PALKINTODINNERI GAIJINISSA

13/04/2014

Kävipä niin, että voitin viime vuoden lopulla järjestetyn Jalotofun ja Sugarin järjestämän reseptiskaban raakarosollillani ja palkinnoksi nappasin maistelumenun juomineen kahdelle hengelle Gaijinissa sekä hieman viinikaapin täytettä Ekowinelta (ehkä mahtavin blogikisapalkinto – kiitos vielä järjestävälle taholle!). Vihdoin muutama viikko sitten saimme varattua pöydän ja tallustelimme kumpikin Jaakon kanssa ekaa kertaa tuohon Björckin ja Wikbergin ylistettyyn ravintolaan.

Gaijin / Hannan soppa

Aloitimme illan raikkailla drinkeillä, joissa maistui gini ja kurkku. Illan menu vaikutti lupaavalta – tosin possua oli luvassa kolme kertaa, mikä ei toki meitä suurina porsaanlihan ystävinä haitannut lainkaan. Jotakuta moinen saattaisi vähän harmittaa.

Mussel & Lemon jam, Gaijin / Hannan soppa

 

Gaijin / Hannan soppa

 

Gaijin / Hannan soppa

 

Gaijin / Hannan soppa

Vihersimpukka oli taattua Tomi Björck -laatua, johon on päässyt tutustumaan kahtena kesänä Taste of Helsingissä. Pork bun inspiroi meitä kokkaamaan höyrypullia myös kotona. Päivän sashimi oli herkullinen ja tuore kokonaisuus, ankanmaksa-ankeriasnigiri maapähkinällä ja teriyakiriisillä ihastutti. Parin ensimmäisen ruokalajin kanssa nautimme mainiota sakea, jonka jälkeen lasimme täytettiin loistavasti aasialaisiin makuihin sopivalla Rippon Sauvignon Blancilla.

Gaijin / Hannan soppa

 

Gaijin / Hannan soppa

 

Gaijin / Hannan soppa

 

Gaijin / Hannan soppa

Menun heikoin lenkki oli misomarinoitu taimen mustajuuren ja retikan kanssa – tunkkaisen sekamelskan alta ei enää kalan omaa makua erottanut lainkaan. Sen sijaan soija-mirin -karamellisoidut porsaan ribsit käänsivät suunnan taas ylöspäin – yhdet parhaista koskaan nauttimistani ribseistä! Mustariisietikkadressingillä aateloidut kampasimpukat maistuivat myös, puhumattakaan Gaijin tonkatsusta, eli rapeasta possusta jota tungettiin salaatinlehtikääröihin japanilaisen riisin, pikkelöityjen vihannesten ja kimchin kera. Nam! Brazin (B)Old Vine Zinfandel kävi erityisen hyvin yksiin ribsien makumaailman kanssa.

Gaijin Mandarin / Hannan soppa

 

Hattori Hanso

Jälkkäriksi tarjoiltiin mandariinisorbettia vanilja-yuzu cremellä, paahdetuilla hasselpähkinöillä ja pähkinäpralinella. Ihan ok – ei mikään taivaita avannut päätös aterialle kuitenkaan. Onneksi kahvien sijaan tilaamamme espressopohjainen Hattori Hanso -drinkki kruunasi illallisen.

Ilman lahjakorttia tämä lysti olisi maksanut lähes 300 euroa, nyt maksoimme omasta pussistamme vain alku- ja jälkkäridrinkit. Vaikka hyvästä ruoasta ja mainiosta palvelusta maksankin mielelläni, tuntuu Gaijin silti hieman ylihinnoitellulta. Seuraavaksi ”björckilöistä” täytynee testata upouusi Bronda, josta olen kuullut lähestulkoon pelkkää hyvää.

 ***

GAIJIN, Bulevardi 6, Helsinki

tsekkaa myös:

By Hanna

food blogging city hipster gone twin mom.