mummo meni mustikkaan…

Suosituin postaus blogissani on Maailman paras mustikkapiirakka, joka muuten on oikeasti nimensä veroinen herkku. Tällä kertaa kuitenkin kokeilin toisenlaista mustikkapiirasreseptiä, eikä huono tämäkään!

P8040061

Vanhempani ja pikkusisko kävivät viime viikolla vierailulla Helsingissä. He tulivat ensin työpaikkalleni lounaalle ja sitten menimme lintsille. Pidän huvipuistotunnelmasta ihan mielettömästi vaikka laitekammoinen olenkin. Ja saivatpa serkkutytöt ja sisko sitten lopulta minut, äidin ja tädin vuoristorataan raahattua ja olihan se alkupaniikin jälkeen melkoista lystiä :) Seuraavana päivänä tehtiin tietysti aamupalaksi mustikkapannukakkuja ja iltapäiväkahveille leivoin nopean ja helpon mustikkapiiraan Glorian ruoka&viini-lehden ohjeella (5/2009) jolla sitten herkuteltiin ulkona auringonpaisteessa.  Oli siis melkoisen siniset suut illan päätteeksi :)

Paistoin pohjaa uunissa ihan liian kauan ajatuksissani, joten lopputulos oli aika hankala leikata kovuutensa takia. Seuraavana päivänä torttu oli vieläkin parempaa, myös sen takia että täyte oli kostuttanut pohjan suussa sulavaksi.  Käytin itse tähän pakastemustikoita kun niitä tädiltä sain rasiallisen, ja herkkua oli näinkin.

P8050006

Mintulla ja Limellä maustettu Mustikkatorttu

pohja:

n. 2½ dl vehnäjauhoja

2 rkl sokeria

1/4 tl suolaa

120 g kylmää voita

2 rkl kylmää vettä

2 rkl hienonnettua tuoretta minttua

limekermatäyte:

200 g ranskankermaa

2 dl kuohukermaa

½ dl tomusokeria

1 limen hienoksi raastettu kuori

½ limen mehu

pinnalle:

1 l tuoreita mustikoita

tuoretta minttua

Valmista pohja: sekoita vehnäjauhot, sokeri ja suola keskenään. Nypi voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja minttu ja sekoita nopeasti taikinaksi. Muotoile palloksi, kääri kelmuun ja siirrä jääkaappiin tunniksi.

Voitele vuoka (n. 20-22 cm) ja painele taikina sen pohjalle ja reunoille. Peitä taikina foliolla, laita painoksi kuivia herneitä ja paista 200 asteessa uunin keskiosassa n. 15-20 minuuttia.

Poista herneet ja folio ja anna pohjan jäähtyä vuoassaan.

Valmista limettikermatäyte: vaahdota ranskankerma ja toisessa kulhossa kuohukerma melko kovaksi vaahdoksi. Yhdistä vaahdot ja mausta tomusokerilla ja limen kuorella sekä -mehulla. Levitä täyte pohjalle. Ripottele mustikat täytteen päälle ja koristele tuoreella mintulla.

toim. huom. Alkuperäisessä reseptissä mustikat on hyytelöity Multi-hyytelösokerilla, mutta jätin kiilteen pois kun tarjosin tortun saman tien. Tuoreet marjat eivät kiillettä minusta kaipaa.

About these ads