KOTIÄIDIN NOPEAT: VARTIN SAVULOHIPASTA
Kotiäidin nopeat -postaussarjalle on toivottu kovasti jatkoa. Näille nopeille arkiruokaresepteille on kyllä tarvetta, vaikka (tai juuri siksi että) olenkin ollut jo puoli vuotta toinen jalka työelämässä.
Pasta on meidän perheen suosikki mitä pikaisiin ruokiin tulee ja se uppoaa (lähes) aina taaperoillekin mukisematta. Arkipastojen kastike kypsyy sillä aikaa, kun spagetti kypsyy, joten dinneri on pöydässä max viidessätoista minuutissa.
Meillä on aina pakastimessa tiukkojen paikkojen varalta pinaattikuutioita, niitä voi nakata pastasoossien ohella munakkaisiin ja smoothieisiinkin. Mikäli savulohen suolaisuus mietityttää, voi tähän ohjeeseen hyvin käyttää vaikka edellispäivän uunilohen jämät. Pinaatin takia ruoka sopii yli yksivuotiaille herkkusuille.

KYLMÄSAVULOHI-PINAATTIPASTA
Vartissa valmistuva koko perheen pastasuosikki kylmäsavulohesta ja pinaatista.
Ingredients
- 350 g (gluteenitonta) spagettia
- 1 rkl öljyä
- 1 pieni sipuli
- 50 g pinaattia (4 pakastekuutiota)
- 1 dl kaurakermaa
- 1 dl vettä
- 150 g kylmäsavulohta
- mustapippuria
- suolaa
tarjoiluun
- sitruunalohkoja
- kapriksia
Instructions
-
Laita spagettivesi kiehumaan ja keitä spagetti (tai muu pasta) pakkauksen ohjeen mukaan.
-
Sillä aikaa kuori sipuli, leikkaa se puoliksi ja sitten ohuiksi suikaleiksi. Kuumenna öljy paistinpannussa ja freesaa sipuleita pari minuuttia. Lisää pannulle pinaattikuutiot, jos käytät jäisiä, sekä kaurakerma ja vesi. Anna kiehua kasaan ja pinaatin sulaa spagetin kypsymisen ajan.
-
Lisää pannulle paloisi leikattu kylmäsavulohi. Mausta pippurilla. Lisää suolaa, mikäli kalasta ei tullut tarpeeksi.
-
Valuta spagetti ja sekoita se kuumana savulohi-pinaattikastikkeen joukkoon. Tarjoile heti sitruunalohkojen ja kapristen kanssa.
LPP
23/02/2017Savulohipasta on meidänkin suosikkeja :)
En olekaan siihen pinaattia koskaan laittanut, mutta parsakaaliin ja broccoliiniin nuo ovat hulluina!
Hanna
26/02/2017Pinaatti on sellanen supernopee vaihtoehto, mutta pitääkin kokeilla myös broccoliinilla, nam!
Minna - Ku ite tekee
26/02/2017Meillä myös syödään lohipastaa säännöllisin väliajoin. Nopeeta ja hyvää!
Hanna
26/02/2017Juurikin niin, ja variaatioita piisaa :)
Johanna / hellan ja viinilasin välissä
28/02/2017Teidän lapsosista kasvaa aikamoisia herkuttelijoita. 😊
Hanna
04/03/2017toivotaan :)
minni / kokeileva keittiöni
28/02/2017Lohipasta on kyllä niin ihana ja muunneltava herkku!
Hanna
04/03/2017Juurikin näin :)
Merituuli
28/02/2017Mulla on taas ihan pinaattihimo. Upotan sitä joka paikkaan. Tässäkin se on varmasti loistava.
Hanna
04/03/2017Pinaatti on kyllä ihanaa ja niin monikäyttöistä <3
Mari
28/02/2017Sulla on niin kuvauksellisia malleja ❤
Hanna
05/03/2017joo on aika ihania!
peggy thomas
28/02/2017Pasta on meidänki lasten ikisuosikki, johon ei tunnuta kyllästyvän koskaan. Ihana herkuttelija ja Eemeli kulho :)
Hanna
05/03/2017Musta tuntuu, ettei tästä maailmasta löydy lasta, joka ei pastasta tykkäis!
Taru/Pullahiiri
01/03/2017Tämä voisi maistua meidän nuorimmalle lapselle, koska lempiruokaa on uunilohi ja pinaattikeitto. Pitäisi siis ehdottomasti kokeilla!
Hanna
05/03/2017kuulostaa ainakin otolliselta yleisöltä :)
Minna Vuo-Cho
01/03/2017Savulohi”pika”pasta on tuttu meilläkin, mutta välillä mennään vielä astetta helpommalla. Ihan vaan voita spagetin sekaan, vähän mustapippuria ja pilvi parmesaania. Kelpaa muuten äidillekin :-)
Hanna
05/03/2017No tuo kelpais kyllä tämänkin perheen äidille :P
Juulia
01/03/2017Tää on kyllä presiis samantyyppistä pikapastaa, jota mäkin olen tehnyt opiskeluajoista alkaen – tosin silloin aikoinaan tämä meni luksusherkkukategoriaan kun ei meinannut olla savuloheenkaan varaa :D enpä oo tehnytkään tällaista vähään aikaan, ehkä pitäis! Herrrkkua!
Hanna
05/03/2017Muistan kyllä itsekin nuo luksusherkkupasta-ajat :D
Heidi K.
01/03/2017Mun lempparipikapastaan tulee myös kylmäsavulohta. Ja lukiessani postaustasi jäin ihmettelemään, että miksen ole aikaisemmin tajunnut käyttää niitä pakastepinaatteja smoothieen? Se pussukkahan ei maksa juuri mitään!
-Heidi
Hanna
05/03/2017Kannattaa kokeilla, ne on oikeesti loistavia smoothieissa!
anne/ 52weeksofdeliciousness
01/03/2017Just tein tänään savulohipastaa pikaruoaksi, heh! on kyllä hyvää ja supernopeaa. Laitoin tällä kertaa parsakaalia, mutta koska meillä on myös aina pakastimessa pinaattia, niin sitä kokeilen ens kerralla :)
Hanna
05/03/2017Mä taas kokeilen ensi kerralla parsakaalilla tai broccoliinilla, kuulostaa niin hyvältä :)
Sirkku
02/03/2017Sama täällä: kun on kiire tai ei muuten jaksa, pasta ilmestyy vaivattomasti pöytään. Ja aina maistuu :)
Hanna
05/03/2017Juurikin näin :)
Heli
02/03/2017Mitä superfoodia ja ihanat noi teidän kaksoset : ) Meillä ollaan pastafaneja kanssa ja Amos rakastaa niin spagettia kuin nallepastaakin!
Hanna
05/03/2017Lapset <3 pasta, ei siitä mihinkään pääse :D