Kantarellikeitto

14/09/2009

..Ei ole syysflunssa jonka kourissa nyt pyöriskelen sängyn pohjalla kun pitäisi kirjoittaa näppäimet sauhuten huomista englannin esitelmää. Ei vaan ajatus kulje ei. Onneksi ystäväiseni asteli apuun ja toi minulle kaupasta nuudelia, suklaata ja taikajuoma-aineksia. Niiden tehoamista odotellessa onkin hyvä kertoa toissaviikkoisista rapujuhlistamme, niin kevyeen ajatustyöhön sentään kykenen. Ja ne rapujuhlat, ne on sitä parasta syksyssä kynttilöiden polttamisen ja sienestyksen lisäksi.

Sienet kuuluvat mielestäni rapujuhliin yhtälailla kuin paahtoleipä ja tillisnapsi, joka tällä kertaa korvattiin vodkapaukulla ja tillillä leivän päällä. Ajatus tillinvarsista vodkapullossa kun ei hurmannut ystäviäni. Myöskään ehdotukseni uppomunasta ja pekonista ja kanttarellimuhennoksesta ei kelvannut, joten alkuruoaksi keittelimme perinteisen, mutta aina niin herkullisen kantarellikeiton.  Jälkiruoaksi nautimme venäläiset kahvit, josta ei kyllä enää siinä vaiheessa ja pimeydessä tullut kuvia napattua.

P9040268

Kantarellikeitto

4:lle

1 l kantarelleja

1 rkl voita

1 sipuli

2 valkosipulin kynttä

1 rkl vehnäjauhoja

tuoretta timjamia

5 dl kanalientä (tai kasvis-)

4 dl kermaa

suolaa

valkopippuria

Puhdista ja pilko kantarellit. Hienonna sipuli ja valkosipulin kynnet. Laita kantarellit kattilaan ja hauduta ilman rasvaa kunnes nestettä alkaa irtoamaan. Lisää voi ja sipulit ja freesaa muutamia minuutteja. Lisää hienonnettu timjami ja vehnäjauho. Lisää kanaliemi ja anna kiehua puolisen tuntia. Lisää kerma ja kiehauta. Mausta suolalla ja pippurilla.

P9040256

Rapujen kanssa tarjolla oli siis paahtoleipää, tuorejuustoa, tilliä ja sitruunaa.

~

Russian Coffee

(Nettibaari)

1 annos

4 cl vodkaa

kuumaa kahvia

2 tl fariinisokeria

kevyesti vatkattua kermaa

Mittaa kupin pohjalle vodka ja sokeri, kaada kahvia päälle ja sekoita. Kaada pinnalle kevyesti vatkattu kuohukerma ja tarjoile heti.

By Hanna

food blogging city hipster gone twin mom.