SUKLAA-KIRSIKKAKUPPIKAKUT

22/07/2022

suklaa-kirsikkakuppikakut / Hannan soppa

Suklaa-kirsikkakuppikakut ovat söpöjä ja meheviä pikkuleivonnaisia, joille sitruuna antaa raikkaan säväyksen. Vegaaniset kuppikakut on helppo tehdä.

Rakastan tuoreita kirskoita ja syön niitä lyhyehkön sesongin aikana kaksin käsin. Meidän pihalta löytyy suht villiintynyt kirsikkapusikko, jonka sato on vuosittain muutamien marjojen kokoinen. Tänäkin vuonna sain poimittua omalta pihalta koristekirsikat näihin kuppikakkuihin, mutta muuten käytin torilta ostettuja kirsikoita.

suklaa-kirsikkakuppikakut / Hannan soppa

Suklaisten kirsikkakuppikakkujen resepti on alunperin Chocochili-blogista, mutta ohje on hieman muuttunut matkan varrella. Lisään taikinan joukkoon rouhittua tummaa suklaata ja kirsikkaliköörin sijaan soseutan kirsikat useimmiten manteliliköörin tai sitruunan mehun kanssa. Mantelilikööri sopii mielestäni ihanasti kuppikakkujen makumaailmaan, mutta herkullisia näistä tulee myös ilman alkoholia.

Kuorrute saa suloisen sävyn kirsikoista, muuten se on hyvin perinteinen rasvasta ja tomusokerista valmistettu kreemi. Tällä kertaa koristelimme osan kakkusista syötävillä kukilla ja glitterillä. Koristeeksi sopii hyvin myös erilaiset nonparellit, ainakin jos perheen pienemmiltä kysytään.

PS. Kirsikkasesongin ulkopuolella voit valmistaa kuppikakut pakastekirsikoista (esim. Pirkka Parhaat).

Tuoreista kirsikoista kannattaa tehdä myös ihanan raikasta kirsikkalimonadia.

suklaa-kirsikkakuppikakut / Hannan soppa

SUKLAA-KIRSIKKAKUPPIKAKUT

vegaaninen

12 kpl

Ainekset:

  • 20 kirsikkaa
  • 2 rkl manteli- tai kirsikkalikööriä tai sitruunan mehua
  • 2 dl kaurajuomaa tai muuta kasvijuomaa
  • 1/4 dl rypsiöljyä
  • 1 tl vaniljauutetta
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 1/4 dl sokeria
  • 3 rkl kaakaojauhetta
  • 1 rkl perunajauhoja
  • 1 ½ tl leivinjauhetta
  • ripaus suolaa
  • 1 dl tummaa suklaata rouhittuna

Sitruunainen kirsikkakuorrute:

  • 5 kirsikkaa
  • 2 rkl sitruunan mehua
  • 75 g vegaanista margariinia
  • 7 dl tomusokeria

Valmistus:

  1. Poista kirsikoista kivet ja soseuta ne liköörin tai sitruunan mehun kanssa sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon kasvijuoma, rypsiöljy ja vaniljauute.
  2. Sekoita vehnäjauhot, sokeri, kaakaojauhe, perunajauhot, leivinjauhe ja suola keskenään. Kääntele kuivat aineet kirsikkaseoksen sekaan.
  3. Rouhi suklaa ja kääntele taikinan joukkoon.
  4. Laita muffinivuoat muffinipellin koloihin ja jaa taikina vuokiin.
  5. Paista 175 asteessa 20 minuuttia tai kunnes muffinit ovat kypsiä. Kokeile kypsyyttä pistämällä hammastikku muffiniin, jos siihen tarttuu taikinaa, ei muffinit ole vielä kypsiä. Anna jäähtyä.
  6. Valmista kuorrute. Poista kirsikoista kivet ja soseuta ne sitruunan mehun kanssa sauvasekoittimella. Lisää pehmeä margariini ja tomusokeri ja vatkaa kuorrutteeksi käsivatkaimella.
  7. Kuorruta kunnolla jäähtyneet muffinit ja koristele haluamallasi tavalla.
  8. Tarjoile suklaa-kirsikkakuppikakut pian valmistamisen jälkeen tai säilytä niitä jääkaapissa kannellisessa rasiassa ja ota huoneenlämpöön noin tunti ennen tarjoilua, jotta kuorrute ehtii pehmentyä.
♥ seuraa Hannan soppaa myös Facebookissa ja Instagramissa!
∴ Kokeilitko reseptiä? Tägää se Instagramissa #hannansoppa ja @hannahurtta, niin löydän luomuksesi! ∴

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.