Kaupallinen yhteistyö: Radisson Blu
Kuten te blogiani pidempään seuranneet tiedättekin, minulle on ruoassa tärkeää hyvän maun ohella ympäristövaikutusten vähentäminen sekä sesonkien noudattaminen. Ilokseni sain tietää, että myös Suomen Radisson Blu -hotellit noudattavat samoja arvoja (hotelliketju on myös valittu yhdeksänä vuonna peräkkäin maailman eettisempien yritysten joukkoon!). Radisson Blu onkin nyt tuonut valikoimaansa uudistuneet Brain Food -kokousruokakonseptin, joka perustuu yksilön oman kehon kuunteluun ja Satokausikalenteriin. Ajatuksena on, että autamme aivojamme toimimaan paremmin syömällä hyvin – jaksamme keskittyä paremmin ja stressitasot alenee. Minut pyydettiin mukaan Brain Food -talkoisiin kehittämään hotelliketjulle kokoussnäksiksi sopiva innovatiivinen parsaruoka ja tässä se nyt on: nori-merilevään käärityt parsa-lohirullat ovat superherkullinen maidoton ja gluteeniton vaihtoehto iltapäivän karjalanpiirakalle.
Parsahan on parhaillaan sesongissa ja se onkin yksi omista lemppariraaka-aineistani. Syön keväisin ja alkukesäisin lähes joka päivä parsaa, mieluiten vihreänä. Parsaa on viljelty iät ja ajat ja se on myös hyvin ravinnepitoista. Vihanneksista siinä on eniten foolihappoa ja runsaasti kaliumia ja ravintokuitua. Parsassa on hiljaista tulehdusta hillitseviä ominaisuuksia ja lisäksi se tekee hyvää ruoansulatukselle. Kaikenkukkuraksi se maistuu ihanalta, varsinkin paistettuna! Jos nyt innostuit parsahommista ihan toden teolla, niin kurkkaa tämän reseptin lisäksi ruokabloggaajien parhaat parsareseptit.
Suunnittelin siis parsa-lohirullien reseptin ja lisäksi minut päästettiin Radisson Blu Royalin keittiöön näyttämään itse keittiöpäällikölle, että mitenkäs tämä minun tekeleeni sitten käytännössä kokkaillaankaan. Kettusen Jari olikin sen verran etevä kaveri, ettei minun pahemmin häntä tarvinnut neuvoa – misat olivat tikissä odottamassa ja rullat syntyivät tuosta noin vaan! Parsa-lohirullat ovatkin suhteellisen nopsa eväs, kunhan kvinoa ja parsa on kypsennetty etukäteen. Tein muuten päivästä pienen Instastorynkin, joka löytyy edelleen @soppahanna-tililtäni tallennetuista stooreista.
Parsa-lohirullat muistuttavat hyvin läheisesti sushia, mutta riisin sijaan täytteenä onkin proteiinipitoista kvinoaa. Kotimainen luomukvinoa puuroutuu keitettäessä, joten se sopii rullien täytteeksi mainiosti. Lisäksi rullissa maistuu kylmäsavulohi, kevätsipuli ja wasabilla maustettu maidoton tuorejuusto. Maidotonta ruokavaliota noudattaa nykyään yhä useampi, mutta toki tässä voi käyttää myös tavallista tuorejuustoa.
Vegaaninen versio syntyy jättämällä lohi pois, sen voi halutessaan korvata vaikkapa savutofulla. Rullan voi tarjoilla sellaisenaan, puoliksi leikattuna tai pieninä suupaloina, tärkeintä on, että tarjolla on myös hyvän makuista soijakastiketta.
Onko sulle termi brain food jo tuttu juttu?

PARSA-LOHIRULLAT
Raaka-aineet
- 6 vihreää parsaa
- 6 kevätsipulin vartta
- 3 dl kotimaista kvinoaa
- 150 g kylmäsavulohta siivuina
- mustia ja valkoisia seesaminsiemeniä
- ½-1 dl maustamatonta kaura- tai soijatuorejuustoa
- 1-2 tl wasabia
- 6 nori merileväarkkia
- soijakastiketta
- gari sushi-inkivääriä
Valmistusohjeet
-
Keitä kvinoa suolalla maustetussa vedessä kypsäksi. Anna jäähtyä. Paista parsat pannulla tilkassa öljyä napakan kypsiksi. Mausta tuorejuusto wasabilla ja suolalla.
-
Asettele levy noria eteesi ja lusikoi sille kvinoaa. Levitä se noin viiden sentin leveydeltä toiseen päätyyn ja voitele wasabi-tuorejuustolla. Levitä päälle kylmäsavulohi, parsa ja kevätsipuli (voit myös hienontaa kevätsipulin, jolloin se on helpompi syödä). Rullaa tiukalle käärölle ja toista sama viiden muun rullan kanssa. Tarjoile rullat soijakastikkeen ja gari sushi-inkiväärin kera.
♥ seuraa Hannan soppaa myös Facebookissa ja Instagramissa!
PS. Kaipaatko vinkkejä viikon ruokalistan laatimiseen? Kurkkaappa uusi postaussarjani – jaan joka viikko 7+1 oivaa reseptivinkkiä!