ONE POT (JOULU)KINKKUPASTA

27/12/2017

one pot kinkkupasta / Hannan soppa

Toivottavasti siellä oli herkullinen joulu! Me saavuimme joulun vietosta eilen kotiin ja nyt ei kyllä enää perinteiset jouluruoat maistuisi millään. Rakastan laatikoita ja perinteistä sienisalaattia sun muita jouluruokia, mutta toisaalta osa niiden viehätystä lienee se, ettei niitä syödä ympäri vuoden. Aika monta jouluateriaa on kuitenkin tullut tänä vuonna nautittua, nyt voi taas hyvillä mielin siirtyä syömään muita ruokia. Jos siellä on sama tilanne, mutta kinkkua on kuitenkin vielä kimpale jäljellä, niin ei hätää – täällä Hannan sopassa on tänään ja huomenna tarjolla maukkaat joulukinkunhävitysreseptit. Ensimmäisenä vuorossa on yhden padan helppo kinkkupasta.

Yhden padan ruoat ovat tiskaamiskammoisen lemppareita. Tämä pasta syntyy heittämällä kaikki raaka-aineet kattilaan ja hauduttamalla hetki. One pot kinkkupasta on helppo valmistaa myös gluteenittomana ja maidottomana käyttämällä gluteenitonta pastaa ja kasvipohjaisia kermaa ja juustoa. Itse raastoin omaan annokseeni Jukolan Juustolta saamaani Aito Cheddaria, lapsille ripottelin Porlammin Vege Plus raastetta.

Muista myös viime vuonna julkaisemani herkullinen karamellipossu kinkunhävitystalkoissa.

one pot kinkkupasta / Hannan soppa

one pot kinkkupasta / Hannan soppa
Tulosta

ONE POT KINKKUPASTA

One pot kinkkupasta on ovela ja herkullinen tapa välttää joulukinkkuhävikkiä. Resepti toimii myös esim. palvikinkulla ja se on helposti muunneltavissa gluteenittomaksi ja maidottomaksi.

Monelle? 4
Reseptin laatija Hanna Hurtta

Raaka-aineet

  • 1 sipuli
  • 3 valkosipulinkynttä
  • n. 180 g pala joulukinkkua tai muuta kinkkua
  • 1 rkl öljyä
  • 2 tl kuivattuja yrttejä
  • pippuria ja chilihiutaleita
  • 7 dl liha- tai kanalientä
  • 2 ½ dl (kaura)kermaa
  • 450 g (gluteenitonta) pastaa
  • 2 dl pakasteherneitä
  • suolaa
  • raastettua (vegaanista) parmesaania
  • tuoretta timjamia (tai esim. persiljaa)

Valmistusohjeet

  1. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuutioi kinkku. Kuumenna öljy isossa kattilassa ja freesaa sipulia muutama minuutti. Lisää valkosipuli ja kinkku ja jatka freesaamista muutaman minuutin ajan. Lisää pannulle kuivatut yrtit ja mausta seos pippurilla ja chilihiutaleilla.

  2. Kaada kattilaan liha- tai kanaliemi ja kerma. Lisää pasta. Kuumenna kiehuvaksi ja anna muhia kypsäksi (n. 10-15 minuuttia pastasta riippuen). Sekoita välillä. Lisää lopuksi joukkoon herneet ja anna niiden kuumentua. Lisää tarpeen mukaan myös nestettä, jos pasta vaikuttaa liian kuivalta. Mausta pasta maun mukaan suolalla.

  3. Tarjoile kinkkupasta raastetun juuston ja hienonnetun tuoreen timjamin kanssa.

♥ seuraa Hannan soppaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

PS. Kirjani KASVIS on ilmestynyt ja tilattavissa esim. Adlibriksestä*!

 

*affiliate-linkki

By Hanna

food blogging city hipster gone twin mom.

1 Comment

  1. Vastaa

    TOMAATTINEN PAPU-KINKKUKEITTO JOULUKINKUN TÄHTEISTÄ

    […] ajatukset ylös ja jatkaa teemalla ensi vuonna. Blogin arkistoista löytyy jo karamellipossun ja one pot kinkkupastan reseptit, sekä ohjeet klassikoihin: rosollipyttipannuun ja lämpimiin kinkkuvoileipiin. Myös […]

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *