Supertorttu
Osallistun tällä reseptillä Cocovin reseptikisaan.
Sain järjestävältä taholta laatikollisen superfoodeja, joista vähintään kahta piti käyttää reseptiin. Sponssiraaka-aineet on merkitty reseptiin tähtimerkillä *.
Halusin lähteä tähän kilpailuun – jonka palkintona muuten on ilta villisikatilalla – jollain perinteisellä jälkkärillä, josta saisi muokattua suurinpiirtein terveellisen Cocovin superfoodeilla. Juustokakku, jonka syntisyys piilee mascarponessa ja kuohukermassa, luomusellaisissa, on muutoin silkkaa terveysmättöä: pähkinää, kookosjauhoa, lucumaa, mustikoita.
Mascarpone yhdistettynä pähkinäpohjaan on aika stydiä kamaa, joten tätä piirasta riittää pieni pala viemään makeannälän. Torttu oli hyvää ja kaunista ja kaiken lisäksi melko terveellistä – ainakin noin niinku kakuksi!
Kilpailu ratkaistaan Facebookissa, jossa yleisö saa äänestää suosikkejaan. Laitan linkkiä jakoon, kun äänestys alkaa.
SUPERIMPI PERSIKKA-MASCARPONETORTTU
*
pohja:
10 tuoretta taatelia (tai kuivattuja liotettuna yön yli)
2 dl pähkinämixiä *
1,5 dl kookosjauhoja *
1 rkl kookosöljyä
ripaus kanelia
ripaus suolaa
täyte:
500 g luomumascarponea
1 dl luomukuohukermaa
2 tl lucumaa *
pari tippaa vaniljauutetta
½ sitruunan mehu
päälle:
4 luomupersikkaa
kourallinen mustikoita
tarjoiluun:
luomuvaahterasiirappia
Poista taateleista kivet ja leikkaa ne pieniksi kuutioiksi. Paahda pähkinät. Laita kaikki pohja-aineet tehosekoittimeen ja pulssita tahmeaksi muhjuksi. Painele taikina tiukasti leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.
Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada pohjan päälle. Siirrä jääkaappiin pariksi tunniksi.
Poista reunat vuoasta ja siirrä torttu tarjoiluastialle. Leikkaa persikat ohuiksi siivuiksi ja asettele tortun pinnalle. Ripottele päälle mustikat. Tarjoile heti vaahterasiirapin kera. Parhaimmillaan valmistuspäivänä, mutta voit säilyttää tortun jääkaapissa ja nauttia vielä seuraavanakin päivänä.
Ompas hän hurjan kaunis!
Loistoresepti! Soot taituri! Ja kun päällistä voi vaihdella kauden mukaan, muuntuu tämä moneksi. Tykkään!
Päivitysilmoitus: Superfoodtortillat | Hannan soppa
Kiitos Merkkari ja Hannele. Tosiaan, päälliset sesongin mukaan niin a vot :)
Päivitysilmoitus: Pasta – mikä ihana tekosyy avata viinipullo arki-iltana | Hannan soppa