Herkkuja undulaattilampun alla
Ensin ne teki ihastuttavia leivoksia ja stadin parhaita macaronseja. Sitten leipää. Ja pian jo pullaakin. Ja se pulla kuulkaa, se on melkein parempaa kuin äidin tekemä.
Jossain välissä kahvila Kiseleffin talossa suljettiin ja oltiin pitkään ilman omaa myymälää (onnekseni työskentelen kaupassa, jonne tulee päivittäin satsi heidän herkkujaan). Tällä viikolla pitkältä tuntunut odotus kuitenkin palkittiin ja Patisserie Teemu & Markuksen myymälä-kahvila avasi ovensa Yrjönkadulla, ihan siinä ihanan Rullan naapurissa.
Me toistaiseksi kahvikoneettomat raukat suuntasimme lauantai”aamun” kahveille uuteen kahvilaan, eikä siinä voinut millään vastustaa söpösti lintuhäkissä nököttäneitä pain au chocolateja. Latte oli hyvää ja kaunista, kahvina käyttävät Helsingin Kahvipaahtimon kaffetta. Tosin kahvi saisi oikeastikin olla aika kauheaa, jos se ei ihastuttavista PiPin mukeista maistuisi.
Aamua aikaisemmin viettäville tiedoksi, että T&M tarjoilee aamulattea ja croissantia mukavaan vitosen hintaan päivittäin kello 11 saakka.
Tarjolla on croissanttien lisäksi täytettyjä leipiä, pullaa, leivoksia, suolaista piirasta ja kakkuja. Kotiinviemisiksi on ehkä aina pakko ostaa poikien maailman paras leipä. Tällä kertaa mukaan tarttui focaccia, jossa ei ainakaan öljyä ole säästelty. Sairaan hyvää.
PATISSERIE TEEMU & MARKUS
Yrjönkatu 25, HKI
/kuvat by Jaakko
//se undulaattilamppu
Vähänkö tätä on odotettu!