kauli taikina ohueksi levyksi ja ota siitä piparkakkumuotilla pipareita. Paista leivinpaperin päällä 200 asteessa n. 10 minuuttia. Anna jäähtyä.

***

Blogiringin joulukalenteri

More about Hanna

food blogging city hipster gone twin mom.

4 Comments

    1. Toi kirja on ollut meidänkin perheen ruuanlaiton kulmakivi. Ja se on myös aikalailla samassa kunnossa. Ah, mitä lapsuusmuistoja tulvii mieleen.

      1. Mullakin on tämä kirja kyllä, sain sen pari vuotta sitten joululahjaksi. Siinä on hienoja reseptejä, muttei sitä enää samalla tavalla tule selailtua kuin lapsena äidin kanssa :)

    1. […] bloggaajien yhteinen joulukalenteri löytyy täältä! Alkukuusta luukku aukeni myös ruokablogini puolella, josta löytyy resepti maailman parhaisiin piparkakkuihin. Eilen Mehukekkerit -blogista […]

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *