Ainakin tässä taloudessa mehujäämuotit tuppaavat pölyttymään talven aikana, mutta kesällä ne ovat ahkerassa käytössä. Helpoimmalla pääsee laittamalla muotteihin vain valmista mehua tai smoothieta, mutta rakastan myös kokeilla erilaisia popsicles reseptejä. Mansikka-raparperimehujäät on yksi suosikkini. Resepti on Truly Kira -blogista ja sen juju on raparperin ja mansikoiden paahtamisessa sekä sumakilla ja kardemummalla maustamisessa. Nämä jätskipuikot ovat myös maidottomia ja vegaanisia. Ja ihan hurjan hyviä!
Ahkerasti ruokablogiskeneä seuraavat eivät ole voineet välttyä törmäämästä Popsicle Weekiin, joka on Wit & Vinegar -blogin Billyn starttaama hauska mehujäähäppeningi. Viikon aikana bloggaajat postaavat blogeissaan mehujää/jätskipuikkoreseptejä. Kurkkaa kaikki jo viiden vuoden ajalta kertyneet reseptit Popsicle Week -sivulta.
Ja nyt heitän ilmoille mehujäähaasteen Popsicle Weekin innoittamana. Haastan kaikki bloggaajat kehittelemään omanlaisensa mehujään tai jäätelöpuikon ja postaamaan reseptin blogiinsa tai vaikka Instagramiin. Käytä hashtagia #mehujäähaaste, jotta löydän mehujääsi. Kokoan heinäkuun loppuun mennessä osallistuneet yhteen postaukseen, jonka julkaisen elokuun alussa.

MANSIKKA-RAPARPERIMEHUJÄÄT
Vegaanisten mansikka-raparperimehujäiden juju on sumakissa ja kardemummassa sekä paahdetuissa aineksissa.
Raaka-aineet
- 170 g raparperia (n. 3 pientä vartta)
- 100 g mansikoita (n. 6 isoa)
- 1 ½ tl sumakkia
- ½ tl jauhettua kardemummaa
- ½ dl hunajaa tai esim. kookossiirappia
- 1 ½ dl kookoskermaa
- 3 isoa taatelia
- 2 tl sitruunan mehua
- ripaus suolaa
Valmistusohjeet
-
Leikkaa raparpereista kanta pois, kuori ne tarvittaessa ja leikkaa palasiksi. Poista mansikoista kannat ja halkaise. Laita raparperit ja mansikat uunivuokaan ja sekoita joukkoon sumakki, kardemumma ja hunaja.
-
Paahda seosta 200 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes seos on pehmeää. Sekoittele välillä. Anna jäähtyä ja soseuta.
-
Mittaa blenderiin kookoskerma, kivettömät tuoreet taatelit, sitruunan mehu ja suola. Surauta tasaiseksi. Jos käytät kuivattuja taateleita, niin liota niitä ennen käyttöä muutama tunti.
-
Kaada seoksia vuorotellen mehujäämuotteihin ja pakasta yön yli tai vähintään kahdeksan tunnin ajan.
Huom!
Taateleiden sijaan voit makeuttaa kookoskerman myös esim. hunajalla