Ravintolapäiväplääh

Viime sunnuntaina vietettiin taas ravintolapäivää. Älkääkä nyt käsittäkö otsikkoa ihan väärin – mä Rakastan ravintolapäivää – mutta jotenkin neljä kertaa vuodessa vaan tuntuu vähän liialta ensihuuman laannuttua. Toki myös vuodenajalla on tekemisensä hippusen nihkeämmän ravintolapäiväilyfiiliksen kanssa (sekä edellisyön örinähevibaareilulla), vaikka toisaalta mikä onkaan mahtavampaa kun nauttia lämmintä kaakaota ja pullaa pulkkamäen kupeessa pikku lumisateessa.

Treffattiin seikkailu-Aleksin ja Kulinaarimurus-Jaanan kanssa Kampissa kympiltä. Erittäin ärsyttävältä tuntui neljän tunnin yöunien jälkeen se, ettei yksikään kymmeneltä aukeavista ravintoloista ollut kymmeneltä auki. Siellä kasattiin pöytiä ja aseteltiin koristeaurinkoja ja me hörpimme pahaa kahvia koomarketissa. Surkeus unohtui kyllä nopeasti, kun istahdimme prinsessaliinoitettuun pöytään ja saimme kouriimme höyryävät kupposet Vietnam-seuran keittämää Pho-keittoa. Jälkkäriksi nappasimme Narinkkatorilta cake popsit ja jälkkärin jälkkäriksi melko epäonnistuneet Pastel de Natat Cafe&Bakery Lisbonista, Aleksi sen sanoi: ”kivikova margariiniin tehty pohja ja vähän leikannut äitejä vaniljakräämi ei voita mua puolelleen”. Ei muakaan.

Portugalilaisantiin pettyneinä suuntasimme kohti Punavuorta ja Viiskulmaa, jossa Sub York Bagel & Chowder Co. tarjoili Tuomas Vimman johdolla baageleita, soppaa ja pannukakkuja. Jaana valitsi maissikeiton, Aleksi fiksuna jo valmiina olleen kalkkunabagelin ja minä tyhmänä paahtopaistiversion, kun lupasivat sen valmistuvan tuossa tuokiossa. No ei valmistunut. Odotellessa vaihdoimme kuulumiset Liemessä-Jennin kanssa, joka sattui olemaan perheineen nauttimassa samaisen ravintelin antimia. Bagelini oli mehevä ja mukavan piparjuurinen, kun sen lopulta sain.

Aperitiiveille painelimme Merirosvo pubiin, josta hiippailin kotiin päiväunille ja illalla ihanan Hillan ensimmäisille syntymäpäiville. Ei se ravintolapäivä siis ihan niin plääh ollut, mutta mitäs jos se olisikin jatkossa vain kolme kertaa vuodessa?!