Huhhei, onpas vierähtänyt pitkä tovi sitten viime postauksen. Ei täs mitään, menin sillä aikaa naimisiin, julkaisin keittokirjan ja muutin keskustayksiöstä kolmen makuuhuoneen rivitaloasuntoon itäiseen Helsinkiin. Kaikki kiitos tästä muuttamisesta menee tosin tuolle kultaiselle aviomiehelleni, hänen vanhemmilleen ja keittiölaatikot reippaasti tyhjentäneille parhaille ystävilleni. Meikäläisen raskausmeininki on nimittäin tällä hetkellä sitä, että hyvä on vaan pötköllään, kun kaikki liikkuminen tuottaa tuskaa ja supisteluja. Vauvamuikut saisivat kuitenkin vielä pari kuukautta masussa kasvaa, joten on syytä ottaa suht iisisti.
Mulla oli suuret suunnitelmat blogata muutama ihan ässä pääsiäisresepti. Olis tätä ihanaa keittoa, olis guacamolemunia ja raakapashaa. Sillee hyvissä ajoin piti blogata, että ehtisitte lyödä ne menusuunnitelmiinne lukkoon ja käydä kaupassakin kaikessa rauhassa. No, on se pääsiäinen taas ensi vuonnakin.
Eikä tämä keitto mitään juhlapyhiä välttämättä kaipaa, vaan maistuu ihanalle ihan arkenakin. Jaakko oli alkuun varsin epäileväinen sopan suhteen, kun kuuli siihen tulevan fenkolia, mutta nykyään tämä taitaa olla yksi herran lempiruoista.
Suosittelemme siis. Joko pääsiäisaterian alkuruoaksi tai sitten ihan vain arkea sulostuttamaan.
FENKOLI-SAVULOHIKEITTO
4:lle
*
1 iso fenkoli
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
4 jauhoista perunaa
0,5 l kasvislientä
2 dl Arla Luomu kuohukermaa
puolikkaan sitruunan mehu
suolaa ja mustapippuria
n. 400 g lämminsavulohta
Pese ja paloittele fenkoli. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja paloittele perunat. Kuumenna kattilassa öljy ja freesaa ensin sipuli- ja valkosipulisilppua keskilämmöllä, kunnes sipuli muuttuu läpikuultavaksi. Lisää sitten fenkolit ja perunat, freesaa vielä hetki. Kaada joukkoon kasvisliemi ja kuumenna kiehuvaksi. Anna poreilla n. 20-30 minuuttia, kunnes kasvikset ovat täysin kypsiä. Aja sileäksi tehosekoittimessa tai hyvällä sauvasekoittimella.
Palauta keitto kattilaan, lisää kerma ja kuumenna. Mausta keitto sitruunamehulla, suolalla ja mustapippurilla. Jaa lautasille ja annostele päälle savulohipalasia.
***