Säilytetään nauris

14/02/2011

Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma, Sre, heitti haasteen 24:lle palkitsemalleen kuukauden ruokablogille: ”Minkä asian (raaka-aine, tapa, piirre) suomalaisesta ruokakulttuurista tahtoisit siirtyvän/vahvistuvan jälkipolville ja mikä on oma keinosi sitä vahvistaa/siirtää?”

Erittäin hienoja vastauksia haasteeseen löytyy jo monista blogeista, käykää lukemassa Omenamintun, Uneliaan Kokin, Pastanjauhajien ja Sillä sipulin postaukset.

Minun vastaukseni on nauris. Nauris on upea, ikivanha juures, jota aikoinaan käytettiin yhtä paljon, kuin nykyään käytämme perunaa. Nykyään se on kotikäytössä harmittavasti lähes unohtunut. Nauris yhdessä lantun kanssa ovat kuitenkin valikoituneet vuoden kasviksiksi 2011, joten toivottavasti niiden käyttö ja arvostus kasvavat vuoden aikana.

Nauris on terveellinen ja myös karppaajille sopiva (hiilihydraatteja 4.2g/100g) juures. Perunaan verrattuna se sisältää vähemmän kaloreita ja enemmän esimerkiksi A- ja C-vitamiineja sekä kalsiumia (lähde: fineli).

Nauriista puhuttaessa pitää muistaa maatiaisversio kaskinauris. Kansallinen kasvigeenivaraohjelma määrittelee maatiaisen sellaiseksi hyötykasvin kannaksi tai lajikkeeksi, joka on ollut viljelyssä jo ennen tieteellistä kasvinjalostusta. Muita maatiaiskasveja ovat esimerkiksi Lapin puikulaperuna ja lipstikka.

Käytetään siis naurista enemmän ruoanlaitossa ja opetetaan lapsetkin syömään tätä herkkua niin raakana suoraan pellosta kuin erilaisissa ruoissakin. Työssäni kokkina haluaisin käyttää naurista entistä monipuolisemmin ja luoda asiakkaille niin uusia kuin perinteisiäkin makuelämyksiä.

Tällä kertaa valmistin nauriista lämpimän lisukkeen Uuden mustan tyyliin. Vuoka sopii tarjottavaksi esimerkiksi minkä tahansa ruoan kanssa, jonka kanssa kuvittelisit tarjoavasi valkosipulikermaperunoita, mutta lupaan, että tämä on kaksinverroin maukkaampaa!

CR092960

Naurisvuoka
n. 3:lle lisukkeeksi
500 g nauriita
2 valkosipulin kynttä
1-2 tl kuivattua salviaa
1 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
1 dl kuohukermaa
pinjansiemeniä (tai kurpitsansiemeniä)
(hunajaa tai siirappia)

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.
Pese nauriit, mutta älä kuori. Leikkaa nauriit ohuiksi siivuiksi. Sekoita suurehkossa kulhossa hienonnetut valkosipulit, salvia ja öljy. Kippaa naurissiivut joukkoon ja sekoittele niin, että kaikkiin on tarttunut mausteita.
Lado viipaleet lomittain uunivuokaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Paista uunissa vajaa puoli tuntia.
Kaada kerma viipaleiden päälle ja jatka uunittamista vielä toiset puoli tuntia, tai kunnes viipaleet ovat rapsakan kypsiä. Ripottele pinnalle siemeniä paistamisen loppuvaiheessa (5-10 min). Jos haluat, voit viimeistellä vuoan hunajalla tai siirapilla.
Tarjoile lisukkeena tai miksei kasvisruokanakin mieluisan lisukkeen kera.

CR092970

By Hanna

food blogging city hipster gone twin mom.