Ask vain vahvistuu

Olen tässä viimeisten parin viikon ajan kuolannut Jaanan Ask-postausta ja voivotellut, että mokoma ravintola kesälomailee tästä viikosta alkaen, juuri kun olimme ajatelleet mennä sinne syömään. Askin keittiömestari ja ravintoloitsija Filip Langhoff pyörähti kuitenkin viime perjantai-iltapäivästä meidän kaupalla ja vinkkasi yllättäen vapautuneesta pöydästä. Eikä tuota poikaystävää tarvinnut kauhean kauaa maanitella syömäseuraksi, perus perjantai-illan extempore fine dining -treffithän siitä tuli.

Aikaisemmin Askin pöperöitä olen maistellut tämän kesän Taste of Helsingissä, viime joulun alla lounaalla, sekä illallisella ravintolan vastikään avattua vajaa vuosi sitten. Pettyä ei ole tarvinnut kertaakaan, ja tämän vierailun myötä ravintola kyllä kolkuttelee ykköspaikan ovea meikäläisen suosikkiravintolalistalla.

Ennen kahdeksan ruokalajin illallisiloittelua nautittiin lasilliset rutikuivaa talon sampanjaa ja maisteltiin sipsejä ja parmesanmajoneesia. Keittiö tervehti meitä lisäksi kuvankauniilla punajuurisuupalalla, jossa maistui seljankukka.

Ensimmäinen alkuruoka oli salaatti Ahlbergin tilalta ja sen kruunasivat samettikukkamajoneesi, mehiläisen siitepöly sekä ruislastu. Salaatin kanssa maistoimme ruotsalaisen gastronomin ja viinintekijän, Markus Lundénin, Rüdesheimilaista rieslingiä. Kelpasi, täällä kun ei tapana ole rieslinglasiin syljeskellä.

Seuraavana vuorossa oli ideaalikypsäksi keitetty uppomuna nokkosen, herneen, sinappivinegretin ja friteeratun emmervehnän kera. Sen seuraksi lasiin kaadettiin Domaine de la Pepieren Muscadetia, joka oli ihastuttava viini, muttei kuitenkaan täydellinen pari uppikselle.

Seuraavan annoksen ohramisolla maustettu ankerias oli vanha tuttu viime syyskuulta, yhtä täydellistä edelleen. Sen kaverina tarjoiltiin keitettyä kurkkua, ihan naurettavan hyvää. Ja viininä lisää rieslingiä: Karl Schaeferin kettuetikettinen vinetto sopi annokselle kuin nenä päähän.

Viimeinen alkuruoka nousi menun henkilökohtaiseksi suosikikseni. Herttoniemen kartanon mailla kasvaneet perunat ja lehtikaali kohtasivat lautasella kanaliemellä maustetun kerman, ruskistetun voin ja muikun mädin. Täydellistä. Täydellistä! Viinikään ei ollut pöllömpää, Weingut Stadt Kremsin Grüner Veltliner Lössterassen upposi mukisematta.

Pääruokaparivaljakosta voiton vei ensin tarjoiltu vaasalainen ahven Herttoniemen minivihannesten ja sampanja-voikastikkeen kera. Sen kanssa tarjoiltu Chateau de Puligny-Montrachetin Clos du Chateau 2008 on somelierin sanoin valkoviinien kuningatar, eikä titteli ihan hatusta vedetty ole. Viinin voinen aromi istui ihanasti voikastikkeen makuihin.

Viskilän kukonpojan kaverina lautasella komeilleet sipulipyreet olivat niin hyviä, että itketti. Deveveyn biodynaaminen Hautes Côtes de Beaune oli toki erinomainen punkku, mutta kaikessa keveydessäänkin hieman turhan tuhti vaalealle lihalle.

Ennen varsinaisia jälkkäreitä lusikoimme naamareihimme veikeää raparperivaahtoa jäädytetyn vuohenmaidon ja keksimurun kanssa.

Ensimmäinen jälkkäri oli suunnilleen mahtavin asia koskaan: vohvelia, mansikoita ja vaniljajäätelöä! Lasissa oli toiseksi mahtavinta asiaa koskaan: jälkkäriviiniä! Tuokaa mitä vaan makeaa viininlitkua ja meikä kyllä juo sen. G. D. Vajran Moscato d’Astia ei kyllä litkuksi voi kutsua, sanoisinko ennemminkin enkelten eliksiiriksi. Ihanaa.

Ja jos ensimmäinen jälkiruoka oli mahtavinta koskaan, niin toinen oli yllättävintä. Ternimaitovaahtoa, suolaheinägranitea, karamellisoitua valkosuklaata ja puffattua tattaria. Ymmärtänette mitä tarkoitan. Taidan lähteä suolaheinäpellolle. Yritin juoda myös Jaakon Lorenz Huxelrebe Ausleset, mainio viini!

Illallisen päätteeksi nautimme vielä kupposet Johan&Nyströmin panamalais-kahvia, jonka kanssa tarjottiin pientä makeaa: mustaherukkamarenkia, sitruunatartalettia ja järisyttävän hyvää lakritsisuklaakakkua. Jälkimmäisen herkun resepti pitänee pyytää Askin pojilta vaikka lahjaksi. vinkvink.

Ask on erittäin hyvä ellei täydellinen. Kotiinlähtiessämme totesinkin Filipille, että harvemmin käy niin, ettei meikäläisellä ole mitään valitettavaa safkasta. Menu eteni loppua kohti voimistuen, suolat ja kypsyydet olivat just eikä melkein, viinit tukivat ruokia. Salin hengetär Linda oli päästetty iltavapaille, minkä saattoi aistia pienenä sähläyksenä salin ja keittiön välillä – tosin kyllähän täpötäydessä ravintolassa perjantai-iltana pitääkin olla vauhtia ja vaaratilanteita.

Ask palaa kesälomilta 7. elokuuta.

Kuvat otti Jaakko.