Parsaa intialaisittain

09/05/2011

Parsakausi on parhaillaan, mikä onkin ollut nähtävillä varsin monessa blogissakin. Itsekin olen jo roudannut kaupasta kotiin nipun jos toisenkin, tuore vihreä parsa on vaan Niin Hyvää.

Perinteisestä kaavasta poiketen valmistin parsaa myös Jokapäiväistä Leipää -blogin tapaan hieman eksoottisemmin. Tulos oli vallan onnistunut lounassalaatti, mutta sopisi varmasti nautittavaksi riisinkin kera tai vaikkapa lisukkeena jollekin intialaiselle ruoalle.

Parsaa_intialaisittain

Parsaa Talasani -salaatti
1:lle
½ nippua tuoretta vihreää parsaa
1 tl oliiviöljyä
ripaus kokonaisia juustokuminan siemeniä
ripaus kurkumaa
½ valkosipulin kynsi hienonnettuna
tilkka vettä
suolaa, mustapippuria
kourallinen suolapähkinöitä
tuoretta pinaattia

Poista parsoista kova päätyosa ja kuori ne. Pilko parsat noin 4 cm:n palasiksi.
Kuumenna öljy pannussa ja freesaa siinä tovi juustokuminan siemeniä ja kurkumaa. Lisää sitten valkosipuli ja parsan palat ja sekoittele niin, että mausteet tarttuvat parsoihin tasaisesti. Lorauta pannuun ihan tilkkanen vettä ja anna hautua kannen alla parin minuutin ajan. Parsan tulisi olla napakan kypsää. Mausta suolalla.
Kasaa lautaselle reilusti tuoretta (luomu)pinaattia, kaada kuumat parsapalat päälle ja ripottele pinnalle rouhittuja suolapähkinöitä. Nauti heti.

By Hanna

food blogging city hipster gone twin mom.