parasta keväässä: raparperi
Kevään lemppariraaka-aineeni on kyllä ehdottomasti raparperi, tai ainakin se kisaa ykköspaikasta parsan kanssa likaisin ottein. Raparperiherkkuja tulee tehtyä varsinkin kesän kynnyksellä, kun isän huolella kasvattamat raparperipuskat antavat parasta antiaan. Uudessa kodissani on säälittävän pieni pakastelokero, joten nyt onkin syytä herkutella vuoden raparperikiintiöt täyteen. Tosin tämän tytön herkkukiintiöitä ei ihan noin vaan täytetäkään :)
Aiemmin valmistamiani raparperiherkkuja löytyy täältä.
Näihin herkkuihin olen käyttänyt pakastettua raparperia, joka kyllä lähes poikkeuksetta sopii aina tuoreen sijasta.
RaparperiPaistos (Bella Vanilla)
’
5oo g raparperiä kuorittuna ja pilkottuna
50 g sokeria
1 rkl voita
2 tl vaniljasokeria
1 rkl maizenaa
Kuumenna ainekset kattilassa, kunnes voi ja sokeri ovat sulaneet.
murupäällinen:
150 g jauhoja
1 tl leivinjauhoja
110 g kylmää voita kuutioina
1 tl vaniljasokeria
2,5 rkl sokeria
3 rkl tummaa sokeria
Nypi jauhot ja voi murumaiseksi. Sekoita sokerit haarukalla joukkoon ja kaada voideltuun vuokaan raparperien päälle. Paista uunissa 190 asteessa 40 minuuttia. Parasta tarjottuna hieman lämpimänä vaniljajäätelön kanssa. Nam.
’
RaparperiVispiPuuro (Sillä Sipuli)
’
7 dl vettä
n. 2 dl raparperin paloja
1 dl mannaryynejä
0,75 dl sokeria
Laita raparperit kiehumaan veteen noin viideksi minuutiksi, tai kunnes palat ovat hajonneet. Lisää mannaryynit koko ajan sekoittaen. Pienennä lämpöä ja keitä viitisen minuuttia hämmennellen. Anna jäähtyä.
Vaahdota puuro sähkövatkaimella ja lisää maun mukaan sokeria. Nauti maidon kanssa.
*Muistakaahan sitten nauttia raparperin kanssa aina jotain kalsium-pitoista, nimittäin raparperin sisältämä oksaalihappo sitoo elimistöstä kalsiumia mikäli sitä ei muualta ole saatavilla!
hyppysellinen
07/06/2009itsekin tykkään kovasti raparperin mausta. multa on mennyt tuo Rossanan ohje kokonaan sivu suun (tai sitten unostunut), kiitos kun vinkkasit!
laitoin raapparsperikiisseliin taas mukaan inkiväärisiirappia – minusta raparperi ja inkivääri sopivat loistavasti yksiin!
Hanna
11/06/2009Tuo inkivääri onkin hauska idea raparperin kanssa, sopii varmasti tosi hyvin :)
yaelian
07/06/2009Raparperi on niin ihanaa! Onneksi täältäkin sitä saa :-)
jams
08/06/2009Mulla puskee yleensä raparperi vähän vastaan, mutta tänä vuonna olen saanut vain hyviä raparperisiä asioita. Hassua kyllä.
Rossana
10/06/2009Raparperi on munkin ihana alkukesän herkku! Uunista tuli juurikin mansikka-raparperipiiras. :D