OLIPA KERRAN KOLMEKYMPPISET

19/06/2014

Vietimme parhaan kaverini kolmekymppisiä viime viikolla vastikään avatussa meksikolaisravintola Eatoksessa. Ennen itseasiaan paneutumista haluaisin vain pikaisesti päivitellä, että ai kauhee – milloin meistä oikein tuli näin vanhoja ja kuitenkin muistuttaa, että itsehän täytän vasta syksyllä. Siihen on pitkä aika. Sorry Anni. Ja onnea!

Eatos / Hannan soppa

Eatos sijaitsee niissä hirvittävissä moderneissa uusissa lasitaloissa rautatieaseman takana. Itse raflasta on onnistuttu luomaan melko viihtyisä, vaikka tunnelmaa hieman latistaa tuoreen maalin haju ja uuden rakennuksen kliinisyys. Pihalle on kyhätty terassi, johon paistaa arska koko päivän. Mitenkään järin viihtyisä se ei tosin vielä ole raksanäkymineen, mutta ehkäpä tilanne on parempi jo ensi kesänä.

Canel Mule, Eatos / Hanan soppa

Tilasimme alkuun skoolailudrinkit, Mojitoja ja Canela Muleja (tequilaa, limeä, kanelisiirappia ja inkivääriolutta). Juomien valmistuksessa kesti aika tovi, jonka aikana ehdimme jo tilata ruoat ja syömäänkin suurimman osan alkuruoasta. Drinksut olivat kuitenkin viimeisen päälle maukkaita – saatoin tilata aika nopsaan toisenkin muulin.

Guacamole & Nachot, Eatos / Hannan soppa

Alkuun siis guacamolea ja nachoja, joiden kanssa tarjottiin myös kolmea erilaista salsaa. Tulisin oli tositosi tulinen ja tykkäsinkin siitä eniten. Kaikki soosit maistuivat poppoollemme ja kahdesta annoksesta riitti ihan hyvin alkunaposteltavaksi viidelle.

Taco Pescado, Eatos / Hannan soppa

Pääruoaksi valitsin kaverin suosituksesta kalatacoja. Olutpaneroitu fisu ja käsintehdyt tortillalätyt maukkaan pico de gallon kanssa oli nappisuoritus keittiöltä. Hieman tuunasin omaani sillä tulisimmalla salsalla ja a vot. Pojatkin diggasivat burritoistaan. Hinta Eatoksessa on todella kohdillaan (pari drinksua, osuus alkuruoasta ja pääruoka yhteensä reilu 30€), mutta hieman hämmennystä herättivät erikseen tilattavat lisukkeet kuten juusto, creme fraiche ja guacamole. Eivätkö ne vaan voisi sisältyä jokaiseen annokseen automaattisesti?

Tykkäsimme raflasta kovasti, mutta kiireessä tänne ei kannata suunnata – kovin on verkkaista kaikki toiminta. Palvelu oli kuitenkin (ehkä liiankin) tuttavallista ja safka selvästi rakkaudella ja laadukkaista raaka-aineista valmistettua. Tänne menemme uudestaankin!

***

EATOS, Töölönlahdenkatu 3, Helsinki

By Hanna

food blogging city hipster gone twin mom.