TUOREPUURO PELASTAA HORROR-AAMUT

01/01/2017


Kaupallinen yhteistyö: Pirkka & Foodlover

Appelsiini-karpalotuorepuuro on raikas aamun aloitus!

Hyvää uutta vuotta kamuset! Startataan vuosi 2017 ihanalla tuorepuuroreseptillä, jonka kehittelin yhteistyökumppanini Pirkan uutuustuotteista.

Olen aina ollut hieman huono arkiaamiaisten syöjä. Uuden vuoden lupaus itselleni onkin opetella syömään aamupala päivittäin. Ihan joka päivä, eli myös niinä aamuina, kun lasten pitäisi olla päiväkodilla jo kello seitsemältä aamulla. Aiemmin noina aamuina join hätäiseen puolikkaan kupin jo jäähtymään ehtinyttä kahvia siinä ripsivärin sutimisen ja lasten rukkasten metsästyksen tiimellyksessä. Pelkkä ajatuskin pöytään istumisesta aamupalalautasen kanssa nauratti.

Tiedän kuitenkin, miten älyttömän hyvää se aamiainen tekee. Niinpä jatkossa laitan kellon kymmenen minuuttia aiemmin soimaan ja jos ei nyt joka aamu ihan istualteen tule aamupalaa syötyä, niin tulee se joka tapauksessa kuitenkin syötyä, vaikka sitten seisaaltaan vessan peilin edessä. Näinä seiskan horror-aamuina aamupalani olkoon aina tuorepuuro. Se on ravitsevaa, hyvää ja valmistuu yön aikana jääkaapissa ihan itsekseen. Joukkoon voi heittää erilaisia marjoja ja hedelmiä, pähkinöitä, siemeniä ja hiutaleita sekä kasvimaitoa tai vaikka jogurttia.

Tämä tuorepuuro yhdistää yliyön kaurapuuron (jota muuten meikäläisen lapsuudessa kutsuttiin jätkänvelliksi) sekä trendiherkku chiavanukkaan. Chiansiemenet ovat yksi suosikkisuperfoodeistani, täynnä omega kolmosia, kuituja ja proteiinia. Puuron makumaailma on raikkaan kirpsakka: karpalon ja appelsiinin herkullisella yhdistelmällä herää saletisti! Näin alkuvuodesta kannattaa tavisappelsiinien sijaan suosia veriappelsiineja – ne ovat juuri nyt sesongissa ja paitsi kauniita, myös ihan järjettömän hyvän makuisia!

Tuorepuuro / Hannan soppa

APPELSIINI-KARPALOTUOREPUURO

2:lle

*

2 dl kaurahiutaleita (Pirkka iso kaurahiutale gluteeniton)

1,5 dl kauramaitoa (Pirkka kaurajuoma)

2 rkl auringonkukansiemeniä

ripaus aitovaniljajauhetta

½ appelsiinin kuori raastettuna

1 appelsiinin mehu

3 rkl chiansiemeniä (Pirkka Luomu chiansiemenet)

2 dl kookosmaitoa

1 rkl hunajaa

1 dl karpaloita

lisäksi:

4 rkl karpaloita

½ appelsiini

koristeeksi esim. karpaloita, granaattiomenansiemeniä ja pähkinöitä

Sekoita kaurahiutaleet, kauramaito, auringonkukansiement, aitovaniljajauhe, appelsiinin kuori sekä mehu keskenään ja siirrä jääkaappiin tekeytymään. Mittaa blenderiin chiansiemenet, kookosmaito, hunaja ja karpalo ja surauta karpalot sileäksi. Kuori appelsiinin puolikas ja leikkaa se pieniksi kuutioiksi. Jaa kuutiot kahden kupin pohjalle ja laita kumpaankin kuppiin 2 rkl karpaloita. Jaa karpalo-chiansiemenseos kuppeihin ja siirrä jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Jaa aamulla kaura-appelsiinipuuro chiavanukkaiden päälle ja koristele annokset rouhituilla pähkinöillä sekä karpaloilla ja granaattiomenansiemenillä.

PS. Pirkan valikoimasta löytyy myös pakastettuja granaattiomenansiemeniä, jos ei aamulla jaksa alkaa sotkemaan tuoreen kanssa ;)

PPS. Vegaaninen versio syntyy korvaamalla hunajan agave- tai kookossiirapilla.

***

YHTEISTYÖSSÄ PIRKKA

By Hanna

food blogging city hipster gone twin mom.