LUE LISÄÄ

hornets part III

Näiden kanan siipien kanssa nautittiin perus-kotimajoa, tomaatti-sipulisalaattia, kurkkua ja tomaattia :)

surf’n’turf

Tämä on koulussa tehty klassinen ruoka-annos, jossa yhdistetään maan ja meren eläviä: härän pihvi ja hummeria. Pihvin päällä on persiljavoita ja alla on grillattuja kasviksia (kesäkurpitsaa, munakoisoa ja paprikaa). Hummerin puolikas on kuorrutettu bearnaise-kastikkeella. Kuulostaa hurjalle mutta maistuu herrrkulliselle....

jamien pizzapohja

Eilen nollasimme koulukavereiden kanssa rankkaa työharjoitteluviikkoa singstarin, pizzan ja muutaman siiderin voimin. Keittokomerosta sain idean kasvispizzaan ja italialaiseen papusalaattiin, joka kuitenkin meni mönkään lauleskellessamme niin kauan että pavut kiehuivat muussiksi :D Toinen pizza oli metukkapizza, ja pakko myöntää näin tammikuussa, kun me kaikki naiset laihdutamme, että kyllä se rasvaisempi versio oli parempaa. Pohjan teen pizzaan yleensä Jamie Oliverin ekasta kirjasta löytyvän perusleipätaikina-ohjeen mukaan. Nytkin taikinaa tuli niin paljon, että leivon siitä tänään patonkeja. Näin syntyy taikina (tämä ei ole suoraan...

makea päätös

Tämä torttu on tehty koulussa. Jäätelö ei ole minun tekemääni, mutta resepti löytyy siihenkin :)   Suklaatorttu (kirjasta Le Cordon Bleu: Tortut ja leivonnaiset) Pohjaksi murotaikinaa 150 g tummaa suklaata 150 g suolatonta voita paloina 4 munaa 200 g hienoa sokeria 75 g vehnäjauhoja pinnalle tomusokeria tai kaakaojauhetta Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kauli taikina ohueksi levyksi ja painele se matalaan, voideltuun, halkaisijaltaan 26 cm vuokaan. Esipaista pohjaa 10 min (Laita pohjan päälle rypistetty ja avattu leivinpaperi ja kuivattuja herneitä niin...

leipääleipää

Tässä nyt sitten pizzataikinan jäämistä tehdyt leivät. Valmistin ne niin, että kaulin taikinaa vähän, levitin toiselle valkosipuli-tuorejuustoa ja toiselle ruohosipuli-tuorejuustoa ja rullasin kiinni. Kohoamisen jälkeen tein viillot ja ripottelin ruohosipuliversion päälle kuivattuja yrttejä. Maistuu ihan leivälle ;) Tässä ollaan uuniin matkalla: Ja tässä sitten pötkötellään kypsinä:...

joulusuklaan hyötykäyttö

Kirsi oli keittiössään tehnyt suklaamuffinseja konvehdeista. Meilläkin kummitteli yksi avaamaton konvehtirasia kaapissa, joten päätin tehdä samanlaisia tänään reissusta palaavalle avomiehelleni :)     Konvehtimuffinsit  2 kananmunaa 1½ dl sokeria 1 dl maitoa 50 g voita sulatettuna 4 dl vehnäjauhoja 1½ tl leivinjauhetta 150 g suklaakonvehteja pieninä palasina Vaahdota munat ja sokeri. Lisää maito ja voi. Sekoita jauhot keskenään ja siivilöi taikinaan. Lisää suklaamuruset ja sekoita tasaiseksi. Jaa 12 muffinssivuokaan. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia....

chicken burritos

Iltapalaksi tehtiin burritoksia, yleensä tortillat tulee syötyä ihan vain tortilloina niin tällaiset viritelmät on hauskaa vaihtelua. Kanasoossiin tuli sipulia, valkosipulia, broilerin fileesuikaleita, pakastevihanneksia, tomaattia, kermaa, salsaa, suolaa ja pippuria. Lisäksi burritoihin laitoimme maissia, fetajuustoa, juustosalsaa ja päälle mozzarellaraastetta. Sikahyvää :)  ...

sittiskana

En hirveästi pidä broilerin koivista, mutta tämä resepti vei sydämeni. Tässä nahka paahtuu ihanan rapeaksi ja makukin on kohdillaan. Resepti on Krisun käsialaa, ja se löytyy karppaus.infon reseptiarkistosta.Lisänä tässä annoksessa on uunijuureksia (porkkana, sipuli, spagettikurpitsa), majoneesia ja salaattia. Osallistun tällä ruokalajilla Tammikuun ruokahaasteeseen :)...

porkkanacrostinit

Löysin Keittokomerosta tämän upean reseptin, josta kiitos alunperin kuuluu Pastanjauhajille. Resepti lähti heti kokeiluun, partaäijän suurkuluttaja kun olen. Avomies oli alkuun suhteellisen epäileväinen porkkanan ja jogurtin yhdistelmästä leivän päällä, mutta kuten tapana on, tykkäsi kuitenkin ;) Porkkanalevite (hannan versio)2 porkkanaa raastettunavoita ja oliiviöljyä kuullotukseen1 murskattu valkosipulin kynsi (koskahan olen viimeksi käyttänyt murskainta :D )muutama kunnon lusikallinen turkkilaista jogurttia eli partaäijäämaun mukaan tuoretta basilikaatirskahdus sitruunan puolikkaastasuolaa ja pippuria myllystä Kuullota porkkanaraastetta kunnes pehmennyt sopivasti. Lisää muut aineet ja sekoita. Anna jäähtyä...

kinkkua parmasta

Avomieheni isä lahjoitti meille kimpaleen Parman kinkkua ja puuhailin siitä vähän alkuruokaa pahimman nälän taltutukseen. Pitää hakea kaupasta verkkomelonia, on uskomatonta miten hyvin parmalainen sopii sen kanssa! Tuota kinkkua pitäisin kyllä aina jääkaapissa, jos vain olisi varaa :D Ohuiden kinkkuviipaleiden päällä oliiviöljyä, sitruunamehua, suolaa, mustapippuria ja parmesanlastuja....

saalisalaatti

Yleisön pyynnöstä esitän: saalisalaatti! Tämä herkullinen kaalisalaatti sai uuden nimensä onnettoman kirjoitusvihreen johdosta :D Resepti löytyy karppaus.infon resepteistä, mutta kopioidaan se tännekin. Tuolla reseptiarkistossa salaatista on parempikin valokuva, kiitos vain Krisulle siitä :) Marinoitu kaalifetasalaatti, tuttavallisemmin Saalisalaatti Puolikas kaali 1 tl suolaa 0,5 tl rouhittua valkopippuria 1 rkl etikkaa 250 g fetajuustoa 1 dl oliiveja 1 paprika 0,5 ruukkua oreganoa (tai timjamia) 0,5 dl oliiviöljyä (tai enemmänkin, maun mukaan) Leikkaa kaalista ohuita suiroja (perunankuorimaveitsellä tai juustohöylällä). Mausta suolalla, pippurilla ja...

puolukkainen partaäijä

Turkkilainen jogurtti on parasta kermalirauksen ja pakastepuolukoiden kanssa. Toki myös mustikat ja vadelmat menevät, mutta puolukat saavat partaäijän maistumaan ihan jäätelölle :) Sekaan heitän joskus myös kaikenmaailman pähkinärouheita ja siemeniä, niitä terveyspommeja kun tulee syötyä aivan liian vähän!...

juliuksen broileri

Salaatit ovat ehkä yksi parhaimpia keksintöjä ikinä. Ja parhaimpia salaatteja ikinä on ehdottomasti Caesar! Voimakkaan makuista, täydellistä karppiruokaa ilman krutonkeja. Toki krutongit kuuluvat autenttiseen versioon, mutta älä jooko osta niitä kaupan noppia vaan tee itse :) Kastikkeeseen ohjeita on netti pullollaan, itse teen aina suunnilleen näin: Sauvasekoittimen kulhon pohjalle:2 keltuaista2 dl parmesania raastettuna (ei missään nimessä sitä kauheaa kaupan valmisraastetta!)2-4 valkosipulin kynttä2-4 anjovisfileetä2 tl valkoviinietikkaa1 tl dijon-sinappia1 rkl kapriksiasuolaa, mustapippuriaSitten päälle rypsiöljyä 2,5-3 dl, bamiksi kulhon pohjalle ja surrur nostetaan...

makkarajoutsenet

Opettajallamme oli naurussa pitelemistä, kun väänsimme työparini kanssa koulussa tuulihattujoutsenista suolaisen version, ja vieläpä Ruotsin tuliais-falukorvista :D Mutta uskokaa tai älkää, nämä maistuivat oikeasti ihan hauskoille. Ja makkaramousse oli tosi hyvää, pimpattua perus-suomiruokaa parhaimmillaan ;)   Makkaramousse  15 cm pala lenkkimakkaraa kuorittuna (HK:n sininen on ehkä lauantaisaunamaisin vaihtoehto) 1 dl kuohukermaa 1 dl smetanaa suolaa, pippuria, sinappia, ketsuppia Jauha makkara tehosekoittimessa mössöksi. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi, samoin smetana. Yhdistä aineet keskenään ja anna tekeytyä jääkaapissa tarjoiluun saakka. Tuulihattujoutseniin ohje löytyy...

kanateriyakisalaatti

Broisku teriyaki-marinadissa on himoittavan hyvää. Vaatii vähän erikoisempia aineksia, mutta vinkkivinkkisenä kerrottakoon, että Hämeentien Vii Voanissa kannattaa käydä näitä aineita etsimässä ja muutenkin kauppaan tutustumassa, siellä vierähtää tällaisella kaupassakäyntifanaatikolla helposti tuntikin :)   Kanaa teriyaki 400 g maustamatonta broileria (fileet parhaimpia, mutta suikaleetkin käy) ½ dl sakea (alkosta) ½ dl riisiviinietikkaa (tai miriniä) ½ dl soijakastiketta 2 rkl ruokosokeria 3 kpl valkosipulin kynsiä hienonnettuna peukalonpään kokoinen pala inkivääriä raastettuna chiliä hienonnettuna (maun mukaan, tulisuudesta riippuen) Sekoita marinadin ainekset keskenään ja...

posson uunipaistia ja lanskiksia

Tässäpä halpaa ja herkullista lauantai-illan herkkuruokaa. Uunipaistiin olen tehnyt pintaan viiltoja, ja hieronut ympäri paistin suolaa, mustapippuria, kuivattua timjamia ja rosmariinia. Uunissa parissa sadassa asteessa kypsäksi. Lantturanskiksiin ohje löytyy Karppaus.infosta. Paljon maukkaampia kuin perunaserkkunsa ;) Majoneesi on maustettu kokojyväsinapilla....

vihreää ja keltaista

Kotijäätelökoneen käyttö on jäänyt hieman vähiin viime aikoina, sillä avomieheni sulatti osan koneesta ennen joulua liedellä :D Tämä sorbetti on tehty koulussa, maku on todella raikas ja miellyttävä. Ananas on sokeroitu Jamie Oliverin ohjeella (kirjasta Alastoman kokin onnenpäivät), ja on tosi tärkeää että käytät Kypsää ananasta, muuten tämä ihanuus ei maistu miltään. Minttusorbetti (kirjasta Jäätelö – täydellinen nautinto)  225 g sokeria 3 dl vettä 60 g tuoretta minttua 3-4 sitruunaa Lämmitä vettä ja sokeria paksupohjaisessa kattilassa varovasti, kunnes sokeri sulaa....

lohikin on kala

Cittarissa oli kirjolohi tarjouksessa, 3.99e/kg. Vanhassa kämpässä ei kokonaista lohta mahtunut renssaamaan, mutta nyt ostettiin pitkästä aikaa kun vihdoin on tilaakin tapella mokoman vonkaleen kanssa :)   Tänään syötiin ranskankermassa haudutettuja lohiperhosia paistettujen valkosipuliperunoiden ja artisokka”peston” kanssa. Ranskankerma juoksettui, kun puristin sitruunamehun sekaan turhan aikaisin mutta ei se makuun vaikuttanut :)  ...

artisokka”pesto”

En muista mistä olen tämän reseptin alunperin bongannut, mutta reseptivihkosessani se on kummitellut jo ties kuinka kauan odottaen toteutustaan. Lidlissä on edullisia artisokan sydämiä säilyketölkissä, sopivat muuten loistavasti myös tomaatti-mozzarellasalaatin sekaan ;) Artisokkapesto1 tlk artisokan sydämiä (390g)½ dl oliiviöljyäpuolikkaan sitruunan kuori ja mehuvajaa dl parmesanraastettakourallinen tuoretta persiljaasuolaa ja mustapippuria Valuta artisokat. Laita aineet kulhoon ja soseuta sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Anna maustua jonkun aikaa jääkaapissa. Sopii ainakin testatusti lohen kera, mutta voitaneen käyttää tavallisen peston tapaan....

suppilofocaccia

Löysin Lettupannusta tämän ihanan ohjeen, joka lähti samantien kokeiluun. Pakkasessa oli äidin lahjoittamia suppiksia, jotka otin eilen illalla jääkaappiin sulamaan. Avomies älähti huomatessaan minun paistavan sieniä leivän päälle, mutta lopputuomio oli ”parasta leipää ikinä”. Niinpä niin :) Suppilovahverofocaccia niin kuin minä sen tein  Taikina: 2,5 dl kädenlämpöistä vettä ½ dl oliiviöljyä 1 tl suolaa 10 g tuorehiivaa 6 dl vehnäjauhoja Päälle: Pakastepussukallinen suppilovahveroita 1 punasipuli Muutama varsi tuoretta persiljaa Sekoita veteen hiiva, öljy ja suola. Alusta kiinteä taikina pikkuhiljaa jauhoja...

soppaa suitsujuustista

Tähän reseptiin törmäsin eilen Uneliaan kokin blogissa, ja pakkohan sitä oli heti kokeilla kun jääkaapissakin nökötti vielä Tallinnan tuliais-suitsujuusti. Keitosta tuli meidän makuumme liian laihaa, mutta tiedämmepä ensi kerralla tuplata sipuleiden määrän. Kannattaisi ehkä myös suurustaa hieman vehnäjauhoilla ennen liemen lisäystä…   Valkosipulisavujuustokeitto kuten minä sen tein  1 kokonainen valkosipuli hienonnettuna 2 sipulia hienonnettuna 2 rkl öljyä freesaamiseen 1 l vettä 1 kanaliemikuutio 1 tl kuivattua timjamia valkopippuria myllystä loraus kermaa reilu 100 g savujuustoa (ruskea kuori poistettuna) kourallinen tuoretta...