vadelma

Tag

RUNEBERGIN KÄÄRETORTTU (G + V)

runebergin kääretorttu / Hannan soppa

Virallisesti Runebergin päivää juhlistettiin eilen, 5.2., mutta epävirallisesti päivää voi viettää torttujen kera koko alkuvuoden! Runebergin torttu on yksi omista lempparileivonnaisistani, tosin tänä vuonna syömäni varsinaiset tortut on laskettavissa yhden käden yhdellä sormella (Levainin torttu oli tosin ihan järjettömän hyvä, NAM!). Kotona leivoin viime sunnuntaina hieman erilaisen leivonnaisen Runebergin kunniaksi. Runebergin kääretorttu gluteenittomana ja vegaanisena maistui ihanalta kahvin kanssa ja lapsetkin pyysivät santsiannokset. Vegaaniseen ja gluteenittomaan kääretorttupohjaan katsoin mallia Terveelliset herkut -blogista. Idean kääretorttumalliseen Runebergin torttuun taas sain Liemessä-blogista, josta...

VEGAANISET VADELMA-TAHINIMUFFINSIT

Vadelma-tahinimuffinsit / Hannan soppa

Naapurin ihanalla Marjalla oli syntymäpäivät viime viikolla ja päätimme lasten kanssa leipoa hänelle yllätykseksi vähän muffinseja. Taaperoiden kanssa leipoessa simppeliys on valttia emmekä jaksaneet lähteä kauppaan sekoilemaan, joten kaapeista löytyneistä aineksista syntyi hauskan makuiset vegaaniset vadelma-tahinimuffinsit. Meidän kaksivuotiaat ovat varsin innokkaita keittiöapulaisia, mutta totuuden nimissä paljastettakoon, että mitenkään leppoisinta puuhaa ei yhdessä leipominen aina ole. Sekoittamishommat lähtee helposti lapasesta ja taikinaa on kiva paitsi syödä, myös heitellä pöydälle. Näitä muffinseja tehdessä sekoitin itse taikinan nopeasti ja lapset olivat elementissään päästessään...

SOKERITON RAPARPERI-VADELMAHILLO

sokeriton raparperi-vadelmahillo / Hannan soppa

Meidän perheessä kuluu ”hilloa” aamuin illoin. Hilloksi skideille kelpaa hyvin sokerittomat hedelmäsoseet ja chia-siementen kanssa sotketut marjasurvokset. Nyt kesän ja raparperin sesongin kunniaksi halusin kuitenkin tehdä pienen satsin raparperihilloa jogurtin, puuron ja pannukakkujen kaveriksi. Sokeriton raparperi-vadelmahillo makeutetaan hunajalla (tai vegaanisesti esimerkiksi kookossiirapilla). Voit laittaa kattilaan mausteeksi kanelitangon tai ripsauttaa joukkoon hieman vaniljajauhetta tai kardemummaa. Vadelmien sijaan raparperin klassinen kaveri mansikka sopii hilloon hyvin, tällöin myös maku on pehmeämpi.  Hieman jännitin, onko hillo liian kirpeää lasten makuun, mutta varsinkin Hugo ihastui...

HUISIT SMOOTHIET

smoothie / Hannan soppa

Smoothie on ihan paras aamu- tai välipala. Ne voi tehdä juuri omien mieltymysten mukaiseksi ja kaikenlaiset ton-ton-versiot onnistuu myös helposti. Yleensä heitän blenderiin mitä kaapeista sattuu löytymään, mutta tietynlainen kaava reseptittömissä smoothieissakin on. ♥ SMOOTHIEN AINEKSET neste: kasvimaito, maito, jogurtti, kefiiri, rahka, kylmä tee (vihreä/rooibos/yrtti/pakuri), mehu, kookosvesi jne. marjat, hedelmät (tuoreena ja pakastettuna): banaani, avokado, mango, omena, päärynä, persimon, mansikka, mustikka, vadelma, puolukka jne. kuidut: liotetut pähkinät, hiutaleet, leseet, psyllium, puhtikaura, chiasiemenet, pellavansiemenet jne. vihreät: pinaatti, lehtikaali, salaatti, yrtit, villivihannekset...

BONJOUR MIKÄ PROJEKTI!

Kaupallinen yhteistyö: Crème Bonjour Joulukuu oli melkoista haipakkaa, jota nyt voi jo muistella hieman hyväntahtoisesti päätään puistellen. Blogin ensimmäinen joulukalenteri ei ihan ollutkaan valmis etukäteen, joten tahkosin sitä lähes joka ilta yömyöhään. Siihen päälle työt ja kaikki perinteiset joulukiireet, huhhei. Myönnetään, että joululahjat paketoin vasta aaton vastaisena yönä, sillä kaiken muun ohella pakersin niin hauskan yhteistyön merkeissä, ettei sellaiseen tilaisuuteen vaan voinut sanoa ei. Tämä postaus on osa tuota yhteistyötä, jossa pääsin suunnittelemaan Crème Bonjourin uuteen esitteeseen pari reseptiä. Sen...

LASKIAISPULLA GONE HEALTHY

Jatketaan tällä hyväksi havaitulla terveellistämismeiningillä. Viime viikolla kyytiä sai Runebergin torttu, tällä kertaa ruotuun pistetään laskiaispulla! Laskiaispullasta tykkää kaikki. Jos ei tykkää niin on pakko olla jotain vikaa. Useimmiten kuitenkin ihmiset jakautuvat kahteen leiriin: toisten pullan väliin pitää saada mantelimassaa, toisille kelpaa vain hillo. Olen kasvanut uskoen, että on vain yksi oikea laskiaispulla: hillolla. Mutta nyt aikuisena olen ihastunut myös mantelimassaversioon ja olenkin yrittänyt antaa tarpeeksi huomiota kumpaisellekin pullalle *hieroo tyytyväisenä masuaan*. Sattuneesta syystä se masu on tässä viime aikoina...