PAISTETTU KUKKAKAALIRIISI & RED CURRY KANTARELLIT

29/08/2017

paistettu kukkakaaliriisi / Hannan soppa

#Kukkakaalitalkoot oli aivan mieletön menestys! Kyllä somen voima on valtava – kukkakaalin myynti kasvoi viime viikolla Helsingin Sanomien mukaan jopa 190%. Seuraavana pitääkin sitten pelastaa kesäkurpitsa, joten pitäkäähän silmät auki #kesäkurpitsatalkoot-häshtägin varalta! Kaikenkaikkiaan meidän pitäisi syödä enemmän kaikkia vihanneksia, joten ihan mahtavaa, että tällaiset kamppikset saavat vähän vipinää kauppojen hevi-osastoille.

Mutta vielä ainakin yksi kukkakaaliresepti tähän väliin. Tutustuin kukkakaaliriisiin jo rapeat kymmenen vuotta sitten karppausbuumin ollessa kovimmillaan. Kukkakaaliriisi on siis kukkaakaalimurua, joka näyttää niin erehdyttävästi riisiltä, että sillä pystyy huijaamaan myös nirsohkoja kaksivuotiaita. Olen tarjonnut sitä sekä sellaisenaan, että oikean riisin joukkoon sekoitettuna ja uppoaa kuin väärä raha. Vanhemmuuden tähtihetkiä kuulkaa!

Yksi meidän jengin lempiruokia on paistettu riisi ja nyt keksin tehdä sen kukkakaaliriisistä kukkakaalitalkoiden hengessä. Paistettu kukkakaaliriisi onnistui mainiosti ja sen kruunasi vastapoimitut kantarellit, jotka paistoin punaisen currytahnan kanssa. Resepti ehtii hyvin vielä mukaan elokuun hyvän mielen ruokahaasteeseen, joka löytyy meidän Hyvän mielen ruokaryhmästä Facebookista. Tervetuloa sinne kaikki ruokaintoilijat!

Vegaaninen versio paistetusta kukkakaaliriisistä syntyy korvaamalla kananmuna pehmeällä tofulla tai jättämällä sen vaan pois. Tässä voisi toimia myös uutuus kananmunakorvike VEGG, mutta itselläni ei ole siitä vielä mitään käyttökokemuksia. Sekaan voi heittää hyvin muitakin vihanneksia ja yrttejä oman maun mukaan.

PS. Lisää kukkakaalireseptejä löytyy kukkakaali-tägin alta!

paistettu kukkakaaliriisi / Hannan soppa

paistettu kukkakaaliriisi / Hannan soppa
Tulosta

PAISTETTU KUKKAKAALIRIISI & RED CURRY KANTARELLIT

Paistettu kukkaaliriisi on riisitön versio aasialaisesta klassikkoruoasta. Annoksen kruunaa punaisella currytahnalla maustetut kantarellit.

Monelle? 4
Reseptin laatija Hanna Hurtta

Raaka-aineet

  • 1 annos kukkakaaliriisiä
  • 1-2 kesäsipulia varsineen (tai 1 pieni sipuli ja muutama kevätsipuli)
  • 1-2 porkkanaa
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 rkl seesamiöljyä
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl maissia
  • 3 rkl soijakastiketta
  • 1 punainen chili
  • tuoretta korianteria

red curry kantarellit

  • 1 l tuoreita kantarelleja
  • 1 rkl kookosöljyä
  • 1 rkl punaista currytahnaa
  • ripaus suolaa

Valmistusohjeet

  1. Valmista kukkakaaliriisi ohjeen mukaan. Hienonna kesäsipuli ja varret, kuori ja kuutioi porkkanat ja hienonna kuoritut valkosipulinkynnet. 

  2. Kuumenna isolla pannulla 1 rkl seesamiöljyä. Vatkaa kananmunien rakenne rikki ja kaada ne pannulle. Paista sekoitellen, kunnes muna hyytyy. Siirrä pois pannulta odottamaan. Lisää pannulle loput öljystä ja paista sipulin valkoisia osia ja porkkanakuutioita muutaman minuutin ajan miedolla lämmöllä. Lisää valkosipuli ja paista vielä hetki. 

  3. Lisää kukkakaaliriisi pannulle ja paista sekoitellen, kunnes kukkakaaliriisi kuumenee. Lisää pannulle kananmunat ja maissi. Paista vielä pari minuuttia. Mausta soijakastikkeella, hienonnetulla tuoreella chilillä, sipulin varsilla ja korianterilla. 

red curry kantarellit

  1. Putsaa kantarellit sudilla, ei vedellä. Revi isommat sienet pienemmiksi paloiksi, pienet voi käyttää kokonaisina.

  2. Kuumenna kookosöljy pannulla ja paista kantarelleja muutama minuutti. Lisää punainen currytahna ja paista sekoitellen, kunnes kantarellit ovat yltäpäältä currytahnassa. Mausta ripauksella suolaa ja tarjoile paistetun kukkakaaliriisin kanssa.

Huom!

  • red curry kantarellit sopivat hyvin myös nuudelikeittoihin 
  • käytä vegaaniseen versioon kananmunan sijaan pehmeää tofua
kukkakaaliriisi / Hannan soppa
Tulosta

KUKKAKAALIRIISI

Monelle? 4

Raaka-aineet

  • 1 keskikokoinen kukkakaali
  • ½ dl vettä
  • suolaa

Valmistusohjeet

  1. Tee kukkakaalista murua tehosekoittimessa tai raastamalla. Blenderissä onnistuu myös, kunhan ajaa pienen määrän kukkakaalia kerrallaan.

  2. Laita kukkakaaliriisi ja vesi paistinpannulle ja paista, kunnes kaikki vesi on haihtunut. Mausta suolalla ja tarjoile tai anna jäähtyä ja käytä sitten paistettuun kukkakaaliriisiin.

♥ seuraa Hannan soppaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

By Hanna

food blogging city hipster gone twin mom.