Lehtikaalinuudelit forever
Lehtikaalin satokausi on NYT, mutta sen saatavuus on vähän heikkoa. Saimme sitä Anton&Antoniin niinkin läheltä kuin Herttoniemestä, jossa Stadin puutarhuri viljelee sitä luonnonmukaisin menetelmin, mutta siirtymäajan puitteissa vielä vailla luomu-statusta.
Lehtikaali änkeää tällä hetkellä vähän joka aterialleni: aamusmoothieen, lounassalaattiin, iltanuudeleihin. Nämä lehtikaalinuudelit avocado-misokastikkeella ovat järjettömän hyviä ja niihin tulee himo. Toimii lämpimänä sekä kylmänä. Toimii kulhosta syötynä sekä pöydältä kaavittuna. Alkuperäinen resepti A House in the Hills -blogista.

aina ei osu kulhoon…
***
Lehtikaalinuudelit avocado-misokastikkeella
1:lle
*
90 g (luomu)ramen-nuudeleita
1 rkl kuivattuja merileväsuikaleita
1 lehtikaalin lehteä
sesamin siemeniä
kastike:
1 avocado
2 rkl misotahnaa
1 rkl oliiviöljyä
puolikkaan sitruunan mehu
töräys srirachaa
Valmista ensin kastike: muussaa kaikki ainekset keskenään morttelissa tai sauvasekoittimella. Tarkasta maku ja anna tekeytyä jääkaapissa nuudeleiden kiehumisen ajan. Poista lehtikaaleista ruoti ja suikaloi lehdet.
Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Heitä viimeiseksi minuutiksi mukaan kiehumaan myös merileväsuikaleet. Valuta nuudelit, jos syöt ruoan kylmänä niin jäähdytä huuhtelemalla kylmällä vedellä. Sekoita nuudelit kastikkeen joukkoon kuumana tai kylmänä, sekoita mukaan lehtikaalisuikaleet. Ripottele annoksen päälle reippaasti (paahdettuja) seesaminsiemeniä. Syö!