HANNAN SOPPA GOES XMAS: TAATELIKAKKU

02/12/2016


2. LUUKKU / VIERASPOSTAUS A LA TISKIVUOREN EMÄNTÄ

Olen Heidi, Tiskivuoren Emäntä -blogista. Hanna on yksi parhaista (ruoka)kavereistani sekä asioista mitä bloggaaminen on elämääni tuonut. Olen erityisen otettu, että pääsin vierailemaan hänen joulukalenterissaan vieraskynäbloggaajana. Kalenterin toisesta luukusta paljastuu klassinen, mutta sitäkin herkullisempi jouluherkku.

Omasta blogistani löytyy tänä vuonna tiivistetty malli joulukalenterista adventtikalenterin muodossa. Seuraava jouluinen resepti on luettavissa Tiskivuorella taas tämän viikon sunnuntaina.

idtaatelikakku / Hannan soppa

Lapsuudenperheessämme on perinteisesti herkuteltu jälkiruokapöydässä aina juustovalikoimalla sekä hedelmillä. Lapsena en osannut juurikaan kaivata makeita jälkiruokia, sillä makeanhimo täyttyi oikein hyvin suklaakonvehteja suuhun lapaten. Makean ystävänä olen aikuisiällä alkanut kokeilemaan erilaisia jouluisia klassikkojälkiruokia. Tällä kertaa vuorossa oli perinteinen taatelikakku, joka valmistuu nopeasti ja säilyy hyvänä päiväkausia. Pientä twistiä kakkuun tuo tumma suklaa sekä kirpeät puolukat. Taatelikakku on koostumukseltaan ihanan pehmeä, kostea ja täyteläinen. Täydellinen kahvipöydän tarjottava, jonka voi antaa myös lahjaksi!

Ihanaa joulun odotusta ja herkullisia hetkiä Hannan joulukalenterin parissa!

´
Taatelikakku / Hannan soppa

TAATELIKAKKU

*

250g puristettuja taateleita

2 dl glögiä
1 dl sokeria
200g voita
2 kananmunaa
200g ranskankermaa
1 tl ruokasoodaa
4 dl vehnäjauhoja

Vuoan jauhottamiseen:

voita
korppujauhoja

Koristeeksi:
145g tummaa suklaata

1 rkl pakastepuolukoita

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Lämmitä glögi kattilassa. Lisää joukkoon taatelit. Anna kiehua noin viiden minuutin ajan, tai kunnes taatelit soseutuvat. Lisää joukkoon sokeri ja kuutioitu voi. Sekoita massa taiseksi ja riko joukkoon kananmunat. Lisää seuraavaksi kermaviili, ruokasooda sekä vehnäjauhot ja sekoita massaa kertaalleen. Voitele kakkuvuoka huolellisesti ja jauhota korppujauhoilla. Kaada taikinamassa vuokaan ja kypsennä sitä uunissa noin tunnin ajan.

Anna kakun jäähtyä rauhassa ennen kumoamista tarjoiluastialle. Viimeistele kakku valuttamalla sen päälle sulatettua suklaata. Ripottele pinnalle vielä pakastepuolukoita.

Vinkki! Kakkutaikinaan voi halutessaan lorauttaa valmistuksen loppuvaiheessa tujauksen konjakkia.

By Hanna

food blogging city hipster gone twin mom.