Lounastreffit – lohta ja kurpitsaa
Sain muutama viikko sitten oikein mieluisia vieraita uuteen ja sekaiseen kotiimme ja lupasin kokata heille jotain lounasta laatikoiden keskellä. Oikeastihan voisi ajatella tällaisen järjestelyn olevan todella hyvä motiivi tyhjentää niitä muuttolootia reippaammin, mutta rehellisesti sanottuna taisin Eevistä, Päiviä ja Hillaa varten tyhjentää kaksi laatikkoa ja nekin vain siksi, että saisin niistä lisäpenkit ruokapöydän ääreen.
Viime viikonlopun tupareiden ja Jaakon kuukauden kestäneiden epätoivoisten laatikoidenpurkamismaanittelujen jälkeen voin kertoa, että koti alkaa olemaan aika valmis.
Pakkasesta löytyi pala luomulohta, kuiva-ainekaapistapahvilaatikosta vajaa pussi risottoriisiä ja vihanneslokerosta puolikas kurpitsa. Voinette arvata ja yläpuolella olevasta kuvasta päätellä, että mitä niistä sitten oikein syntyi. Vallan erinomainen esikoislounaskokkailu uudessa keittiössä.
Päivi ja lohen päältä mausteita nuolemaan tyytynyt pikkukulinaristi Hilla toivat jälkkäriksi Brklyn Bakeryn järjettömän hyviä cupcakeseja.
Päätimme tehdä lounastreffeistä tradition, eli pian uusiksi.
PAAHDETTUA LOHTA &
KURPITSARISOTTOA
4:lle
*
lohi:
4 x 150 g luomulohipalaa
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
risotto:
voita
1 salottisipuli
2 valkosipulin kynttä
1/4 kurpitsaa
2,5 dl risottoriisiä
1 dl valkoviiniä
1 l kasvislientä (Lantbuljong)
n. 60 g pecorinoa raasteena
100 g smetanaa
ruohosipulia
paahdettuja kurpitsansiemeniä
Aloita risotosta: silppua salottisipuli ja valkosipulin kynnet. Kuori ja kuutioi kurpitsa suht pieniksi paloiksi. Kuumenna kattilassa reilu köntti voita ja freesaa siinä sipuleita muutama minuutti. Lisää risottoriisi ja freesaa tovi lisää. Lorauta sekaan viini ja anna imeytyä. Ala sitten kauhomaan joukkoon kasvislientä, kauha kerrallaan. Anna aina edellisen kauhallisen imeytyä ja lisää sitten seuraava. Sekoittele koko ajan. Puolivälissä kasvislientä lisää kurpitsakuutiot ja työnnä suolalla, mustapippurilla ja oliiviöljyllä maustetut lohipalat 250 asteiseen uuniin noin kymmeneksi minuutiksi. Jatka risoton kypsennystä, kunnes riisit ovat napsakan kypsiä. Sekoita lopuksi sekaan raastettu pecorino sekä smetana, tarvittaessa myös lisää voita ja suolaa. Tarjoile risotto silputun ruohosipulin, paahdettujen kurpitsansiemenien ja pinnaltaan rapsakan lohen kera. Juomaksi natsaa risottoon käyttämäsi kuiva valkkari, meillä se oli tällä kertaa Rainstorm Pinot Gris 2011.