Mökkiläisten mustikka-piirakka

Sitä malttoi mökillä sen verran mustikkaa poimia, että sai marjat yhteen piiraaseen ja parin aamupuuron päälle. Yksi mustikka kerrallaan aikaa tähän urakkaan kului kahdelta hengeltä pari tuntia.. Jokuhan siellä metsässä oli juuri edeltämme käynyt poimurilla noukkimassa lehdetkin varvuista, mutta kauemmaksikaan ei jaksanut tarpoa. Henkilökohtaisesti olen niitä poimureita vastaan, kuka muka jaksaa sitä siivoussouvia enää, kun on ensin pari tuntia rämpinyt mättäillä? Emmie ainakaan. Paitsi jos olis hankkinut tämmöisen vehkeen niinku Kilinkolin-Riikalla!

Tämä piiras on helppo ja nopea, juuri oikea mökkiolosuhteisiin. Resepti on alunperin Valion. Kuvat nappasi Jaakko.

mustikka-jogurttipiirakka

Mustikka-jogurttipiirakaa / Hannan soppa

MUSTIKKA-JOGURTTIPIIRAKKA

*

pohja:

3 dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

1,5 tl leivinjauhetta

1 dl sulaa voita

2 munaa

1 dl turkkilaista jogurttia

½ sitruunan kuori

täyte:

5 dl mustikoita

1 muna

2 dl turkkilaista jogurttia

1 tl vaniljasokeria

0,5 dl sokeria

Valmista ensin pohja: sekoita kulhossa kuivat aineet, lisää voi, munat ja jogurtti. Mausta sitruunankuorella, sekoita nopeasti tasaiseksi. Kaada taikina piirakkavuokaan (Ø 27-30 cm), levitä löysähkö taikina pohjalle ja ylös vuoan reunoille.

Kaada marjat pohjan päälle. Jos käytät pakastemustikoita, sekoita niiden joukkoon ensin 1 rkl perunajauhoja. Jaa marjoja enemmän reunoille kuin keskelle, jotta pohja kypsyy tasaisesti. Yhdistä muna, jogurtti ja sokerit. Kaada mustikoiden päälle.

Paista uunin alatasolla 200 asteessa n. puoli tuntia, tai kunnes kypsä. Tarjoa jäähtyneenä.

***

Tsekkaa myös:

Mintulla ja limellä maustettu mustikkatorttu

About these ads