Sienirisotto kuivatuista suppilovahveroista on kotivararuokaa parhaimmillaan! Herkullinen risotto on helppo valmistaa ja onnistuu hyvin myös vegaanisena.
Nyt on muutenkin hyvä aika käyttää viime syksynä kuivatut sienet, uusi sienikausihan on jo ihan nurkan takana. Suppilovahverorisotto on yksi parhaista sieniruuista ja se onnistuu ihanasti kuivatuista suppiksista. Neljän hengen annokseen tarvitset noin 25 g kuivattuja sieniä, tuoreita menisi sellainen parisataa grammaa.
Tämän sienirisoton viimeistelee loraus tryffeliöljyä, mutta risotto on ihanaa ilmankin. Jos sinulla ei ole valkoviiniä kaapissa, niin korvaa se ruokalusikallisella valkoviinietikkaa. Myös kuiva omenasiideri toimii sienirisotossa makua ja hapokkuutta tuomaan, samoin liraus loppuvaiheessa joukkoon sekoitettua sitruunamehua.

Sienet eivät ole olleet meidän muksujen mieleen, kunnes Hugo pääsi tänä talvena äitini sienikastikekattilan äärelle. Siitä asti on sienet maistuneet, eikä suppilovahverorisotto tehnyt poikkeusta. Toinenkin lapsonen söi risottokulhon tyhjäksi, vaikka sanoikin jälkikäteen, ettei sienet ole vieläkään hänen makuaan…
VEGAANINEN VERSIO: Vaihda pecorino vegaaniseen parmesaaniin tai pariin lusikalliseen ravintohiivahiutaleita. Voin sijaan sekoita risoton joukkoon hieman kaurafraichea.
PS. Kuivatuista suppiksista valmistuu myös hurmaava suolainen spelttipuuro!

SIENIRISOTTO
4:lle
*
25 g kuivattuja suppilovahveroita
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
3 dl risottoriisiä
1 dl valkoviiniä
n. 1 l kasvislientä
1 dl raastettua pecorinoa
50 g voita
suolaa ja valkopippuria
1 rkl tryffeliöljyä
ruohosipulia
Kiehauta muutama desi vettä ja kaada kuivattujen suppilovahveroiden päälle. Anna pehmetä puolisen tuntia, siivilöi. Leikkaa sieniä halutessasi pienemmiksi paloiksi. Laita sienet pannulle ja haihduta ylimääräinen neste pois miedolla lämmöllä. Siirrä sivuun odottamaan.
Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipulia öljyssä, kunnes se pehmenee. Lisää valkosipuli ja risottoriisi ja kuullota vielä pari minuuttia, kunnes riisi muuttuu hieman läpikuultavaksi.
Lisää valkoviini pannulle ja anna kiehahtaa. Lisää kasvislientä kauhallinen kerrallaan. Sekoittele risottoa ja lisää uusi kauhallinen, kun edellinen on imeytynyt riiseihin. Muutaman kauhallisen jälkeen lisää sienet risoton joukkoon. Kun riisi on al dente, sekoita joukkoon pecorino ja voi. Mausta suolalla, valkopippurilla ja tryffeliöljyllä. Viimeistele sienirisotto hienonnetulla ruohosipulilla.