PICADILLO VEGAANISESTI

11/02/2020

picadillo / Hannan soppa

Picadillo on latinalaisessa amerikassa tyypillinen ruokalaji. Perinteiseen reseptiin tulee jauhelihaa, mutta kehittelin ohjeesta oman vegaanisen version käyttämällä kasvisjauhista.

Picadillo on melkein kuin perusjauhelihakastike, muttei kuitenkaan. Ei lähellekään. Tässä soossissa ei mausteita säästellä ja hauskaa makujen vastakohtaa tuovat makeat rusinat ja suolaiset oliivit. Käytin “jauhelihana” Lidlin uutta Next Level kasvisjauhista, joka on osoittautunut mitä mainioimmaksi tuotteeksi (sopii myös mm. vegepyöryköihin ja paistettuihin nuudeleihin ja mikä parasta: maistuu myös muksuille).

Tarjoilin picadillon keitetyn riisin kanssa. Se sopii hyvin myös esimerkiksi tortillojen tai lihapiirakan täytteeksi.

picadillo / Hannan soppa

PICADILLO

4:lle
*

1 punasipuli
4 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
1 pkt kasvisjauhista (esim. Lidlin Next Level, 275 g)
½ dl rusinoita
½ tl kanelia
½ tl savupaprikajauhetta
½ tl neilikkaa
½ tl juustokuminaa
½ tl chilijauhetta
1 prk tomaattimurskaa (400 g)
n. 3 dl vettä tai kasvislientä
1 paahdettu, säilötty paprika
½ dl oliiveja siivutettuna
1 rkl kapriksia
2 rkl valkoviinietikkaa
suolaa ja mustapippuria
lehtipersiljaa
(tuoretta chiliä ja limelohkoja)

Kuori ja hienonna punasipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna öljy kasarissa ja kuullota punasipulia muutama minuutti. Lisää valkosipuli ja jatka heti kuullottamista. Lisää kasvisjauhis kasariin ja ruskista puuhaarukalla rakenne samalla rikkoen.

Mausta kasvisjauhis kanelilla, savupaprikalla, neilikalla, juustokuminalla ja chilijauheella. Paista hetki mausteiden kanssa. Lisää tomaattimurska ja vesi kasariin ja anna kastikkeen muhia 20-30 minuuttia. Lisää loppuvaiheessa pilkottu säilykepaprika sekä oliivit, kaprikset ja valkoviinietikka.

Mausta picadillo suolalla, mustapippurilla ja tuoreella hienonnetulla lehtipersiljalla. Tarjoile lisäksi halutessasi tuoretta chiliä ja limelohkoja. Lisukkeeksi sopii esimerkiksi keitetty riisi. Picadillo toimii hyvin myös tortillojen täytteenä.

♥ seuraa Hannan soppaa myös Facebookissa ja Instagramissa!
∴ Kokeilitko reseptiä? Tägää se Instagramissa #hannansoppa ja @hannahurtta, niin löydän luomuksesi! ∴