Oon mä juonut pastista Pastiksessa

04/06/2013

kuva(100)

Kävimme testaamassa Kulinaarimurusen kanssa vastikään melkein naapuriini avattua Pastista aikana ennen Barcelonaa, silloin kun oli vielä hirvittävän kylmä ja kesä tuntui vain kaukaiselta haaveelta. Vaikka ravintolavierailusta on kulunut jo siis tovi, aion kuitenkin jakaa sen teidän kanssanne tässä ja nyt. Pastiksen ruokalistakaan ei ole ehtinyt vielä vaihtua, eli ei hätiä mitiä!

Aperitiivina toimi lasilliset pastista, tottahan toki. Talon leipä oli hirmuisen hyvää, samoin sen kanssa tarjoiltu tapenade. Alkuun valitsimme Roquefortilla kuorrutettuja Burgundin etanoita pastisvoissa. Diggasin. Pastis toimi ruokajuomana arvatenkin erihyvin.

Pääruoaksi otin talon makkaraa samppanjalla maustetun hapankaalin ja calvados-sinapin kera sekä tryffeliranskalaisia. Makkarasta ei ole pahaa sanottavaa, mutta ranskanperunoista puolet oli raakoja, puolet lötköjä ja tryffelin makua sai kyllä etsimällä etsiä. Hapankaalin maustaminen samppanjalla kuulostaa toki aika ranskalaiselta, muttei sillä makuun juurikaan ollut vaikutusta. Hienoinen annoskateus kyllä vaivasi Jaanan kuvepaistia katsellessa.

Jälkkärilistalta ei mikään erityisesti kolahtanut, joten tyydyin hörppimään espressoa. Ja hyvä niin, sillä Jaanan tilaama Grand Marnierilla maustettu crème caramel ei tehnyt toveriini mitenkään lähtemätöntä vaikutusta liiassa viinaisuudessaan.

Pastis on mutkaton ja hauska bistro, joskin pöytiä pieneen saliin on tuupattu liiankin vieri viereen ja illan pimentyessä täpötäydessä ravintolassa asiakkaiden välissä ahtaasti sukkuloineilla tarjoilijoilla oli kädet niin täynnä hommia, että laskuja sai odotella melkoisen tovin. Lopulta lasku tuotiin sievässä peltirasiassa ja oli kohdallani alle viisikymppiä kahdesta ruokalajista, pastiksesta ja espressosta. Hinta-laatusuhde très bien!

Aion mennä Pastikseen toistekin ja antaa myös ranskalaisille uuden mahdollisuuden. Pöytävaraus on lähes pakollinen, vaikkakin baarin puolella on pari pöytää varattu sisäänkävelijöille vailla varausta.

Pastis
Pieni Roobertinkatu 2
Punavuori, Helsinki

tsekkaa myös:

By Hanna

food blogging city hipster gone twin mom.