puolukka

Tag

CHIA-VISPIPUUROA PUOLUKOILLA

chia-vispipuuro / Hannan soppa

Olen jotenkin onnistunut hamstraamaan kuiva-ainekaappini täyteen chia-siemeniä. Tilasin niitä jokin aika sitten kilon säkin, edullisesti kun sai, enkä ollenkaan muistanut, että edellinenkin kilon säkki on avaamatta. Tekevälle sattuu. Nyt on siis googleteltu ja kokeiltu erilaisia chia-vanukasreseptejä oikein urakalla. Lasten välipalaherkku numero ykköseksi on noussut kylmä chia-vispipuuro. Chia-siemenethän ovat vallan ravinteikasta ruokaa – ne sisältävät mm. omega-kolmosia, proteiineja, kuituja ja magnesiumia. Olen tykästynyt käyttämään niitä myös kananmunien sijaan vegaanisissa leivonnaisissa ja esimerkiksi letuissa. Niistä syntyy mainioita vanukkaita ja totta tosiaan myös...

HANNAN SOPPA GOES XMAS: TAATELIKAKKU

2. LUUKKU / VIERASPOSTAUS A LA TISKIVUOREN EMÄNTÄ Olen Heidi, Tiskivuoren Emäntä -blogista. Hanna on yksi parhaista (ruoka)kavereistani sekä asioista mitä bloggaaminen on elämääni tuonut. Olen erityisen otettu, että pääsin vierailemaan hänen joulukalenterissaan vieraskynäbloggaajana. Kalenterin toisesta luukusta paljastuu klassinen, mutta sitäkin herkullisempi jouluherkku. Omasta blogistani löytyy tänä vuonna tiivistetty malli joulukalenterista adventtikalenterin muodossa. Seuraava jouluinen resepti on luettavissa Tiskivuorella taas tämän viikon sunnuntaina. Lapsuudenperheessämme on perinteisesti herkuteltu jälkiruokapöydässä aina juustovalikoimalla sekä hedelmillä. Lapsena en osannut juurikaan kaivata makeita jälkiruokia, sillä...

PUOLUKKAVISPIPUURO GLUTEENITTOMASTI

Gluteeniton vispipuuro / Hannan soppa

Vispipuuro oli lapsena yksi suosikeistani! Kesällä äitini teki sen raparperista ja syksyn tullen vaihtoi puolukoihin. Päälle ripottelin sokeria ja sekaan lorautin tilkan maitoa. Ihana lapsuuden herkkumuisto! Nyt valmistin gluteenittoman version vispipuurosta. Karkeista riisijauhoista syntyi hyvärakenteinen puuro, jonka makeutin hunajalla. Mutsi tykkäs, skidit ei. Voit kokeilla puolukoiden sijaan myös muita voimakkaan makuisia marjoja, kuten mustaherukoita tai tyrnejä. Myös Kokit ja Potit -blogissa oli vatkattu gluteenittomat vispipuurot. Hannelen silkkisen sileään versioon tulee täysjyväriisijauhoja ja tattarijauhoja. Tattarilisää taidan itsekin kokeilla seuraavan kerran! GLUTEENITON VISPIPUURO...

GLUTEENITTOMAT PUOLUKKAKUPPIKAKUT

Järjestin pari viikkoa sitten Nosh-vaatekutsut. Toki ne ihanaiset vaatteet esittivät päivän pääosaa, mutta kyllä tarjottavatkin tekivät kauppansa ja keräsivät kehuja. Tein suolaista piirasta soijarouheesta, yybermakeaa päärynä-suklaakakkua ja näitä gluteenittomia puolukkaisia kuppikakkuja (resepti Kermankuorijat -blogista). Kun vielä kutsuja edeltävänä yönä keittelin keittiössä kinuskia, kysyi mieheni, että enkö olisi voinut vaan valmistaa pellillistä mutakakkua. Niinpä. Vähempikin olisi saattanut riittää, muttei olisi ollut kovinkaan tyypillistä meikäläistä. Loput kutsujen kahvipöydän resepteistä julkaisen vielä tämän viikon aikana. PUOLUKKAKUPPIKAKUT  15 kpl *  4 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta...

PERJANTAIPIHVIT

”Nyt kyllä tekisi mieli oikein kunnon pihviä” on meidän perheessämme melko harvinainen, vaikkakaan ei täysin ennenkuulumaton lause. Niinpä painelin hyvänä vaimokkeena heti lihakauppiaan pakeille pihvitoiveen kuultuani ja pian meillä jo tirisi melkoiset entrecote-pihvit joululahjaksi saadulla parilapannulla. Sinihomejuustohimoani taltuttelin juuriselleristä ja perunasta kyhäämälläni gratiinilla, johon upposi makoisa määrä tuota raskauden aikana ”raakana” kiellettyä haisulia. Pidän itse enemmän maustevoista kuin kastikkeesta pihvin kaverina – inspiraation lähteenä voihin toimi tällä kertaa ihanan Nannan jouluinen puolukkavoi. Entrecoten paisto-ohjeen kopioin vuoden takaisesta postauksestani – mihinkäs se...

UUDEN VUODEN SMOOTHIE

Jaakko täällä moi! Uusi vuosi uudet kujeet, kuten tapana on sanoa. Tai tässä tapauksessa vanhat: edellisestä smoothiestani on nimittäin jo tovi vierähtänyt ja blenderin käyttöä oli hyvä muistella. Uuteen vuoteen kuuluu tietenkin kasa lupauksia. Mulla niitä on kaksi, joista toiselle keksin niin hienon nimen, että se on tässä pakko jakaa: arkisten resurssien kokonaisvaltainen järkevöinti. Ja se toinen on vähän tylsempi, nimittäin paluu hieman terveellisempään ruokavalioon koko syksyn jatkuneen lepsuilun jälkeen. Ja mikäs sen parempi aloitus vuodelle kuin herkullinen smoothie keittiön antimilla: tuoretta...

SYKSYINEN RAAKAKAKKU

Pikkusisko kävi kylässä pari viikonloppua sitten. Ohjelmassa oli wanhojentanssimekon metsästystä – onnekseni se homma hoitui superhelposti ja unelmien prinsessaröyhelöt löytyivät ensimmäisestä kaupasta. Onnekseni siksi, että vähän niinkuin kärsin suht pahasta syysflunssasta ja loppuviikonloppu menikin sitten lähinnä tyttöjenleffoja peiton alla tuijottaen. Niin ja tätä ihanaista raakakakkua syöpötellen – pistin nimittäin systerin raakakakkukouluun ja huutelin ohjeita vartiopaikaltani. Kuten kuvistakin näkyy, oli lopputulos syksyisen kaunis ja uskokaa pois – ihan törkeän hyvää! Ja melko varmasti monta kertaa parempi vaihtoehto flunssaisen ihmisen makeanhimoon kuin...

KAKS MUMMOO MENI PUOLUKKAAN

Sain ämpärillisen puolukkaa äidiltä ja hyvän tekosyyn käskeä Jaakkoa kantamaan varastossa tyhjänpanttina lojuneen pienen arkkupakastimen takaisin keittiön nurkkaan hyrräämään. Toiveissa on täyttää se ensi viikonloppuna mökkimetsän antimilla, toivottavasti säät ovat suosiollisia. Suurimman osan puolukoista pakastin sellaisenaan, mutta parista litrasta keitin mehua Isoäidin reseptillä -blogin ohjeen mukaan. Homma hoitui näppärästi ilman mehumaijaa ja mikä parasta – ilman sokeria. Mehusta tulee ihanan hapanta, mutta voit toki lisätä sokeria niin halutessasi. Lantraa valmista mehua vedellä oman maun mukaan. SOKERITON PUOLUKKAMEHU n. 1 litra...

SUNNUNTAIN SULOISIN SMOOTHIE

  Sunnuntaissa on aina jotain taianomaista: saa nukkua pitkään (kunhan on ensin seitsemältä noussut ruokkimaan naaman päällä tassutelleen kissan), keittää kahvia ja valmistaa aamupalaa kaikessa rauhassa  ja hengailla pyjamassa vaikka koko päivän. Sunnuntaiaamujen smoothiekin on yleensä astetta herkumpi eikä välttämättä lainkaan vihreä. Puolukoiden ja kaakaonibsien yhdistämiseen sain vinkin työkaveriltani ja tuloksena on ihan mahtava herkullinen ja silti terveellinen juoma. Puolukkahan on kotimainen superfood – yyberterveellinen E-vitamiinipakkaus, joka tutkimusten mukaan voi ehkäistä lihavuutta ja diabetestä. Erityisesti runsasrasvaista ruokaa syövien (hep!) kannattaa...